Entä jos motivaatio auttamiseen syntyy säälistä? Auttamistavat, joissa ei olisi mitään ristiriitaa, ovat harvinaisia

Entä jos motivaatio auttamiseen syntyy säälistä? Auttamistavat, joissa ei olisi mitään ristiriitaa, ovat harvinaisia

Auttaminen kuuluu tiukasti ihmisyyteen, mutta miksi autamme ja mitä siitä seuraa? Mari Manninen sukeltaa auttajan tunteisiin kirjassaan.

Vapaaehtoisturistit hoivaavat Laosissa työnorsuja ja leikittävät nepalilaisessa orpokodissa lapsia. He myös maksavat matkansa itse. Vapaaehtoiset auttajat omistavat kaiken vapaa-aikansa Viipurin hylättyjen koirien hoitamiseen tai aloittavat epävirallisia kehitysyhteistyöhankkeita Beninissä, jossa sadat suomalaiset stipendiaatit ovat asustaneet kulttuurikeskus Villa Karossa.

Vaikein rasti on kuitenkin pääkaupunkiseudun kadunkulmassa pahvikuppeineen kerjäävä romani. Annanko rahaa vai en, autanko häntä kolikolla oikeasti vai en, ja miksi hänen näkemisensä ärsyttää joka kerta?

Helsingin sanomien toimittaja Mari Manninen sukeltaa tekijänä ja kokijana syvälle näihin hyväntekeväisyyshankkeisiin ja auttajan tunne-elämään kirjassaan Hyvät aikeet. Miksi autamme ja mitä siitä seuraa? (Atena 2020).

Hyvä mieli on sivutuote

Jo auttamisen valtava kirjo kertoo, että hyvää tahtoa ja auttamisen halua meissä suomalaisissa on runsaasti. Anne Birgitta Pessin ja Frank Martelan jaottelua noudattaen: ihmisen tai eläimen ahdingon kohdattuamme tunnemme empatian häivähdyksen, joka on auttamisen ensimmäinen askel. Se herättää motivaation eli halun auttaa, ja sitten panemme toimeksi.

Innostunut auttaja voi unohtaa ottaa selvää auttamisensa seurauksista.

Mari Manninen halusi kirjassaan tutkia tarkemmin motivaatiota eli auttamisen syitä sekä sen seurauksia. Saako auttamisesta tulla hyvä olo? Entä jos motivaatio syntyy säälistä tai siihen kietoutuu vallanhalua? Hulmuaako niskassani Afrikan ja Aasian maissa ”valkoisen pelastajan viitta”, joka sekoittaa auttamiseen kolonialistista holhoamista?

– En saarnaa puhdasta pyyteetöntä auttamista. Kun tutkistelin itseäni, huomasin, että minulla on vallanhalua suhteessa autettaviin. Halusin myös näyttäytyä muiden ihmisten silmissä hyvänä ihmisenä, Manninen kertoo puhelinhaastattelussa.

–  Jos auttamisesta saa hyvät kiksit, se ei haittaa, kunhan itse ymmärtää sen. Ettei auta ennen kaikkea ilahduttaakseen itseään, vaan pääpaino on siinä, miten voisi oikeasti parantaa toisen asemaa ja auttaa hädässä.

Auttamiseen liittyy aina ristiriitoja

Auttajaa riivaa myös kysymys, meneekö hänen rahansa varmasti perille. Mari Manninen on tullut pohdinnoissaan siihen tulokseen, että riittää, jos yhdeksän kertaa kymmenestä apu auttaa oikeasti. Ani harvoin löytyy sellaista auttamistapaa, jossa ei olisi mitään epävarmuutta tai ristiriitaa, koska maailma ei ole valmis.

– Sitä on opittava sietämään. Maailma ja auttaminen ovat niin monimutkaisia asioita. Aina on esimerkiksi valtasuhteita auttajien ja autettavien välillä. Sataprosenttisesti hyvää tekoa on vaikea löytää.

Toisaalta eri tieteenalojen auttamistutkimuksesta löytyy paljon esimerkkejä siitä, että kriisissä ja katastrofissa ihmiset auttavat toisiaan pyyteettömästi. Myös koronapandemia nosti solidaarisuuden pintaan, ainakin aluksi.

– Uudemman ajan auttamistutkimus kallistuu siihen, että ihminen on taipuvaisempi auttamiseen ja hyvän tekemiseen kuin hyväksikäyttöön ja oman edun tavoitteluun. Näin ajattelen itsekin, Manninen sanoo.

Ammattitaitoinen avustusjärjestö osaa toimia

Innostunut auttaja voi unohtaa ottaa selvää auttamisensa seurauksista. Manninen tekee selkoa suomalaisten stipendiaattien ja rokotematkalaisten Beninissä aloittamista epävirallisista avustushankkeista, joissa törmättiin monenlaisiin yhteiskunnallisiin eroihin, ja pettymyksiäkin tuli.

Varoittavia esimerkkejä tarjoaa viime aikoina laajentunut vapaaehtoisturismi. Vaarallisinta on orpokotiturismi. Auttajien hyvät aikeet eivät useinkaan ole parantaneet köyhien maiden orpolasten hyvinvointia, päinvastoin. Monet lapset eivät ole lainkaan orpoja vaan heidän avullaan ansaitaan rahaa.

Manninen suositteleekin vahvasti auttamaan ammattitaitoisten avustusjärjestöjen kautta.

Arkipohdinnassa tällainen bisnesidea ei kuitenkaan tule lapsirakkaalle länsimaalaiselle turistille mieleenkään. Orpokoti ei herätä epäilyksiä.

Manninen suositteleekin vahvasti auttamaan ammattitaitoisten avustusjärjestöjen kautta.

Maailman uskonnoissa auttaminen on keskeisellä sijalla, mutta Manninen asemoi itsensä selkeästi uskontojen ulkopuolelle. Silti hänelle ”kristinuskon kauneinta kulttuuriantia on oppi lähimmäisen rakastamisen tärkeydestä”. Itsetutkistelussaan Manninen päätyy seuraavaan: ”Ehkä auttaminen on minulle jonkinlainen ihmisyyden jumalanpalvelus, rituaali, jossa palvon meissä kaikissa olevaa hyvää.”

Käytännön tasolla hänen motiivinsa on selkeä ja jämäkkä: En auta säälistä. Autan, koska se on oikein. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi