null Muskari on viikon kohokohta – Essi Sileniuksen Mikael-poika oppi muskarikavereiden innoittamana liikkumaan kuin mittarimato

Muskarissa käytetään kaikenlaista rekvisiittaa, kuten värikkäitä hapsuja ja marakasseja. Joskus niitä voi vähän maistaakin kuten Essi Sileniuksen poika Mikael, 7 kk, tekee.

Muskarissa käytetään kaikenlaista rekvisiittaa, kuten värikkäitä hapsuja ja marakasseja. Joskus niitä voi vähän maistaakin kuten Essi Sileniuksen poika Mikael, 7 kk, tekee.

Ajankohtaista

Muskari on viikon kohokohta – Essi Sileniuksen Mikael-poika oppi muskarikavereiden innoittamana liikkumaan kuin mittarimato

Muskarissa lauletaan, tanssitaan, körötellään ja soitetaan. Soittimia saa myös maistaa.

Joskus muskariin lähtö voi olla tärkeämpi juttu vanhemmalle kuin lapselle, mutta tästä kaksikosta kumpikin taitaa viihtyä muskarissa ihan yhtä hyvin, omalla ­tavallaan.

Matarissa asuva Essi Silenius käy muskarissa Korson kirkolla seitsemän kuukauden ikäisen Mikael-poikansa kanssa. Keskiviikosta eli muskaripäivästä on tullut heille viikon kohokohta. Äidistä on mukavaa tavata muita vanhempia, poika nauttii musiikista ja tarkkailee kiinnostuneena muita vauvoja.

– Kun Mikael oli neljän, viiden kuukauden ikäinen, huomasin, että hän on jotenkin pirteämpi, kun ollaan jossakin menossa ja että hän nauttii muiden seurasta, Essi Silenius kertoo.

Muskarissa käyminen on tänä syksynä tuntunut ihan erityisen mukavalta, sillä viime kevät meni vauvaperheillä pitkälti paikoillaan koronatilanteen vuoksi.

– Vietimme monta kuukautta lähinnä kotona, ei käyty oikein missään muualla kuin lenkillä, Essi Silenius sanoo.

– Muskari tuo vaihtelua elämään. Saan itsekin siitä paljon, kun saa tavata samassa elämäntilanteessa olevia.

Tanssiminen synnyttää riemunkiljahduksia

Lastenohjaaja Erja Lindholm soittaa triangelia muskarin alkamisen merkiksi. Lapsille ja vanhemmille jaetaan kulkuset. Niitä soitetaan ­alkulaulussa, jossa jokainen vauva mainitaan ­nimeltä.

Tämän jälkeen seuraa monenlaisia lauluja ja leikkejä, välillä körötellään tai tanssitaan. Marakassejakin saa soittaa – osa lapsista on tosin sitä mieltä, että marakassien maistelu on paljon parempi idea kuin niiden soittaminen.

Rallattelen muskarilauluja myös kotona.

Mikael kiljahtelee ja on selvästi innostunut sekä tanssittamisesta että kaikista tavaroista, jotka lauluihin ja leikkeihin liittyvät. Puolituntisen muskarin loppulaulua varten osallistujilel jaetaan siveltimet, joilla voi sivellä toista ja kuunnella samalla enkelilaulua.

Koronatilanne näkyy muskarin järjestelyissä. Eteisessä pestään kädet, ja kerhotilassa vanhemmat ja vauvat ovat turvavälin päässä toisistaan. Maistellut marakassit, huiskut ja muut tavarat kerätään pestäviksi ja kuivattavaksi muskarin jälkeen.

Jotkut muskarilaulut, kuten Ihhahhaa-laulu, ovat sellaisia, joita näiden vauvojen vanhemmatkin ovat laulaneet jo lapsena. Osa kappaleista on uudempaa tuotantoa. Yhteistä niille on se, että laulut on helppo oppia ja ne ovat tarttuvia.

– Rallattelen muskarilauluja myös kotona. Mieheni Harri osaa ne sen vuoksi jo varmasti, Essi ­Silenius arvelee.

Alkulaulun aikana sai tutustua kulkusiin.

Alkulaulun aikana sai tutustua kulkusiin.

Seuraa löytää muskarista ja Facebookista

Essi Silenius on asunut Korson seudulla kolme vuotta. Hänen sukunsa asuu Lahdessa, Harrin Oulussa. Mikael-vauvaa isovanhemmat pääsivät koronatilanteen vuoksi näkemään kunnolla vasta kesällä ja ristiäisiäkin on ajateltu viettää vasta Mikaelin yksivuotisjuhlien yhteydessä.

– Keväällä olimme videoyhteydessä sukulaisiin ja kesällä teimme roadtripin Ouluun saakka, monen pysähdyksen taktiikalla, Silenius kertoo.

Yksin ei silti ole tarvinnut olla. Vanhojen ystä­vien lisäksi Essi Silenius on löytänyt uusia tuttavuuksia paitsi muskarista, myös Facebook-ryhmästä, johon kuuluu helmikuisten vauvojen vanhempia.

Mikaelista on seitsemässä kuukaudessa kasvanut jo ihan oma persoonansa.

– Hän pitää ihmisistä ja tarkkailee muita. Hän on herkkä, hauska ja varsinainen vekkuli. Se näkyy esimerkiksi niin, että hän tykkää päristellä ja päästelee kaikenlaisia ääniä muskarissakin. 

Essi Silenius huomasi, että noin neljän, viiden kuukauden iässä Mikael alkoi olla hyvin kiinnostunut muista ihmisistä.

Essi Silenius huomasi, että noin neljän, viiden kuukauden iässä Mikael alkoi olla hyvin kiinnostunut muista ihmisistä.

Muskareita ja kerhoja vauvoille Vantaalla

Hakunilan seurakunta

Ensivauvat-ryhmä on tarkoitettu ensimmäisen lapsensa saaneille vanhemmille, joiden lapset ovat ryhmän alkaessa noin 0–6 kuukauden ikäisiä. Keskustelujen lisäksi loruilua ja laululeikkien opettelua. Uusi ryhmä tulossa 17.11.2020–2.2.2021. Ryhmä kokoontuu tiistai-iltapäivisin Hakunilan kirkossa, Hakunilantie 48. Lisätiedot ja ilmoittautumiset birgitta.tasavuori@evl.fi, p. 050 523 4051.

Hakunilan kirkon vauvakahvila on avoinna maanantaisin klo 12–14. Kahvikupin äärellä jaetaan vauvaperheen arkea vauvojen ehdoilla, jutellen, laulellen, lorutellen.

Avoin kirkkomuskari toimii perjantaisin klo 10–10.30 Länsimäen kirkossa, Kerokuja 9. Ryhmässä musisoivat alle kouluikäiset lapset yhdessä aikuisten kanssa. Avoimeen muskariin voi tulla silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Vauva- ja taaperomuskarit. Kevään 2021 ryhmiin ilmoittautuminen alkaa 23.11.

Hämeenkylän seurakunta

Kirkkomuskarin vauvaryhmä keskiviikkoisin klo 10.45. Hämeenkylän kirkossa. Ilmoittautuminen syksyn ryhmiin on päättynyt, mutta vapaita paikkoja voit kysellä pitkin kautta. Syyskausi maksaa 55 euroa, ja lokakuun puolella ilmoittautuvat saavat 10 euron alennuksen. Lisätiedot pastori Jarna Wikström, p. 050 544 7647, jarna.wikstrom@evl.fi.

Korson seurakunta

Syksyn vauvamuskarit ovat jo täynnä. Seuraavat ryhmät aloittavat helmikuussa. Seuraa ilmoittelua seurakunnan verkkosivuilta korsonseurakunta.fi ja tämän lehden sivuilta

Muskariperhekerho kokoontuu tiistaisin klo 9–11.30 Mikkolan seurakuntakodissa, Venuksentie 4.

Rekolan seurakunta

Vauvojen perheolkkari ja vauvakahvila kokoontuu Rekolan kirkossa joka toinen torstai klo 9–12. Seuraavat kerrat ovat 8.10. ja 22.10. Mukaan saa ottaa isommatkin sisarukset, mutta ohjattu toiminta on suunniteltu vauvoille. Ohjelmassa on muun muassa lauluhetkiä, vuorovaikutusleikkejä, vauvahierontaa ja sosemaalausta.

Vantaankosken seurakunta

Vauvakerhot kokoontuvat torstaisin klo 9.30–11 Kaivosristissä, Kaivosvoudintie 3 ja perjantaisin klo 9–11 Kivistön kirkossa, Laavatie 2.

Sylimuskarit vauvaikäisille järjestetään maanantaisin klo 14–15.30 Taidetalo Toteemissa, Myyrmäentie 6  ja keskiviikkoisin klo 14–15.30 Kivistön kirkossa, Laavatie 2. Hinta 60 e / kausi. Ilmoittautuminen ritva-leena.tuuli@evl.fi tai paikan päällä. Toimintaan voi tutustua kaksi kertaa ilmaiseksi. Mukaan voi tulla myös kesken kauden, jolloin maksu määräytyy jäljellä olevien kertojen mukaan. 

Tikkurilan seurakunta

Ensivauvat-ryhmä on tarkoitettu ensimmäisen lapsensa saaneille vanhemmille, joiden vauvat ovat ryhmän aloittaessa alle puolivuotiaita. Ryhmässä jaetaan kokemuksia ja kuulumisia muiden kanssa sekä saadaan  vertaistukea. Kevätkaudella alkava ryhmä kokoontuu torstaisin 11.2.2021 alkaen klo 13–15 Tikkurilan kirkossa Pienten paikassa. Ilmoittautuminen 31.1.2021 mennessä Kristiina Kartanolle kristiina.kartano@evl.fi tai p. 050 363 2372.

Seurakunnat järjestävät muskareita myös vauvaiän ylittäneille lapsille. Lue lisää Vantaan seurakuntien sivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.