Nenonen: Instagram toimii populismin logiikalla, ja se on huono asia
Asia pitää sanoa värikkäästi ja kontrastin tulee olla jyrkkä, jotta huomio napataan. Jopa vastustajat ylläpitävät populistin paistattelua huomion keskipisteessä.
Kontrastin määrää olen miettinyt. Asia tulee vastaan niin Instagramissa ja asiakkaiden kuvia käsitellessä kuin puheissa ja teksteissä, joiden ympäröimänä elän. Olen huomannut, että kolumneillekin tulee klikkejä, kun kontrasti on oman asteikon yläpäässä. Tässä tekstissä niin ei muuten ole.
Kuvapalvelu Instagram muokkaa monen käyttäjänsä toimintaa ja sen takana ajattelua: tuotoksessa kannattaa olla riittävästi kontrastia ja värikylläisyyttä, jotta sekunnin murto-osassa luotava vaikutelma noteerataan ja tykkäyksiä tulisi. Hienosävyinen harmaa ei usein menesty.
Huomiotaloudessa samaa ilmiötä muistuttaa populismin anatomia. Asia pitää sanoa värikkäästi ja kontrastin tulee olla jyrkkä, jotta suosio napataan, muutoin perii päätyminen huomiokeilan ulkopuolelle.
Jos ihmiset kirjoittaisivat ja lukisivat osan siitä ajasta, jonka nyt käyttävät Instaan ja TikTokiin, sivistyisimme kohisten.
Kun kontrasti ja kylläisyys ovat isoja, jopa vastustajat ylläpitävät populistin paistattelua huomion keskipisteessä. Näin on ollut ennenkin niin bolshevisteilla, kansallissosialisteilla kuin trumpilaisillakin. Ilmiö on tuttu myös erilaisista uskonnollisista liikkeistä.
Myös populismin vastustajien on loogisinta turvautua samaan keinoon: lisätään kontrastia, tuomitaan rumin sanoin. Ongelma on valmis ja polarisaation kierre koko ajan vaikeammin katkaistava.
Julkaistuani juuri ensimmäisen oman esseekokoelmani minulta on tiuhaan kysytty, mitä opin kirjaprosessin aikana. Vastaus kypsyy vielä mielessäni, mutta tässä raakile: opin arvostamaan hitaita ja rauhallisia ajatuksia, joiden kontrasti on pieni. Elämä on rikkaudessaan niin vivahteikas ja hienosävyinen, että sen kauneimmat nyanssit tärveltyvät liian jyrkässä ja kylläisessä sävymaailmassa.
Tähän liittyen pohdin, kuinka voisimme yhteiskuntana löytää jälleen sivistyneen keskustelukulttuurin. Kuinka tunnistaisimme elämän hienovireiset sävyt ja vähäisemmän kontrastin esiin tuomat yksityiskohdat?
Oma kirjoitusprosessini ajoi minua uskomaan aiempaa vahvemmin vanhoihin lääkkeisiin: lukemisen ja kirjoittamisen voimaan. Niitä asioita on pakko tehdä kärsivällisesti, ja siksi ne antavat aivoille aikaa parempaan havainnointiin.
Jos kaikki ihmiset kirjoittaisivat ja lukisivat osan siitä ajasta, jonka nyt käyttävät Instaan ja TikTokiin, sivistyisimme kohisten ja populistisen riitelyn olisi vaikea saada jalansijaa.
Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Naurumme kohteet paljastavat kaksoisstandardimme
PuheenvuorotHeikki Nenosen mukaan kukaan ei halua mielensäpahoittajayhteiskuntaa. Silti häntä ihmetyttää, miksi virolaiselle tai lestadiolaiselle saa nauraa, mutta ruotsalaiselle tai ortodoksille ei.
