Naapuruussovittelija lisäisi taloyhtiöiden järjestyssääntöihin naapurin moikkaamisen
Naapurikiistat kertovat usein siitä, mitä pidetään normaalina. Monelta ongelmalta vältyttäisiin puhumalla.
Jokaisella kerrostalossa asuneella on varmasti ollut joskus tällainen tilanne: naapurista kuuluu ääntä, joka häiritsee. Bassonjytke tunkeutuu läpi seinän. Kovaääninen illanvietto jatkuu ja jatkuu. Tai sitten lapset riehuvat, koira haukkuu, seinän takana riidellään tai joku paukuttaa vasaralla varhain sunnuntaiaamuna. Mitä teemme tällaisessa tilanteessa? Harvemmin ainakaan menemme naapurin oven taakse, soitamme ovikelloa ja kerromme asiamme kasvotusten.
Naapuruussovittelukeskuksen päällikkö, sovittelija Miriam Attias kollegoineen setvii työssään lähinnä pidemmälle kehittyneitä ongelmatilanteita. Jokin yksittäinen tapahtuma, kuten naapurin meluisat juhlat, ovat kuitenkin usein olleet se "viimeinen niitti", jonka jälkeen tilanne kärjistyy. Tyypillistä on sellainenkin, jota Attias kutsuu negatiiviseksi solidaarisuudeksi. Siitä on kyse vaikka silloin, kun ihminen ei siedä enää naapurinsa lasten tömistelyä kun tämä on tullut valittamaan koiran haukunnasta.
Naapureiden väliset kiistat kertovat usein jostakin suuremmasta. Mitä pidetään normaalina, mitä pinnan alla tapahtuu? Mistä kiistassa oikeasti on kyse? Joskus ongelma ei ole itse asia, vaan se mitä se edustaa. Toista voi häiritä rappukäytävään tuleva curryn tuoksu, toista kaalilaatikon, riippuen siitä, kumpaan on itse tottunut.
Vihaisia ihmisiä ei kannata tuoda yhteen, sillä viha kaventaa maailmaa eikä tee vastaanottavaiseksi ratkaisuille.
Sovittelija ei etsi syyllisiä
Naapuruussovittelijoiden asiakkaita ovat lähinnä kerrostaloasukkaat. Hermoja kiristävät monenlaiset asiat: äänet, hajut, epäsiisteys, pihalla aikaa viettävät lapset ja nuoret. Joskus taloyhtiössä kiistellään yhteisten asioiden hoidosta, joskus alueella lyöttäydytään yhdessä vastustamaan jotakin alueelle tulevaa uutta asiaa.
Periaatteessa naapuruussovittelu on helppoa, ja siinä pätevät samat opit kuin muussakin sovittelussa. Tuodaan ihmiset yhteen, keskustellaan ja ennen kaikkea kuunnellaan.
– Usein ongelmia aletaan ratkaista etsimällä tietoa ja uskotaan, että kun on tietoa, ongelmat ratkeavat. Tiedolla ei kuitenkaan poisteta ihmisten välisiä jännitteitä ja epämukavuutta, jotka yleensä kasvavat, kun ihmiset eivät kommunikoi, Attias sanoo.
Se, että sovintoa rakentavaan keskusteluun päästään, vie aikaa. Usein sovittelija tapaa ensin kiistan osapuolet erikseen ja vasta sitten yhdessä. Stressaantunut, puolustautumisasemissa oleva ihminen ei ole hyvä keskustelukumppani varsinkaan toiselle samanlaiselle.
– Vihaisia ihmisiä ei kannata tuoda yhteen, sillä viha kaventaa maailmaa eikä tee vastaanottavaiseksi ratkaisuille. Ensin pitää olla mukava olo.
Puhumalla ja sillä, että osaa pukea tunteensa ja tarpeensa sanoiksi, pääsee pitkälle. On parempi sanoa, että tarvitsen unta ja minulle on aamulla aikainen herätys kuin karjua naapurille, että hän rikkoo järjestyssääntöjä kuuntelemalla kovaäänistä musiikkia kello 23.
Sovittelijan parhain työkalu on Attiaksen mukaan tyhjä pää. On hyvä, että tapauksesta ei ole liikaa ennakkotietoa. Sovittelijan tehtävänä ei ole etsiä syyllisiä.
– Ihmisten pitää tulla kuulluksi. Eivät he kuitenkaan huvikseen riitele vaan aidosti kokevat, että kotirauhaa ei ole, Attias toteaa.
Se on ensimmäinen este kommunikoinnille, että ajatellaan, että kaikki olisi hyvin, kunhan hän vain lopettaisi.
Isännöitsijät kunniaan!
Miriam Attias ei pidä yleistämisestä. Kun häneltä yrittää kysellä, millaisia asujia ja naapureita me suomalaiset olemme, hän ei haluaisi niputtaa.
Jotakin suomalaisille ominaisista piirteistä voidaan sentään sanoa. Suomi kaupungistui verrattaen myöhään. Tiivis kaupunkiasuminen on monille melko uutta. Elämä on helposti elämää omassa lokerossa: on me ja ne, ne nuoret, ne pikkulapsiperheet, ne vanhukset. Lokeron ulkopuolinen elämä tai se, minkä määrittelemme epänormaaliksi, jurppii.
– Meillähän on yleiset järjestyssäännöt, jotka määrittelevät, että normaalielämän äänet ovat sallittuja, häiritsevät kiellettyjä ja sitten on yöhiljaisuus. Sovittelussa yritämme aina tarkentaa, mitä vaikka meteli on. Onko kyse iskuista, huudosta, koirasta vai lapsista, mihin aikaan? Toinen voi ottaa naapurit paremmin huomioon vasta, kun tietää, mistä on kyse.
Myös se on tyypillistä, että ongelmat ulkoistetaan. Toivotaan, että joku muu hoitaisi asian. Tehdään mielummin lappu ilmoitustaululle kuin puhutaan kasvokkain.
– Modernissa yhteiskunnassa meillä on joka asialle oma tuntija. Kun jokin häiritsee, asian voi viedä eteenpäin. Tällaiset asiat tuovat ihmisille oikeusturvaa. Oikeuslaitoskin sanelee, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Se ei kuitenkaan edistä asumisrauhaa, Miriam Attias sanoo.
Kun ongelma on ulkoistettu, odotetaan toimenpiteitä.
– Ajatellaan, että naapurille täytyy selittää, häntä täytyy komentaa, ojentaa ja huomauttaa. Se on ensimmäinen este kommunikoinnille, että ajatellaan, että kaikki olisi hyvin, kunhan hän vain lopettaisi.
Useimmiten naapurikiistat eivät sentään johda rikosoikeudelliseen prosessiin, vaan soittoon isännöitsijälle. Miriam Attiaksen mielestä isännöitsijät ovat vaativassa tehtävässä kuunnellessaan ihmisten huolia ja tutkiessaan, onko aihetta toimenpiteisiin.
– Arvostan isännöitsijöitä aivan valtavasti. Hehän ovat parhaimmillaan rauhantekijöitä. He ottavat ilmoituksen vastaan ja ohjaavat ihmisiä yhteen.
Kaikkia tilanteita eivät edes isännöitsijä tai naapuruussovittelija pysty ratkaisemaan. Ihmisillä on mielenterveys- ja muistiongelmia ja esimerkiksi yksinäinen vanhus voi olla taipuvainen kyttäämään. Sovitteluprosessi on silti usein lieventänyt ongelmia.
Hyvä naapuruus voi tarkoittaa eri asioita
Miriam Attias toivoo, että talojen järjestyssäännöintöihin lisättäisiin sääntö "tervehdi naapuria". Tarvitseeko se todella oman pykälänsä?
– Luulen, että se voisi auttaa. Näin sellaisen Amsterdamissa. Siellä järjestyssääntöjen ensimmäinen pykälä oli, että tervehdi naapuria.
Muuten hyvään naapuruuteen on vaikeampi ottaa kantaa, koska ihmiset ovat erilaisia ja toivovat eri asioita. Attias kertoo sovitelleensa tapausta, jossa kaksi eräästä Lähi-idän maasta alun perin kotoisin olevaa perhettä olivat huonoissa väleissä sen vuoksi, että heillä oli niin erilainen käsitys hyvästä naapuruudesta. Toinen perhe halusi jakaa kaiken, pitää ovet avoinna, olla paljon tekemisissä. Toinen halusi vain olla rauhassa.
Yksi yleispätevä neuvo kaikille kuitenkin on: puhu. Toteutuneissa sovitteluissa moni sanoo, että olisipa naapuri tullut puhumaan kasvotusten.
– Hyvä naapuri voi olla myös siten, että on kuulolla. Kysyy, että tarvitsetko jotain. Ja niin, että jos mä häiritsen, tule vaan sanomaan.
Naapuruussovittelun keskus
Naapuruussovittelukeskus tarjoaa yksityisille ihmisille ja asumisen toimijoille maksutonta apua puhelimitse, Facebookissa ja sähköpostitse.
Yhteydenotot voivat koskea esimerkiksi häiritsevää käyttäytymistä, yhteisten tilojen käyttöä, kiinteistöyhtiön ja asukkaiden välejä tai etnisiä konflikteja.
Naapuruussovittelukeskuksessa on neljä työntekijää. Päällikön lisäksi yksi sovittelija pääkaupunkiseudulla, yksi Varsinais-Suomessa ja yksi Pirkanmaalla.
Yhteistyökumppaneita ovat mm. VAV Asunnot Oy, Espoon Asunnot, HEKA Oy, Vuokratalosäätiö, Kojamo Oy ja Sato Oy.
Naapuruussovittelun keskus on julkaissut myös Naapuruussovittelun käsikirjan.
Keskusta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus STEA ja myös Koneen säätiö, jonka tuella tutkitaan sitä, mitä Suomessa pitäisi osata nähdä ja tehdä toimivien väestösuhteiden edistämiseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sovinnosta halutaan kansalaistaito – Diakonissalaitos, Helsingin seurakuntayhtymä ja Suomen Lähetysseura yhdessä asialla
AjankohtaistaTyötä jännitteiden purkamiseksi ja sovinnon eteen aiotaan tehdä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
