”Meille sanottiin, että saatte auttaa köyhiä, mutta ette kysyä, miksi he ovat köyhiä” – Piispa Kaisamari Hintikka puolustaa tiukasti kirkon oikeutta osallistua arvokeskusteluun
Piispa Kaisamari Hintikan mukaan kirkko ottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kantaa omista lähtökohdistaan eikä peesaa mitään puoluetta.

Piispa Kaisamari Hintikan mukaan kirkko ottaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kantaa omista lähtökohdistaan eikä peesaa mitään puoluetta.

”Meille sanottiin, että saatte auttaa köyhiä, mutta ette kysyä, miksi he ovat köyhiä” – Piispa Kaisamari Hintikka puolustaa tiukasti kirkon oikeutta osallistua arvokeskusteluun

Espoon piispan Kaisamari Hintikan mukaan korona-aika on tuonut esille asioita, joista on hyvä ottaa opiksi. Olennaista on, ettei pandemian hintaa maksateta siitä eniten kärsineillä.

Piispa Kaisamari Hintikka on kokenut monta iloista yllätystä sen jälkeen, kun hän helmikuussa 2019 aloitti Espoon hiippakunnan piispana. Positiivista on ollut se, että hiippakunnassa on laaja yhteinen eetos, että teologisista eroista huolimatta kirkkoa halutaan rakentaa yhdessä.

Hyvältä on tuntunut kannetuksi tulemisen tunne: moni kertoo rukoilevansa hänen puolestaan. Hienoa on ollut myös se, että häntä on pyydetty yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukuntaan, varmaan Luterilaisen maailmanliiton kokemuksensa takia.

Vaikka Hintikka on saanut myös ikäviä viestejä, niitä on tullut vähän verrattuna siihen, mihin kirkon ensimmäinen naispuolinen piispa Irja Askola joutui tottumaan.

– Irjan saama törkypalaute oli rajua. Onneksi ainakin alku on minulla ollut toisenlainen.

Toisaalta Hintikka ei ole kerännyt yhtä suuria otsikoita kuin Askola. Aika ja keskustelunaiheet ovat olleet toisia, eikä nainen piispana ole enää yhtä suuri uutinen kuin ennen. Hintikka pitää hyvänä, ettei piispan sukupuoli enää ole suuri ihme.

– Alussa minulle sanottiin aika usein, että ajattelethan nyt kuten Irja Askola tai että olet kuin nuori Irja. Vaikka hän on hyvä ystäväni eikä lainkaan huono roolimalli, en halua olla mikään duplikaatti. Olemme persoonina erilaisia.

Hintikka myöntää olleensa varsinkin alussa aika varovainen ja tunnusteleva. Yhä hän haluaa ottaa asioista ensin selvää ja miettiä, ennen kuin jotain lausuu.

– Olen ajan kanssa oppinut tervettä rentoutta. Toisaalta jos sanotaan, että en ole ollut esillä, niin viime vuoden aikana olin yli 50 kertaa jonkun median haastattelussa. Onko se sitten paljon vai vähän? hän kysyy.

Veikö hallinto ajan hengelliseltä johtajuudelta?

Piispuuden toinen kevät on ollut hyvin erilainen kuin ensimmäinen. Koronapandemia mullisti koko maailman. Tauti levisi, rajat menivät kiinni, yritykset joutuivat vaikeuksiin, seurakunnat rukkasivat työtapojaan ja tekivät digiharppauksen. Myös piispoille tuli uudenlaista mietittävää.

– Olemme joutuneet miettimään yhdessä kysymyksiä, jotka eivät normaalisti kuulu piispojen mietittäväksi. Esimerkiksi sitä, paljonko väkeä saa tulla kirkkoon, miten lähelle toisiaan seurakuntalaiset voivat ehtoollista jaettaessa tulla, miten huolehditaan rippileirien hygieniasta ja montako ihmistä voi osallistua häihin, hautajaisiin ja ristiäisiin.

Kirkossa vahvistettiin kriisin vuoksi linjajohtamista. Tällä on pyritty siihen, että asioita tehdään aiempaa yhtenäisemmin, nopeammin ja siten, ettei niitä tarvitse joka paikassa erikseen miettiä. Tällä on kääntöpuolensa.

– Tämä poikkeustilanne on ollut monelle pelottava ja outo. Asioita ei voikaan tehdä niin kuin on aina tehty, vaan joudutaan tekemään päätöksiä nopeasti ja toimimaan uudella tavalla. Sen seurauksena ollaan livetty vähän siihen suuntaan, että piispalta kysytään vähän kaikkea. Asioiden hallinta ja ohjeistaminen on vienyt paljon aikaa, Kaisamari Hintikka sanoo.

Kirkko ei toimi niin siksi, että jokin puolue on jotain mieltä, vaan siitä huolimatta, että joku puolue on sitä mieltä.

Hän on lukenut huolella Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajan Saska Saarikosken ensin kolumnissaan ja sitten Kirkko ja kaupungin jutussa esittämän kritiikin siitä, että piispoilta olisi kaivattu enemmän henkistä arvojohtajuutta, surun ja toivon sanoja. Hintikka myöntää, että jälkikäteen ajatellen hengelliselle johtajuudelle olisi ollut syytä jäädä enemmän aikaa.

Samalla hän toteaa, että piispat ovat kyllä olleet esillä mediassa ja tuoneet sinne kirkon viestiä. Toinen juttu on se, miten piispat ovat tavoittaneet eri yleisöt yhä pirstaleisemmassa mediakentässä ja miten heidän viestinsä on ymmärretty.

– Rohkaisevia sanoja on hyvä toistaa eri foorumeilla. Itse olen tässä huono, sillä ajattelen helposti, että kun jonkun asian kerran sanon, niin mitä sitä enää toistamaan. Pitää kehittää toistamisen taitoa. Ajattelen niin, että myös piispojen kesken on hyvä yhdessä miettiä, mitä tämän kriisin keskellä olisi voitu tehdä toisin, Hintikka miettii.

Hän pohtii myös eläneensä kovin erilaisessa tilanteessa kuin ne, jotka ovat koronasta eniten joutuneet kärsimään. Vaikka piispalla on riittänyt työtä, samalla hänellä on ollut enemmän aikaa olla perheensä kanssa kuin kymmeneen vuoteen. Hän ymmärtää olevansa monin tavoin etuoikeutettu verrattuna esimerkiksi koronan vuoksi kotiinsa eristettyyn ihmiseen, jolle jo matka kauppaan on iso riski.

– Sen olen sanonut muun muassa Kirkko ja kaupungin haastattelussa ja sanon nyt, että Jumala ei ole meitä hylännyt. Hän ei ole välinpitämätön. Hän on kaiken luoja, eivätkä asiat katoa hänen käsistään, Hintikka toteaa.

Pandemiakriisi on piispa Kaisamari Hintikan mukaan vaikuttanut länsimaisen ihmisen turvallisuuden illuusioon. On tullut selväksi, kuinka haavoittuvia olemme.

Pandemiakriisi on piispa Kaisamari Hintikan mukaan vaikuttanut länsimaisen ihmisen turvallisuuden illuusioon. On tullut selväksi, kuinka haavoittuvia olemme.

Olemmeko elämäntapamme äärirajoilla?

Kohta kolme kuukautta kestänyt poikkeustila on Hintikan mukaan tuonut esille monia asioita, joista niin yhteiskunnassa kuin kirkossa ja seurakunnissa olisi syytä oppia. Kirkossa näitä ovat olleet esimerkiksi digiloikka, seurakuntien ja kaupunkien välinen vahva yhteistyö, uudenlaisten vapaaehtoisten löytyminen ja ylipäänsä se, mikä toimii ja mistä on aika luopua.

– Jos ajatellaan maapallonlaajuisesti, niin kriisi on vaikuttanut suuresti vaikkapa länsimaisen ihmisen turvallisuuden illuusioon. On tullut selväksi, että olemme haavoittuvia. Kannattaa katsoa, mitä tämä kriisi kertoo siitä, ketkä ovat yhteiskunnassa väliinputoajia. Mitä epäoikeudenmukaisia rakenteita meidän pitäisi korjata?

– Entä olemmeko tunkeutuneet sellaisella tavalla muiden lajien reviirille, joka ei ole luonnon tasapainon kannalta hyväksi? Olemmeko tulleet omistajuutemme ja elämäntapamme äärirajoille? Kaisamari Hintikka kysyy.

Vaikka Jumala ei ole mikään parannusautomaatti, en kyseenalaista rukouksen voimaa.

Poikkeustilan positiivisiin puoliin on kuulunut, että se on tuonut ilmi kosketuksen, läheisyyden ja toinen toisistamme huolen pitämisen merkityksen.

– Facebookista luin, kuinka entinen Geneven kollegani Latinalaisesta Amerikasta kirjoitti, ettei ole pitkään aikaan saanut halata muuta kuin tyynyä. Nyt vasta moni sen oikein ymmärtää, mikä valtava merkitys sillä on, että voidaan olla konkreettisesti yhdessä.

Toisaalta läheisyyden kokemus ei ole sama kaikille. Hintikka muistuttaa, että on perheitä, joissa tiivis läheisyys on ollut pahin painajainen. Ja on esimerkiksi mielenterveysongelmaisia, jotka olisivat tarvinneet apua, mutta joille kynnys lähteä ihmisten ilmoille on ollut liian korkea.

–  Nyt on tärkeää miettiä, millä tavalla huolehditaan siitä, että poikkeustilan hellittäessä pystymme tukemaan niitä lapsia ja nuoria, ikäihmisiä ja yksinäisiä, jotka ovat joutuneet maksamaan pandemiasta kovan hinnan, Hintikka sanoo.

Kirkko ei saa vaieta havaitsemistaan epäkohdista

Useiden kansalaisjärjestöjen yhteinen verovälttelyn vastainen #430-miljoonaa-kampanja ja Suomen Lähetysseuran osallistuminen siihen herätti sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua. Väittely laajeni siihen, onko kirkolla oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja onko kannanottaminen politiikkaa.

Piispa Kaisamari Hintikka ei ottanut kantaa kampanjaan, koska asia kuuluu Suomen Lähetysseuran hallitukselle ja hän on itse toisen järjestön eli Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa. Sen sijaan hän puolusti Twitterissä tiukasti kirkon oikeutta osallistua yhteiskunnan arvokeskusteluun.

– Halusin puuttua siihen, että asian ympärillä vellovassa keskustelussa oltiin välillä aika suorasukaisesti sitä mieltä, että kirkon ei pitäisi puuttua millään tavalla politiikkaan. Keskustelussa meille sanottiin, että saatte auttaa köyhiä, mutta ette kysyä, miksi he ovat köyhiä, jos nyt hieman kärjistän. Ei asia näin voi olla, Hintikka jyrähtää.

Hänen mukaansa kirkko määrittelee itse oman paikkansa yhteiskunnassa ja omat kantansa keskustelussa, ei mikään toinen taho. Eikä kirkko niin tehdessään peesaa mitään puoluetta.

– Kirkko puhuu arvoista omista lähtökohdistaan ja omasta itseymmärryksestään käsin. Joskus voi käydä niin, että kirkko on samalla kannalla kuin jokin puolue. Se ei silti tarkoita sitä, että kirkko menisi sen puolueen kelkkaan. Kirkko ei toimi niin siksi, että jokin puolue on jotain mieltä, vaan siitä huolimatta, että joku puolue on sitä mieltä.

Kirkko ei voi vaieta havaitsemistaan epäkohdista tai eettisesti tärkeistä asioista politiikkaleiman pelossa tai siksi, että joku mahdollisesti suuttuu. Kirkolla on tehtävänsä ja sellaista tietoa yhteiskunnasta, jota monella muulla toimijalla ei ole. Kirkko tuntee hyvin 15-vuotiaat, tavoittaa myös kriisiperheet ja kohtaa vanhuksia, yksinäisiä ja vaikeuksiin joutuneita.

– Ei riitä, että kirkon diakonia tukee yhteiskunnan turvaverkkojen väliinputoajia. Meidän tehtävämme on myös puhua sen puolesta, että ne turvaverkot olisivat sellaisia, ettei kirkkoa tarvittaisi verkonpaikkaajan rooliin.

Toki esimerkiksi verokeskustelussa kannattaa miettiä, miten pitkälle yksityiskohtiin menee. Verotuksessa olennaista on oikeudenmukaisuus ja yhteisvastuullisuus.

– Maksamme kaikki tulevaisuudessa laskua siitä, mitä nyt on jouduttu tekemään, jotta kriisistä selvitään. Nyt on verovaroin ja valtion takauksin tuettu yrityksiä ja yrittäjiä, mikä on välttämätöntä ja oikein. Jatkossa meidän täytyy yhdessä ratkaista, miten lasku maksetaan niin, että julkinen talous selviää ja heikompiosaisista huolehditaan.

Piispa Kaisamari Hintikka kertoo käyttävänsä rukoillessaan rukousnauhaa. Vaan ei nyt, sillä perheen koira pureskeli sen palasiksi.

Piispa Kaisamari Hintikka kertoo käyttävänsä rukoillessaan rukousnauhaa. Vaan ei nyt, sillä perheen koira pureskeli sen palasiksi.

Koira söi piispan rukousnauhan

Kirkko ei kriisin keskellä ole sulkenut oviaan, vaan esimerkiksi Espoon tuomiokirkon ovet ovat olleet auki kuutena päivänä viikossa. Vaikka kirkossa ei olisi päivän mittaan käynyt ketään, kirkossa ovat palaneet kynttilät. Ihmisiä on autettu ja heidän puolestaan rukoiltu.

Kaisamari Hintikka kertoo saavansa sekä rukouspyyntöjä että viestejä siitä, että hänen puolestaan rukoillaan. Nuorempana ajatus hieman nolotti. Nyt hän ajattelee toisin. Hän kertoo sairastuneensa nuorena ja kokeneensa silloin, kuinka sairaus hellitti tutun papin rukoiltua hänen puolestaan.

– Vaikka Jumala ei ole mikään parannusautomaatti, en kyseenalaista rukouksen voimaa. On hyvä tietää, että on paljon niitä maan hiljaisia, jotka rukoilevat ihmisten puolesta siitä melua pitämättä. Itse käytän rukoillessani mieluiten rukousnauhaa, sillä muuten ajatukseni harhailevat. Ikävä kyllä koira söi sen palasiksi, Hintikka naurahtaa.

Odotatko sitä, että pääset pitkästä aikaa messuun?

– Olen miettinyt, kehtaanko heti mennä, kun niin moni muukin odottaa. Kyllä minä menen Espoon tuomiokirkkoon ainakin ovelle kurkistamaan, mahtuisinko sisään.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi