null Naatus: Lautamiesten ei pitäisi ratkaista rikoksia

Naatus: Lautamiesten ei pitäisi ratkaista rikoksia

Poliittisin perustein valitut lautamiehet eivät tue alkuperäistä ajatusta vahvistaa kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmään.

Kansalaisen näkökulmasta katsottuna lautamiesjärjestelmä näyttää omituiselta jäänteeltä. Se muistuttaa huutoäänestystä, jossa yhteiskunnallisesti arvostetut kansalaiset päättävät kahvikuppiensa kilinässä omien mieltymystensä mukaan, kenen kertomus on uskottava ja kenen ei.
Se on toimimaton ilmeisesti myös lain ammattilaisten mielestä. Tuomariliitto haluaisi lakkauttaa koko systeemin.

Lautamiesten ratkomat jutut ja lautamiesten määrä ovat vähentyneet valtavalla vauhdilla, mikä viittaa siihen, että järjestelmä näyttää pikkuhiljaa kuihtuvan ikään kuin itsestään. Nykyiseen järjestelmään ei siis liiemmälti luota kukaan, mutta silti sen annetaan ratkoa juuri kaikkein rajuimpia rikoksia, kuten seksuaali- ja henkirikoksia.

On suorastaan kammottava ajatus, että kaikkein eniten ihmisyyttä haavoittavista jutuista päättävät sattumanvaraisesti valitut ihmiset.

On suorastaan kammottava ajatus, että kaikkein eniten ihmisyyttä haavoittavista jutuista päättävät sattumanvaraisesti valitut ihmiset. Ja ihan omien arvojensa ja käsitystensä mukaan.  Noin niin kuin fiilispohjalta.

Omituiseksi järjestelmän tekee myös se, että lautamiehet valitaan poliittisin perustein, vaikka suurin osa suomalaisista ei ole sidoksissa puoluepolitiikkaan. Käytännössä on siis niin, että poliittisilla puolueilla on suora kytkös oikeudenkäyntiin. Mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse, sitä rumemmalta asia näyttää.

Johtuuko muutoshaluttomuus siitä, että poliittisilla puolueilla on tarve palkita uskollisia aktiivejaan mukavalla ja yhteiskunnallisesti merkittävällä hommalla, josta valtio maksaa asianmukaiset korvaukset?

Miksi järjestelmää ei lakkauteta tai sitä ei kehitetä suuntaan, joka vastaisi alkuperäistä tarkoitustaan? Tavoitteena on ollut lisätä kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmään, mutta nyt näyttää siltä, että juuri siinä nykyinen järjestelmä epäonnistuu.

Johtuuko muutoshaluttomuus siitä, että poliittisilla puolueilla on tarve palkita uskollisia aktiivejaan mukavalla ja yhteiskunnallisesti merkittävällä hommalla, josta valtio maksaa asianmukaiset korvaukset? Nykyinen lautamiesjärjestelmä ohittaa suuren osan kansalaisjärjestöjen aktiiveista ja muista yhteiskunnallisesti toimeliaista kansalaisistaan korostamalla vain puolueiden roolia lautamiesvalinnoissa.

Järjestelmä on lakkautettava tai uudistettava perusteellisesti.

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: