Laanilan partisaani-iskussa 4. heinäkuuta pahoin vaurioitunut postiauto. Piispa Yrjö Wallinmaan surmannut panssarintorjuntakranaatti räjäytti reiän auton kylkeen. Miehet, joista toisella on postilaitoksen virkapuku, ovat tuntemattomia.
Oliko piispa Yrjö Wallinmaan kuolema partisaani-iskussa attentaatti? – Tutkija Ville Jalovaara selvittää piispan kohtaloa kuin rikostutkija
Kirjailija Mika Waltari nimitti bussiin tehdyssä iskussa kuolleen Oulun piispan marttyyripiispaksi. Partisaanit tappoivat jatkosodassa 182 suomalaista siviiliä.
Vasta kaksi viikkoa aiemmin Oulun piispaksi vihitty Yrjö Wallinmaa torkkui linja-auton etupenkillä asessori Olli Hyötyniemen kanssa. Hän ja seurueen kolmas pappi, lääninrovasti Yrjö Aittokallio, olivat matkalla pitämään piispantarkastusta Itä-Lapin seurakuntiin.
Samaisessa bussissa oli noin parikymmentä henkeä, joista vain yksi oli lomalta yksikköönsä palaamassa ollut sotilas. Muut olivat siviilejä, joukossa 5-vuotias lapsi.
Hieman ennen kello kolmea yöllä auto lähestyi siltaa Laanilan kylässä. Oli heinäkuun 4. päivä 1943 ja Lapin yö oli valoisa.
Auto, joka ihmisten lisäksi kuljetti postia Suomen pisimmällä reitillä Rovaniemeltä Jäämeren rannalle Liinahamariin, hiljensi vauhtia. Edessä oli kapean puron ylittävä silta.
Äkkiä autoa kohti ammuttiin kaksi laukausta. Kuljettaja kysyi ”Mikäs nyt on?” ja alkoi pysäyttää autoa tien reunaan. Samassa konepistoolisarja rikkoi tuulilasin. Viikon matkan tukikohdastaan Neuvostoliiton puolelta kulkenut partisaaniosasto Bolševik Zapoljarja hyökkäsi bussin kimppuun ja räjäytti sen edessä olleen sillan.
Hyökkäyksessä sai surmansa piispa Wallinmaa, autonkuljettaja ja kaksi kyydissä ollutta naista. Ainakin yksitoista haavoittui, heidän joukossaan keuhkoihin ja jalkaan ammuttu Aittokallio, joka pääsi pakenemaan bussista.
Muutamaa minuuttia aiemmin partisaanit olivat hyökänneet myös läheiseen majataloon, jossa kuoli kaksi työmiestä ja neljä haavoittui.
Muut säilyivät iskuissa hengissä ehkä sen vuoksi, että seuraavaksi tietä pitkin kulki saksalainen huoltokolonna. Kun partisaanit ampuivat sen kärjessä ollutta lomalinjuria, äänitorvi alkoi soida, ja partisaanit vetäytyivät paikalta.
Laaniojan eli Piispanojan museosilta heinäkuussa 2020. Lapin tiepiiri rakensi kopion partisaanien tuhoamasta sillasta vuonn 1993. Laanila on lähellä Saariselkää.
Tutkijan kysymys: oliko piispa iskun kohde?
Mitä Laanilan sillan luona tuona heinäkuisena yönä tarkkaan ottaen tapahtui? Oliko piispa iskun nimenomainen kohde vai oliko hän vain yksi julman partisaanisodan uhreista?
Muun muassa nämä kysymykset saivat dosentti Ville Jalovaaran tarttumaan aiheeseen ja kirjoittamaan kirjan Piispa Wallinmaan surma – Partisaani-isku Saariselällä 1943 (SKS Kirjat 2021). Kirja julkistettiin tänään Oulun hiippakunnan piispantalossa.
Oulussa ja Lapissa Wallinmaan kohtalo on muistissa, muualla Suomessa ei niinkään. Omana aikanaan se oli suuri uutinen. Piispa päätyi muun muassa Suomen Kuvalehden kanteen otsikolla ”Suomen kansan suru”. YYA-Suomessa tästä, sen paremmin kuin muista neuvostopartisaanien siviilikohteisiin tekemistä iskuista, ei sen sijaan juuri puhuttu. Tosin surmapaikalle valmistui muistomerkki jo vuonna 1950, mikä oli poikkeuksellista.
– Kansa taisteli -lehteä lukuun ottamatta partisaanien hyökkäyksistä ei Suomessa paljon julkisuudessa puhuttu ennen kuin 1980–1990-luvuilla. Se varmasti lisäsi iskuissa surmansa saaneiden omaisten taakkaa, Jalovaara sanoo.
Jalovaara on kirjoittanut aiemmin muun muassa presidenttien suhteesta kirkkoon ja uskontoon. Uudessa kirjassaan Jalovaara kertoo toimineensa kuin rikostutkija, kun hän pyrki pala palalta selvittämään, mitä partisaani-iskussa tapahtui ja mitä siitä seurasi. Lähteinä hänellä on ollut piispan arkiston ja hänen persoonaansa valottavan päiväkirjan lisäksi sota-arkisto, nimismiehen tutkintapöytäkirja rikospaikkakuulusteluineen sekä neuvostoliittolaisia lähteitä partisaaniosaston operaatiosta.
Partisaani-iskun paikalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1950. Se oli tutkija Ville Jalovaaran mukaan poikkeuksellista, sillä YYA-Suomessa vaalittiin herkkiä suhteita Neuvostoliittoon ja varottiin puhumasta siviilikohteisiin tehdyistä iskuista.
Kaiken tutkimansa aineiston perusteella Jalovaara päätyy siihen, että isku ei ollut suunnattu erityisesti piispaa vastaan. Ei, vaikka partisaaneilla periaatteessa olisi voinut olla tieto piispan aikatauluista ja piispa oli paitsi kirkonmies myös valtion korkea-arvoinen virkamies. Jalovaaran mukaan isku oli huonosti toteutettu, eivätkä hyökkääjät pyrkineet paikan päällä selvittämään, keitä he oikein tulittivat.
Neuvostoliiton propagandakanava Suomen vapausradio ei myöskään hehkuttanut piispan kuolemaa. Sen mukaan ”olisi naurettavaa kuvitella, että teillä hyökänneet sissit olisivat hyökätessään tulleet tiedustelemaan autossa olijan henkilöllisyyttä”.
Omissa raporteissaan iskun tehneet partisaanit väittivät iskeneensä sotilaskohteeseen ja aiheuttaneensa suomalaisille ja saksalaisille valtavia tappioita. Heidän mukaansa kahdessa iskussa kuoli 50 upseeria, 13 sotilasta ja 36 siviiliä.
Sensuuriyritys vaihtui puheisiin marttyyripiispasta
Neuvostopartisaanit olivat aiemminkin tehneet iskuja suomalaisiin siviilikohteisiin, vaikkakin lähempänä rintamalinjoja. Kansaa ei haluttu tällä tiedolla huolestuttaa. Myös Laanilassa tehty isku haluttiin ensin pitää salassa ja lehtiä kiellettiin uutisoimasta siitä.
– Papisto on tehokas välittämään tietoa eteenpäin, joten pian puhelimet alkoivat soida Pohjois-Suomessa. Inarin keskustaajamassa Ivalossa odotettiin piispaa pitämään jumalanpalvelusta ja rukoushuone oli tupaten täynnä. Ihmisille jouduttiin kertomaan, ettei piispa olekaan tulossa. Ei tällainen asia pysy salassa, sanoo Ville Jalovaara.
Suomen Sosialidemokraatti ja Aamulehti uutisoivat asian. Sensuuriviranomaiset muuttivat nopeasti linjaansa ja piispan kuolemaa päätettiin hyödyntää propagandassa.
– Olin ällikällä lyöty, kun huomasin, että kirjailija Mika Waltari kirjoitti Valtion tiedotuskeskuksen lehdistölle jakaman artikkelin marttyyripiispasta. Hän vihjaili siinä epämääräisesti, että kyse saattoi olla kirkkoa vastaan suunnatusta attentaatista, vaikka sotilasviranomaiset otaksuivat ilmeisesti alusta asti, että siitä ei ollut kyse. Neuvostoliitosta haluttiin antaa kuva barbaarisena valtiona.
Suomen Kuvalehden kansi piispa Yrjö Wallinmaan hautajaisten jälkeisenä päivänä kertoi viestiä, että piispan kuolema oli kansakunnan yhteinen asia.
Waltari käytti historian ja teologian tuntemustaan ja esitteli piispa Wallinmaan uskonsa puolesta kuolleena marttyyrinä, joka kulki Suomen ensimmäisen piispan, Köyliönjärven jäällä surmatun piispa Henrikin jalanjäljissä. Marttyyrinä piispaa pitivät myös hänen hautajaisissaan ja uuden piispan vihkimyksessä puhuneet kirkonmiehet.
Neuvostoliiton liittolaismaan Britannian BBC noteerasi piispan kuoleman suomenkielisessä lähetyksessään. Sen mukaan kyseessä oli valitettava, mutta nykyaikaisessa sodankäynnissä välttämätön teko. BBC vertasi tapahtunutta saksalaisten ilmapommitusten 45 000 siviiliuhriin ja Britannian omiin pommituksiin, joissa kuoli myös siviilejä.
Liittolaismaa Italiassa, jossa Benito Mussolinin hallinto oli vaikeuksissa liittoutuneiden Sisiliaan tekemän maihinnousun jälkeen, piispan murha uutisoitiin. Sen avulla kyseenalaistettiin länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton yhteistyön moraalinen pohja.
Piispa toimi hyökkäyksessä rohkeasti
Vaikka piispa Yrjö Wallinmaata ei surmattu hänen piispuutensa vuoksi, hän toimi Ville Jalovaaran mukaan hyökkäyksessä rohkeasti, jopa uhkarohkeasti. Tästä kertovat muut hyökkäyksessä olleet, ja Jalovaaran mukaan tapahtumat voi rekonstruoida tarkasti.
– Kun ammunta alkoi, Wallinmaa pyrki rauhoittelemaan muita matkustajia. Linja-autossa oli täysi paniikki päällä. Aluksi ei edes tiedetty, ammuttiinko ilmasta lentokoneesta vai tien laidalta, Jalovaara kertoo.
Piispa päätti yrittää ulos bussin etuovesta, juuri siltä puolelta, josta bussia ammuttiin. Äärimmäisessä hätätilanteessa ihminen toimii vaistonvaraisesti ja Wallinmaa reagoi näin. Päästyään ulos, hän kuuli huutoa bussin takatilasta, jossa osa matkustajista tilanpuutteen vuoksi matkusti. He huusivat apua, ja Wallinmaa yritti päästä avaamaan heille oven.
– Kun hän oli menossa avaamaan ovea, yksi partisaaneista heitti kranaatin, jota suomalaiset kuvasivat kasapanokseksi. Kasapanos se ei ollut, vaan ilmeisesti panssarintorjuntakranaatti, järeä ase postibussia vastaan. Erään tiedon mukaan maassa oli toinenkin, räjähtämätön kranaatti, joka nyt räjähti. Piispa kuoli räjähdyksessä heti ja bussin seinään tuli suuri aukko, Jalovaara selvittää.
Tilanteessa, jossa kukin pyrki vaistonvaraisesti pelastamaan henkensä, Wallinmaan toiminta oli Jalovaaran mukaan poikkeuksellista.
Piispa Yrjö Wallinmaan kuolinilmoitus Uudessa Suomessa.
Yksi sodan monista siviiliuhreista
Yrjö Wallinmaata jäi suremaan kolme lasta ja leski, joka ei koskaan toipunut surustaan, vaan hukuttautui 1950-luvulla. Wallinmaa oli vasta 50-vuotias, ja hän olisi ehtinyt tehdä hiippakunnassaan pitkän ja vaikuttavan uran. Nyt se päättyi lyhyeen.
– Hän oli yksi sodan suomalaisista siviiliuhreista. Suomalaisia siviilejä kuoli sodissa noin kaksituhatta, heistä 182 partisaanihyökkäyksissä. Suhteessa moneen muuhun sotaa käyvään maahan siviiliuhrien määrä oli pieni, mikä johtuu siitä, ettei Suomea koskaan miehitetty eivätkä Helsingin suurpommitukset onnistuneet.
Minusta tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä muistaa, sillä ne kertovat, millaista sota on.
Laanilan iskua vieläkin julmempia hyökkäyksiä tehtiin suomalaisiin kyliin. Lapissa ne osaltaan Jalovaaran mukaan mahdollisti se, että saksalaiset eivät osanneet erämaasotaa ja suomalaisia sotilaita oli Lapissa liian vähän. Lapin kylissä asui 4 500 suomalaista, joita ei evakuoitu. Lapin maaherra Kaarlo Hillilä halusi pitää alueen asuttuna, koska hän epäili, että ilman heitä Lapista olisi tullut käytännössä saksalaisten valtakunta.
Keskusrikospoliisi alkoi 1999 tutkimaan partisaani-iskuja murhina. Kesäkuussa 2003 Venäjän sisäministeriö ilmoitti, ettei apua tutkintaan voida antaa, koska kyseiset teot olivat tapahtumien aikana voimassa olleen lain mukaan vanhentuneet. KRP joutui keskeyttämään tutkintansa. Sitä ei lopetettu, sillä Suomessa murha ei vanhene koskaan.
– Minusta tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä muistaa, sillä ne kertovat, millaista sota on. Moderneissa sodissa siviilit kärsivät ja he kärsivät vielä pitkään sodan jälkeen.
Korjattu 25.8. klo 15 Venäjältä tullut partisaaniosasto Neuvostoliitosta lähteneeksi ja 27.8. klo 11.20 Yrjö Wallinmaan lapsiluku kahdesta kolmeksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Yhteydenotto Urho Kekkosen presidentinkansliasta esti puhumasta kirkossa uskonvainoista – ”Jätän lukijoille moraaliset arviot siitä, onko kirkolla jotain kaduttavaa”
AjankohtaistaNeuvostoliiton pelko ajoi piispat presidentti Kekkosen taakse. Tutkija Ville Jalovaaran mukaan suomettumista tapahtui myös kirkossa.
