Nupurin kappelin toiminta päättyy
Päätöksen taustalla painaa myös Espoon seurakuntien taloustilanne.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta luopuu Nupurin kappelista. Liki neljänsadan neliön suuruisen tilan vuokrasopimus päättyy tammikuun lopussa 2024, eikä seurakunta jatka sopimusta Espoon kaupungin kanssa. Seurakuntaneuvosto päätti asiasta 30. toukokuuta.
– Vähäinen käyttö ja pääkaupunkiseudun vuokrahinnat tekevät Nupurin kappelista seurakunnalle liian kalliin, sanoo kirkkoherra Ari Paavilainen.
Päätöksen taustalla painaa myös Espoon seurakuntien taloustilanne. Seurakuntien tavoitteena on vähentää käytössä olevista tiloista 7 000 neliötä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Nupurin kappelin tiloja on käytetty erityisesti lasten, nuorten ja ikäihmisten toimintaan. Kappelilla on kokoontunut esimerkiksi koululaisten kerhoja.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt ovat selvittäneet, että nämä toiminnot voidaan siirtää ensi vuonna Karhusuon koululle.
Messua on pidetty kappelilla kahdesti kuussa. Messutoiminta alueella päättyy.
Paavilaisen mukaan Nupurin kappelin tila on ollut toimiva myös pienten perhejuhlien järjestämiseen.
– Sen mahdollisuuden menetämme nyt, mutta onneksi hyviä tiloja ja messumahdollisuuksia löytyy muuallakin seurakuntamme alueella, Paavilainen sanoo.
Nupurin kappelin toiminta jatkuu vielä tämän syksyn ajan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Velskolan kartanon 3,4 miljoonan euron peruskorjaus on käynnistynyt – jatkossa koko kurssikeskus lämpiää maalämmöllä
AjankohtaistaKartanon korjausten arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä. Korjaustöiden vaikutus rippileireihin pyritään minimoimaan.