Näin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraehdokkaat visioivat: profiloidaan kirkot, puhutaan uskosta selkeästi, syödään yhdessä
Reijo Liimatainen (vas.), Marja Heltelä tai Martti Häkkänen on seuraava Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra eli tuomiorovasti.

Reijo Liimatainen (vas.), Marja Heltelä tai Martti Häkkänen on seuraava Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra eli tuomiorovasti.

Näin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraehdokkaat visioivat: profiloidaan kirkot, puhutaan uskosta selkeästi, syödään yhdessä

Maanantai-illan vaalipaneelissa puhuttiin Jeesuksesta – ja tietenkin myös siitä, onko samaa sukupuolta olevalla parilla asiaa alttarille.

Jos Helsingin tuomiokirkkoherraseurakunnan kirkkoherraksi tarjolla olevien välille pitää joku selvä ero löytää, se on ehkä se, että yksi heistä on nainen. Tuomiokirkon kryptassa maanantai-iltana järjestetyssä vaalipaneelissa nähtiin ja kuultiin kolmea sujuvapuheista pappia. Kaikilla on kokemusta kirkkoherran työstä ja monenlaisista kirkollisista hallintohimmeleistä, työryhmistä ja johtokunnista. Lähes saman ikäisiäkin he ovat.

Maanantain paneelikeskustelu oli tavallaan työhaastattelu yleisön edessä. Vain harva paikalla ollut pääsee lopulta vaikuttamaan siihen, kenestä tulee uusi tuomiorovasti, sillä valinnan tekee Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto maanantaina 7. toukokuuta. Yhdeksästä hakijasta seulotut kolme sopivinta on jo kertaalleen haastateltu ja heistä on teetetty myös soveltuvuusarviot.

Kunnon työpaikkahaastattelun tyyliin hakijoita pyydettiin visioimaan sitä, millainen Tuomiokirkkoseurakunta on viiden vuoden päästä. Haagan kirkkoherra Marja Heltelä, 56, puhui Jumalan unelmasta, jonka toteuttamiseen tarvitaan seurakuntalaisia. Tulevaisuudessa seurakunnan kirkot on Heltelän mukaan profiloitu niin, että esimerkiksi Tuomiokirkko on arvokeskustelun paikka ja Vanhakirkko kansainvälisen työn ja diakonian keskus.

Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Martti Häkkänen, 59, näki elävän, näkyvän ja toimivan seurakunnan, joka on mukana suurissa tapahtumissa ja tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa. Kuorot ovat maan parhaita ja viestintä näkyvää. Uskosta puhutaan selkeällä ja yksinkertaisella kielellä.

Hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen, 56, puolestaan näkee tulevaisuuden Tuomiokirkkoseurakunnan alustana seurakuntalaisten muodostamille avoimille paikallisyhteisöille, joissa syödään yhdessä ja kannetaan huolta toinen toisistaan. Tällaiset yhteisöt ovat hänen mukaansa vastaisku yksinäisyydelle ja privatisoitumiselle. Eri kirkoissa on eri jumalanpalvelusprofiilit, ja jumalanpalveluselämää leimaa ilo.

Armon ja toivon asialla

Kun ehdokkailta kysyttiin, mitä annettavaa kristinuskolla voi tänä päivänä ihmisille olla, tarjolle tuotiin armoa ja toivoa.

– Kristinusko tuo armon. Sinut hyväksytään ihan sellaisena kuin sinä olet. Sinun ei tarvitse olla suorittaja tai jotakin erityistä. Kristinusko antaa toivoa. Se ei jätä ihmistä yksin eikä pelkojen varaan, Häkkänen sanoi.

Liimatainen puhui kovasta ja julmasta ajasta, jossa yksinäisyys on iso ongelma. Ihmiset haluaisivat kokea kuuluvansa joukkoon. Siihen seurakunta on hänen mukaansa paras vastaus.

Heltelä toivoi, että kirkossa puhuttaisiin synnin sijasta enemmän siitä ilosta ja vapaudesta, jonka Jumala voi antaa.

– Että ihmiseltä ei vaadita, vaan hän voi olla elämänsä kokoinen.

Paneelin juontanut rovasti Pertti Simola tiedusteli kirkkoherraehdokkailta myös sitä, mitä Jeesus heille merkitsee.

– Jeesus on maailman Vapahtaja ja minun Vapahtajani ja Herrani. Jeesus tarjosi oppilailleen huikean erilaisen elämänmallin kuin mitä siinä ympäristössä oli muuten tarjolla. Oikeassa olemisen pakko hälveni, Liimatainen sanoi.

– Tunnustan kristittynä, että hän on minun Herrani ja Vapahtajani. Jeesus antaa Jumalalle hyvin konkreettiset ja puhuttelevat kasvot. Raamatun kertomukset ja Jeesuksen opetukset hoitavat ja kantavat. On turvallista kulkea sitä tietä, jonka hän on viitoittanut, muotoili Häkkänen.

– Jeesus on minulle ystävä, kumppani, vierellä olija, läsnäolija. Ja eihän koko kristinuskoa olisi, ellei Jeesusta olisi. Hän lunasti meidät kaikki ja avasi meille portit taivaaseen, Heltelä sanoi.

Kuka pääsee alttarille?

Myös seurakuntalaiset olivat etukäteen saaneet lähettää kysymyksiä. Yhdessä niistä alkuvuodesta vihitty miespari tiedusteli, onko oikein, että seurakuntaan pitkään kuulunut pari ei pääse toteuttamaan elämänsä tärkeintä päätöstä omassa seurakunnassaan.

– Olen sitä mieltä, että seurakunta ei voi jaotella ihmisiä erilaisiin karsinoihin erilaisin oikeuksin. Teen jatkuvasti töitä sen eteen, että me vihimme, siunaamme ja annamme tilat kaikille seurakuntalaisille tasapuolisesti, Liimatainen vastasi.

– Haagan seurakunnassa teimme yksimielisen päätöksen, että emme tule rajaamaan seurakuntalaisten oikeutta päästä alttarin ääreen. Se on myös minun kantani. Joka ikisen tulee päästä alttarin ääreen tärkeässä elämäntilanteessaan, Heltelä kertoi.

Häkkäsen vastauksen voi tulkita jonkin verran varauksellisemmaksi.

– Jokaista ihmistä ja heidän elämäänsä ja parisuhdettaan tulee kunnioittaa. Tämä on sillä tavalla haastava kysymys, että meidän pitää tehdä määrätietoisesti työtä, että kirkkolain kohdalla pääsemme siihen, että se ei ole jännitteisessä suhteessa avioliittolain kanssa ja alttari on kaikille auki, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi