Näin piispat somettavat: Laajasalo yrittää, Jolkkonen riitelee ja Åstrand saarnaa 305:lle – paikoin on hiljaista kuin hautausmaalla

Näin piispat somettavat: Laajasalo yrittää, Jolkkonen riitelee ja Åstrand saarnaa 305:lle – paikoin on hiljaista kuin hautausmaalla

Piispat harrastavat niin sanottua käkikellosometusta, sanoo pappi ja verkkotuottaja Jan Ahonen.

Pohjanmaalla ja sotaväessä on kunnollista. Ne ovat Suomen viimeisiä saarekkeita, joita sosiaalinen media ei ole vielä pilannut.

Ainakin, jos katsotaan piispoja. Suomen luterilaisen kirkon piispoista ainoastaan Lapuan piispalla Simo Peuralla ja kenttäpiispa Pekka Särkiöllä ei ole julkisia sometilejä.

Lapuan piispa Simo Peura

Lapuan piispa Simo Peura

Kenttäpiispa Pekka Särkiö

Kenttäpiispa Pekka Särkiö

Kirkko ja kaupunki aloittaa piispain sometarkastuksen Instagramista, tuosta nuorison lempparikuvapalvelusta. 

Neljällä piispalla on julkinen Insta-tili: arkkipiispa Tapio Luomalla, Helsingin Teemu Laajasalolla, Oulun Jukka Keskitalolla ja Turun arkkihiippakunnan Kaarlo Kallialalla. Lempparikuva-aiheet ovat luonto ja kirkot.

Laajasalon kuvissa on ihmisiä, joita hän on tavannut. Luoman kuvissa on kirkkoja, vesistöjä ja auringonlaskuja. Keskitalolla on pappistouhuja, haravoimista ja luontokuvia, Kallialalla niin ikään kirkkoja, pappeja, luontoa ja makkaraleipä.

Tänä vuonna Porvoon piispan tehtävistä vapautuneella Björn Vikströmillä on Instassa kaksi kuvaa: yksi syksyisestä Porvoosta ja toinen hänestä itsestään tonkimassa kompostia.

 

Helsingin piispa Teemu Laajasalo

Helsingin piispa Teemu Laajasalo


Jos katsotaan kaikkia somekanavia, Suomen seuratuin piispa on Helsingin Teemu Laajasalo. Hänellä on Facebookissa 4 643 seuraajaa, Twitterissä 5 711 ja Instagramissa 978.

Laajasalo on julkaissut marraskuussa 19 postausta, joista monet ovat samoja juttuja eri kanavissa.

Laajasalo tykkää kertoa somelle, kun on tavannut työporukoitaan: Pukkilan seurakunnassa oli piispantarkastus (”Pieni seurakunta, jolla on erittäin suuri painoarvo hiippakunnassamme. Kiitos kirkkoherralle ja seurakunnan kaikille työntekijöille iloisesta iltapäivästä”), Kristuksen palvelijoita on vihitty papiksi, lehtoriksi tai diakoniksi ja Helsingin hiippakunnan omistautuneet pääsuntiot ja ylivahtimestarit kävivät kylässä (”Muistakaa näitä Kristuksen kirkon palvelijoita iltarukouksessanne”).

Laajasalo myös sivaltaa ja ottaa kantaa. Hän linkkasi Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman haastattelun, jossa Obama kritisoi nykypäivän ääriaktivismia (”Puhdas ja aatteellinen on aina ahdas ja puutteellinen. Ihmisten jakaminen valon ja pimeyden lapsiin on tyhmää. Maailma ja ihminen ovat monimutkaisempia. Pätee myös kirkkoon”, kommentoi piispa) ja kutsui Päivi Räsäsen kirjoituksia vääriksi, vahingollisiksi ja kristillisen lähimmäisenrakkauden vastaisiksi.

Se on piispojen mittapuulla jo rajua sometekstiä.

Pyhäinpäivänä piispa Laajasalo muisti kirjoittaa Twitteriin rukouksen ja toivottaa seuraajilleen hyvää pyhäinpäivää.

Helsingin seurakuntayhtymän verkkotuottaja, pappi ja somenörtti Jan Ahonen sanoo, että moni piispa harrastaa niin sanottua käkikellosometusta.

– Se tarkoittaa, että tehdään ulostulo omasta mielestä tärkeästä asiasta ja keskeisellä hetkellä, kukutaan viesti ja vetäydytään luukkujen taakse. Sitten noin puolen tunnin päästä käydään sanomassa vielä yksi kukkuu, joka yleensä on, että en ehdi keskustella.

Etenkään Twitter ei toimi niin. Piispoja haastetaan jatkuvaan keskusteluun. Ahosen mielestä piispaporukasta Laajasalo pärjää keskivertoa paremmin.

– Näen, että Teemu yrittää. Hänen erityisavustajansa Satu Huttunen tekee hyvää työtä. Mutta Teemu kutsuu itsekin itseään atk-eläkeläiseksi. Ei hän osaa näitä juttuja.

Laajasalo on 45-vuotias. Hän on piispoista nuorin.

 

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala

Tampereen piispa Matti Repo

Tampereen piispa Matti Repo


Helsingin julkkispiispan takana hiihtää – ehkä yllättäen – Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala. Häntä seuraa Facebookissa 3 385 ihmistä, Twitterissä 1 385 ja Instagramissa 305. Hän on julkaissut marraskuussa yhdeksän postausta.

Kallialakin muisti pyhäinpäivän, joka ”on jylisevä kyllä-huuto rakkaudelle ja jälleennäkemisen toivolle”. Hän kävi asettamassa virkaan Vehmaan seurakunnan kirkkoherran ja puhui samalla siitä, mikä on kristillisen uskon ydin: ”Sanan tuleminen lihaksi.” Linkki vie hänen omille kotisivuilleen.

Kirkolliskokouksesta Kalliala postasi kahden papin esittämän puhallinsovituksen When the Saints Go Marching In -gospelbiisistä, mutta kirkolliskokouksen asiasisällöstä hän ei kirjoitellut.
 

Kirkolliskokous lopullaan.

Julkaissut Piispa Kaarlo Kalliala Perjantaina 8. marraskuuta 2019

Kalliala julkaisee noin kerran kuussa mietelausemeemejä häshtägillä #sanaviikonvaihteeksi. Marraskuussa sana kuului näin: ”Armo on sellainen toisen katse, joka tunnistaa sen, mitä syvimmiltäni olen ja mitä itsekään en ole tajunnut.”

Isänpäivänä piispa julkaisi söpön mustavalkokuvan itsestään ja omasta isästään kaivamassa lapioilla maata.

Myös Tampereen piispa Matti Repo on heittäytynyt henkilökohtaiseksi. Hän julkaisi Facebook-seinällään 37 vuoden takaisen hääkuvansa kaikkien 2 248 seuraajansa iloksi. Isänpäiväpostauksessa Repo pelaa pöytälätkää jälkikasvunsa kanssa.

Minä en enää mahtuisi hääpukuuni 37 vuoden takaa. Mutta tunnen ihmisiä, jotka vuosittain pukeutuvat vanhaan hääpukuunsa...

Julkaissut Tampereen piispa Matti Repo Sunnuntaina 3. marraskuuta 2019

Marraskuussa Repo on julkaissut yksitoista kertaa. Hänen seinällään on pitkä ja yksityiskohtainen kirkolliskokouspuheenvuoro diakonaattiuudistuksesta, pohdintaa Martti Lutherista ja ympäripyöreä kannanotto Päivi Räsäsen tapauksesta: ”Sanan- ja uskonnonvapautta tulee puolustaa. Vapauksiin liittyy myös aina vastuu.”

Ja sitten on Riihimäen seurakunnan piispantarkastusta, Suomen ekumeenisen neuvoston syyskokousta ja sen sellaista.

Arkkipiispa Tapio Luoma

Arkkipiispa Tapio Luoma


Arkkipiispa Tapio Luomalla on kärkijoukkoon vielä kirittävää: hänellä on Facebookissa 1 741 seuraajaa, Twitterissä 1 990 ja Instagramissa 808.

Jan Ahonen huomauttaa, että kun Luoma oli Espoon piispa, hänellä oli enemmän seuraajia.

– Espoon piispa Tapio Luoma ja arkkipiispa Tapio Luoma ovat sama ihminen, mutta arkkipiispaksi päästyään Luoma aloitti uuden Facebook-tilin, jolla on edelleen vähemmän seuraajia kuin Espoon piispan tilillä oli. Hän hukkasi suotta seuraajia, Ahonen toteaa.

Tosiaan: Luoman vanhoilla piispatileillä on sekä Twitterissä että Facebookissa yli tuhat seuraajaa enemmän kuin uusilla tileillä.

Luoma luottaa kurinalaiseen ja säännölliseen sometyyliin. Facebookiin hän kirjoittaa joka viikko torstairukouksen, johon hän liittää nätin kuvan (”Jumala, tee tämän huoneen ovi niin avoimeksi, että se ottaa vastaan kaikki, jotka kaipaavat rauhaa ja yhteyttä”, ja niin edelleen).

Twitteriin hän taas kirjoittaa joka sunnuntai minisaarnan, twaarnan: ”#twaarna Sanassa ”kristinusko” on kaksi osaa, Kristus ja usko. Uskonpuhdistus merkitsee sen tunnustamista, että näistä kahdesta ensimmäinen on tärkeämpi. #uskonpuhdistuksenpäivä”

Luoma linkkasi sivuilleen myös kirkolliskokouksen avajaispuheensa, joka käsittelee valtaa. ””Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.” (Matt. 23:11) Mitä tämä voisi tarkoittaa käytännössä? Puheessani kirkolliskokoukselle mietin neljää näkökohtaa.

En nyt spoilaa niitä näkökohtia.

Tai no, katsokaa tästä:

Jeesus kannusti oppilaitaan palvelualttiiseen vallankäyttöön: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”...

Julkaissut Arkkipiispa Tapio Luoma Maanantaina 4. marraskuuta 2019

Ja toki arkkipiispakin muisti pyhäinpäivän ja isänpäivän. ”Hyvää ja siunattua isänpäivää! #isänpäivä”
 

Kuopion piispa Jari Jolkkonen

Kuopion piispa Jari Jolkkonen


Kuopion piispalla Jari Jolkkosella ei ole julkista Facebook-tiliä, mutta hän kaitsee @PiispaJari-Twitter-tilillään huomattavaa 3 103 seuraajan laumaa.

Twitter-Jari on aktiivinen ja kantaaottava, vaikka esitteleekin itsensä ”some-skeptikkona”. Hän on julkaissut marraskuussa 37 twiittiä, joista 16 käsittelee sitä, onko koulun joulujuhlaa sopivaa pitää kirkossa. Väännössä on mukana muun muassa Vapaa-ajattelijoiden liitto.

Myös piispa Jolkkonen vihki marraskuussa pappeja. Tilaisuudessa hän saarnasi (ja sittemmin twiittasi) uskosta: ”Sana "usko" tarkoittaa nykysuomessa eri asiaa kuin Raamatussa ja kirkon traditiossa. Nykyään se on luulon synonyymi, Uudessa testamentissa termi pelastuksen lahjalle. Saarna uskonpuhdistuksen muistopäivänä papiksi vihkimisessä. #usko #luottamus #ymmärrys”

Jan Ahonen kiittelee Jolkkosta siitä, että hän on aktiivinen twiittaaja. Ongelma on, että Jolkkosella katkeaa helposti pinna.

– Hän on sortuu riitelemään somessa. Hän yrittää olla siellä, mutta minulle syntyy vaikutelma, että häneltä palavat hihat.

Espoon piispa Kaisamari Hintikka

Espoon piispa Kaisamari Hintikka


Porukan ainoa nainen on Espoon piispa Kaisamari Hintikka, jolla on Facebookissa 2 019 seuraajaa ja Twitterissä 927. Marraskuussa Hintikka ei ole twiittaillut, mutta Facebookiin hän on kirjoittanut neljästi.

Espoon piispan somekynä ei ole erityisen räiskyvä. On viikon rukous (”rukous vapaan elämän puolesta”), saarna kirkolliskokouksen avajaismessussa (”Jeesuksen opetuksen keskiössä on Jumalan valtakunta, hänen toimintansa keskiössä kärsivä ihminen”) ja toinen viikon rukous (”Pyhä Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Sinä kutsut luoksesi kaikkia kansoja ja sukupolvia”, ja niin edelleen).

Sitten on kolmas viikon rukous ja viimeisimpänä kuva piispasta ja Espoon sairaalateologeista (”Tärkeä joukko tärkeällä paikalla sairaaloissa ja hoitolaitoksissa”).

”Jeesuksen opetuksen keskiössä on Jumalan valtakunta, hänen toimintansa keskiössä kärsivä ihminen.” Linkin takana saarna kirkolliskokouksen avausmessussa Turun tuomiokirkossa ma 4.11.2019

Julkaissut Piispa Kaisamari Hintikka Maanantaina 4. marraskuuta 2019

Jan Ahosen mielestä Hintikka ei juuri näy somessa.

– Hintikka on sovitteleva ja fiksu, mutta häntä ei näy ainakaan minun somessani. Onko kyse sitten siitä, että Hintikka haluaa tarkkailla ensimmäisen vuoden, Ahonen pohtii.

– Tulen väkisin verranneeksi häntä Helsingin entiseen piispaan Irja Askolaan. Vaikka Irja ei somettanut itse, minusta tuntuu, että hän oli paljon enemmän esillä kuin Hintikka.

Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand

Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand

Oulun piispa Jukka Keskitalo

Oulun piispa Jukka Keskitalo


Björn Vikströmin tehtävät Porvoon ja suomenruotsalaisten piispana otti tänä vuonna Bo-Göran Åstrand. Hän on kirjoittanut marraskuussa kerran Facebookiin – mutta siinä onkin tavaamista.

Åstrand julkaisi seinällään koko kirkolliskokouksen viimeisen päivän messussa pitämänsä saarnan. ”Den här morgonen får vi tacka Gud för en ny dag. Vi har fått en ny dag i vårt eget liv, i kyrkans liv och i världens liv. Den här dagen är Guds gåva till oss. Vad vi gör av den är vår gåva till Gud och till våra medmänniskor.”

Asiaa pääsevät miettimään kaikki piispa Åstrandin 305 Facebook-seuraajaa.

Oulun ja maamme pohjoisen puolikkaan tuoreehkolla paimenella taas riittää kuulijoita. Jukka Keskitalolla on Facebookissa 2 240 seuraajaa ja Twitterissä 2 103. Keskitaloa sopiikin seurata: hän on julkaissut marraskuussa 33 kertaa.

Twitterissä Keskitaloa puheluttaa jo tutuksi tullut joulukirkko-gate. Keskitalo kirjoitti aiheesta itse Kaleva-lehden blogiinsa analyysin, jota esimerkiksi Kallion kirkkoherra Riikka Reina kiittelee Twitterissä. Keskitalo on twiitannut Reinan kiitoksen omalle seinälleen.

Facebookin puolella Keskitalo muistelee vuoden takaista piispanvihkimystään ja intoilee Murmanskiin rakennetusta luterilaisesta kirkosta. ”Terveisiä Murmansikista, jossa kommunistiaikana melkein kaikki kirkot revittiin alas ja jossa huomenna osallistun uuden luterilaisen kirkon vihkiäisiin.”

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen


Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on kirjoittanut myös pitkän pohdinnan Päivi Räsäsen tapauksesta. Draaman kaari on selvä: ensin esitetään uhkakuva, sitten kysytään, mitä asiasta tulisi ajatella, ja sitten todetaan, että ensinnä on syytä rauhoittaa mielensä.

”Kyse ei ole kristittyjen vainojen alkamisesta tai Raamatun kieltämisestä, vaikka saamistani monista yhteydenotoista niin voisi päätellä. Elämme Suomessa edelleen oikeusvaltiossa.”

Tässä oikeusvaltio-Suomessa Häkkinen on vieraillut marraskuun aikana Joutsan ja Kotka-Kymin seurakunnissa, mistä hän kertoo 2 479 seuraajalleen. Häkkinen on myös Twitterissä. Hänellä saattaisi olla enemmän kuin 176 seuraajaa, jos hän olisi twiittaillut elokuun 2012 jälkeen enemmän kuin 83 kertaa.

Marraskuussa 1964 arkkipiispa Martti Simojoki piti kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa puheen, jonka seuraukset...

Julkaissut Seppo Häkkinen Tiistaina 5. marraskuuta 2019


Verkkotuottaja Jan Ahonen ymmärtää, että piispoja ei voi pakottaa somettamaan. Pakotettu viestintä näyttää pakotetulta.

Olisi kuitenkin tosi, tosi kiva, jos piispat olisivat taitavia somettajia.

– Kirkko on lafka, jota voi verrata puolueisiin ja ammattiyhdistyksiin. Ja sosiaalisen median sääntö on, että lafkat eivät ole kiinnostavia, vaan henkilöt.

Joidenkin pitäisi pitää kirkon ääntä esillä somessa. Piispat olisivat siihen luontevimmat tyypit.

Mutta on niitä muitakin. Ahonen nostaa yhdeksi hyväksi esimerkiksi piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen. Komulainen on aktiivinen Twitter-keskustelija. Hänellä on oma podcast-ohjelmansa, joka käsittelee kirkkoa ja uskontoja. Komulainen on terävä ja osaa sanoa, mitä ajattelee.

– Jyri yrittää tosissaan, se näkyy ja sitä on pakko arvostaa. Piispat voisivat ottaa hänestä mallia.

Piispojen sometilit on tarkastettu 13. ja 14. marraskuuta. Piispojen kuvat ovat evl.fi-sivulta.

Oikaisu 18.11.2019 kello 8.28: Satu Huttunen on piispa Teemu Laajasalon erityisavustaja, ei viestintäavustaja.

20.11.2019 kello 11.08: Jutussa luki aiemmin: "Björn Vikströmin tehtävät Porvoon ja Suomen bättre folkin piispana otti tänä vuonna Bo-Göran Åstrand." Termi "bättre folk" oli huonosti valittu herja, ja se on vaihdettu termiin "suomenruotsalaiset".

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi