Onnellinen vaikka väkisin? – onnellisuustutkija Ilona Suojanen ja uskonnonfilosofi Sami Pihlström arvostelevat tämänhetkistä onnellisuusbuumia
Onnellisuus ei ole pelkästään omasta asenteesta kiinni eikä se voi olla elämän varsinainen päämäärä.
Melkein se hymyilyttää: että suomalaiset, tuo mustiin pukeutuva, suupielet alaspäin räntäsadetta vastaan puskeva kansa, on jo neljänä vuonna peräkkäin todettu maailman onnellisimmaksi. Mittaajilla täytynee olla jotakin salattua tietoa, joka ei näy meistä päälle päin.
– Siinä tutkimuksessahan kysytään asteikolla 0–10 kuinka tyytyväinen olet omaan elämääsi. Kertooko se sitten suoraan onnellisuudesta? Toisaalta on aika selvää, että Suomi ja muut Pohjoismaat ovat siellä huipulla. Meillä on hyvinvointiyhteiskunta, ihmisistä pidetään huolta ja asiat ovat monella tavalla hyvin, arvioi onnellisuustutkija Ilona Suojanen.
Suojasen mukaan koronavuonna tehdyn kyselyn tuloksissa näkyy erityisesti luottamuksen merkitys.
– Juuri tällaisina rankkoina aikoina voi hyvin ymmärtää, että suomalaiset antavat korkean arvosanan, koska kyllähän suomalainen yhteiskunta ottaa ihmisistä kopin. Ihmiset luottavat siihen, että asiat tehdään oikein eikä tällaisessa tilanteessa jäädä tyhjän päälle.
Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on monia tekijöitä, jotka antavat hyvän pohjan ihmisten onnellisuudelle, arvioi onnellisuustutkija Ilona Suojanen.
Onnellisuuden mittaaminen on Suojasen mukaan hankalaa senkin vuoksi, että ihmiset käsittävät onnellisuudella eri asioita. Jollekulle se on hienoja hetkiä, toinen puhuu onnellisesta elämästä, kolmas arvioi mielentilaansa. Pelkkä Suomeen syntyminen tuskin tekee ketään onnelliseksi, vaikka esimerkiksi terveydenhoito ja ilmainen koulutus antavatkin Suojasen mukaan ihmisten onnellisuudelle hyvän pohjan.
– Onnellisuuteen vaikuttavat myös esimerkiksi persoonallisuus, elämänkokemukset ja ihmissuhteet. En siis missään nimessä osoittaisi ketään sormella ja sanoisi, että onnellisuus on sinun omissa käsissäsi, tee itsestäsi onnellinen.
Hyvät ja aidot ihmissuhteet tuovat onnellisuutta
Ilona Suojanen on väitöskirjassaan ja sen jälkeisissä tutkimuksissaan tarkastellut onnellisuuspaineita ja keskittynyt erityisesti y-sukupolven eli vuosina 1979–96 syntyneiden kokemuksiin. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Onnellisuuspaineen alla hän tutkii akateemisesti koulutettujen, asiatuntijatehtävissä työskentelevien kokemuksia työelämästä.
– Halusin saada kiinni siitä, milloin he kokevat onnellisuutta työssään, joten pyysin heitä ottamaan kuvia aina, kun he olivat onnellisia tai oivalsivat jonkin asian lisäävän onnellisuuttaan.
Kuviin liittyvät tarinat paljastivat Suojaselle asioita, joita hän kutsuu onnellisuuden mahdollistajiksi. Niitä olivat muun muassa muut ihmiset.
Yleisestikin ihminen voi hyvin ja on onnellinen, jos hänellä on merkityksellistä tekemistä – on se sitten työtä, opiskelua, vapaaehtoistoimintaa tai vanhemmuutta.
– Ilona Suojanen
– Vastaajille oli tärkeää, että työkavereihin on hyvät välit, ja heistä olisi hienoa, jos työpaikalla olisi ihmisiä, joiden kanssa voisi kokea aitoa yhteyttä ja tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Hyvien ja aitojen ihmissuhteiden merkitys korostuu myös muissa onnellisuustutkimuksissa, Suojanen kertoo.
– Tärkeää työssä on myös vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten, missä ja mihin aikaan työnsä tekee. Että ei ole vain työn orja, vaan voi löytää parhaat keinot ja sopivimmat tavat tehdä töitä.
Vapauteen liittyy myös seikka, josta Suojasen mukaan ei juuri puhuta, koska sitä pidetään ehkä itsestään selvänä: ihmiset ovat onnellisia, kun heidän työnsä sujuu hyvin. Silloin tuntuu siltä, että osaa asiansa ja etenee siinä, mitä tekee.
Yhdentekevää ei ole sekään, millaisessa ympäristössä työtään tekee. Suojaselle esiteltiin kuvia maisemista, jotka avautuivat työhuoneen isoista ikkunoista tai työmatkan varrelta. Ne kertovat luonnon ja valon merkityksestä. Niissä työpaikalla ei olla vankeina vaan osana maailmaa.
Onko onnellinen työntekijä paras työntekijä?
Viime aikoina on puhuttu paljon merkityksellisyyden kokemuksesta, ja se korostui myös Ilona Suojasen tekemissä haastatteluissa. Sen sijaan rahasta tai asemasta ei puhunut juuri kukaan.
– Ihmiset halusivat, että heidän työllään on merkitystä. Varmaan se korostui siksi, että kyseessä olivat asiantuntijat. Mutta yleisestikin ihminen voi hyvin ja on onnellinen, jos hänellä on merkityksellistä tekemistä – on se sitten työtä, opiskelua, vapaaehtoistoimintaa tai vanhemmuutta, Suojanen sanoo.
Vaikka hän tutki nimenomaan työelämän onnellisuuspaineita, ihmiset eivät oikein pystyneet rajaamaan vastauksiaan työasioihin. Yksityiselämän ilot ja surut luikertelevat töihin, ja toisaalta työelämän onnellisuus tai onnettomuus vaikuttaa myös yksityiselämään. Koska töissä vietetään niin paljon aikaa ja työasiat sekoittuvat muuhun elämään, ihmiset myös toivovat ja odottavat olevansa onnellisia töissä.
He saattoivat pelätä sitä, että jos on avoimesti eri mieltä asioista, voi saada onnettoman leiman – ja se voi vaikuttaa etenemiseen tai työsuhteen jatkumiseen.
– Ilona Suojanen
– Paljonhan on myös tutkimuksia siitä, kuinka onnellisuus vaikuttaa työhön. Niissä näkyy, että onnellinen työntekijä on paras työntekijä. Minusta se on ristiriitaista ja vähän pelottavaakin. Toisaalta niissä halutaan korostaa työnantajille sitä, kuinka tärkeää on, että ihmiset voivat töissä hyvin. Mutta toisaalta sen voi nähdä niin, että kannattaa valita onnelliset työntekijät, koska heistä saa parhaan tuloksen irti. Onnellinen lehmä tuottaa eniten ja parasta maitoa, Suojanen sanoo.
– Ihmiset puhuivat siitä paineesta, että ollakseen täydellinen työntekijä täytyy olla onnellinen tai ainakin näyttää onnelliselta. He saattoivat pelätä sitä, että jos on avoimesti eri mieltä asioista, voi saada onnettoman leiman – ja se voi vaikuttaa etenemiseen tai työsuhteen jatkumiseen.
Kun Suojanen kysyi asiasta tarkemmin, kävi ilmi, ettei kukaan ollut esimerkiksi työpaikkahaastattelussa tai kehityskeskustelussa kuullut työnantajan taholta vaatimusta onnellisuuteen. Paineet olivat siis työntekijöiden itsensä luomia – ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näkyvän onnellisuusbuumin ruokkimia.
Muutama Suojasen tutkimukseen osallistunut kertoi, että huonoina päivinä he yleensä vetäytyivät omaan työhuoneeseensa, koska he eivät halunneet näyttää negatiivisia tunteitaan muille.
– Ihminen ei ole robotti. Meillä on kaikenlaisia tunteita, ja tunteet ovat ok myös työpaikalla. Töissä on voitava puhua myös haasteista ja ottaa erilaisia kokemuksia esille, ettei kukaan joudu onnellisuusnaamion taakse, esittämään onnellisuutta. Sellainen vie voimavaroja ja voi jopa sairastuttaa.
Kestävää onnellisuutta rakentamaan
Onnellisuus on Ilona Suojasen mielestä tällä hetkellä trendikästä – ja kun se on trendikästä, se on haluttavaa. Hän arvioi, että onnellisuusbuumi voi olla eräänlainen vastareaktio sille, että pitkään arvostettiin lähinnä rahaa ja tuloksentekoa. Nyt kaivataan jotakin pehmeämpää.
– Onnellisuus on iso juttu nimenomaan länsimaissa. Kuinka paljon siihen vaikuttaa se, että meidän elämämme on aika helppoa ja yltäkylläistä? Kun on tavoiteltu kaikkea ja saatu se, voidaan kääntyä pohtimaan muita asioita, Suojanen sanoo.
– Onnellisuusbuumin taustalla näkyy myös uusliberalistinen ajattelu. Sen mukaan tässä maailmassa pärjäävät vapaat, itsenäiset, yrittäjähenkiset ja onnelliset yksilöt, joilla on mahdollisuus tehdä elämästään omannäköistään.
– Kaikkein suoraviivaisimmillaan tällainen positiivinen ajattelu ummistaa silmänsä todellisilta ongelmilta ja esittää, että kaikki on vain omasta asenteesta kiinni.
– Sami Pihlström
Itsekkään oman onnen tavoittelun ja omien tuntemusten vatvomisen sijaan Suojanen suosittelee kestävän onnellisuuden rakentamista. Kestävä onnellisuus ei keskity vain itseen, vaan se on yhteisöllistä ja ylisukupolvista.
– Tässä maailmassa me olemme kaikki yhteydessä toisiimme monin eri tavoin. Sillä, kuinka hyvää elämää ihmiset ympäri maailmaa voivat elää, on vaikutusta kaikkien muidenkin elämään. Kestävä onnellisuus ei ole vain onnellisuuden lisääntymistä vaan myös sitä, että onnellisuus jakautuu tasaisesti. Se on sitäkin, että jätetään seuraavalle sukupolvelle traumojen sijasta onnellisuuden perintö.
– Emme me ole vain oman onnemme seppiä. Se olisi aika kylmä, itsekäs ja kova maailma. Jokainen meistä voi vaikuttaa myös toisten onnellisuuteen.
Ikäviä kokemuksia ei kukaan voi välttää
Se on ainakin puoliksi vitsi, toppuuttelee uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström, kun häneltä pyytää pikakurssia negatiiviseen ajatteluun.
Muutaman vuoden takaisessa kirjassaan Ota elämä vakavasti Pihlström puhuu negatiivisesta ajattelusta eräänlaisena vastavetona positiiviselle ajattelulle, joka Pihlströmin mielestä tuntuu olevan ajan henki. Positiivinen sanoma on tuttu monista elämäntaito-oppaista, työelämägurujen puheista ja hyvinvointivalmennuksista: sinä pystyt siihen, olet ihana, ansaitset parasta, tee tästä hyvä päivä…
– Kaikkein suoraviivaisimmillaan tällainen positiivinen ajattelu ummistaa silmänsä todellisilta ongelmilta ja esittää, että kaikki on vain omasta asenteesta kiinni. Niin kai ei useinkaan ole. Valheellisessa, epäaidossa optimismissa ajatellaan, että asiat menevät viime kädessä hyvin. Voivathan ne mennäkin, mutta ikäviä kokemuksia ei kukaan voi täysin välttää, Pihlström sanoo.
– Jos ikävät asiat kielletään, maailmaa ei nähdä sellaisena kuin se on, vaan eletään harhassa. Positiivinen ajattelu rakentaa helposti emotionalistista hyvinvointihuttua tai sumuverhoa meidän ja maailman väliin.
Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin mielestä on ylimitoitettua optimismia ajatella, että syksyllä voitaisiin jo elää normaalia elämää.
Negatiivinen ajattelu ei Pihlströmin mukaan ole sen kummempaa kuin että kiinnitetään vakavaa huomiota elämän kielteisiin ja ikäviin puoliin, sellaiseen, mistä mieluummin ehkä kääntäisi katseensa pois: kärsimykseen, kuolemaan, moraaliseen syyllisyyteen. Inhimilliseen rajallisuuteen ja omaan epätäydellisyyteen.
Pihlström sanoo ymmärtävänsä, että ihmiset kaipaavat toivon ja myönteisen tulevaisuuden näköaloja – erityisesti nyt, kun monin tavoin epävarmaa korona-aikaa on eletty jo yli vuosi. Hän haluaa kuitenkin varoittaa liioitellusta optimismista, jonka merkkejä on näkyvissä.
– Juuri nyt petollista ja ylimitoitettua optimismia edustavat puheet loppukiristä ja loppusuorasta – että tämä on nyt jo melkein ohi. Kun ottaa huomioon esimerkiksi virusmuunnokset, emme me taida ihan vielä loppusuoralla olla. On illuusiota, jos kuvitellaan, että kesällä tai edes syksylläkään voitaisiin elää ihan normaalisti.
Kritiikki alkaa oman epäonnistumisen toteamisesta
Iso osa elämäntaitokirjoista tarjoaa jos ei suoraa reseptiä niin ainakin kiertoteitä onnelliseksi tulemiseen. Kaipuu onneen ei ole vain tämän ajan ilmiö. Moraalifilosofiassakin sitä on pohdittu antiikin ajoista lähtien.
– Varmaan onnellisuus on ihmisille hyvin keskeinen tavoite elämässä. Tähän liittyvä kriittinen, filosofinen kysymys kuuluu: pitäisikö näin olla – ja onko oikein, että onnellisuus on meille niin keskeinen tavoite? Sami Pihlström kysyy.
Hän on huomannut, että monissa elämäntaitokirjoissa ja erilaisissa puheenvuoroissa neuvotaan, että paras tapa tulla onnelliseksi on se, ettei oikeastaan tavoittele sitä vaan keskittyy sen sijaan auttamaan muita ja tekemään hyvää.
Eikö se ole win-win-tilanne: teemme toiset onnellisiksi ja siinä sivussa itsemmekin? Ei, sanoo Pihlström. Jos tarkemmin katsoo, näiden neuvojen taustalla tuntuu olevan ajatus, että oma onnellisuus on päätavoite ja muiden onni väline sen saavuttamiseen.
– Eli viime kädessä moraalinen toiminta palveleekin toimijaa itseään. Silloin moraali välineellistyy ja sen vakavuus katoaa. Se häiritsee minua aika paljon näissä onnellisuusjutuissa.
Pihlströmin arvio saattaa kuulostaa tylyltä. Hän korostaa sitä, ettei hän näin sanoessaan asetu jonnekin korokkeelle etiikan asiantuntijaksi kertomaan muille, mitä näiden pitäisi ajatella.
– Sen sijaan kannustan ihmisiä ottamaan itsekriittisen näkökulman. Moraalinen kritiikki alkaa aina minusta itsestäni ja oman epäonnistumiseni toteamisesta.
– En halua moittia kenenkään pyrkimystä etsiä hyvää elämää, lohtua tai merkitystä. Mutta kritiikin ja itsekritiikin vältteleminen sellaisella asenteella, että minä vain ansaitsen tämän kaiken hyvän, tuntuu minusta teeskentelyltä, Pihlström sanoo.
Onnellisuus ei voi olla elämän päämäärä
Miten sitten suhtautua onnellisuudentavoitteluun yleensä? Filosofian historiasta löytyy Sami Pihlströmin mukaan kaksi selvää vaihtoehtoa. Antiikin kreikkalaiset filosofit, Aristoteles etunenässä, katsoivat, että onnellisuus, eudaimonia, on ainoa asia, jota tavoitellaan päämääränä itsessään – sen itsensä vuoksi eikä välineenä mihinkään muuhun.
Vastakohtaa tälle edustaa modernissa moraalifilosofiassa Immanuel Kantin näkemys. Kant ajatteli, että koska ihmisellä on luontainen pyrkimys edistää omaa onnellisuuttaan, tarvitsemme moraalilain. Se ei ole mikään ulkoapäin asetettu säännöstö vaan löytyy ihmisjärjestä itsestään.
– Onnellisuuden arvoiseksi voi tulla niin, että pyrkii tekemään oikein – ja se on paljon arvokkaampaa kuin onnellisuus.
– Sami Pihlström
– Ihmisen pyrkimys onneen voi joutua vastakkain moraalin vaatimusten kanssa – ja usein joutuukin, emmekä aina pysty toimimaan moraalisesti oikein. Tämän ristiriitaisuuden ja puutteellisuuden näkeminen on negatiivisessa ajattelussa olennaista, Pihlström sanoo.
– Itse edustan vahvasti kantilaista näkökulmaa. Onnellisuus ei voi olla elämän varsinainen päämäärä. Kyllä varsinaisen päämäärän pitäisi olla se, että pyrkii tekemään oikein, vaikka se olisikin ristiriidassa oman onnellisuuden kanssa.
Pihlström huomauttaa, että jos Kantin ajattelua seurataan, meidän ei edes pitäisi välittää siitä, olemmeko onnellisia. Sen sijaan meidän pitäisi olla huolestuneita siitä, olemmeko onnellisuuden arvoisia.
– Onnellisuuden arvoiseksi voi tulla niin, että pyrkii tekemään oikein – ja se on paljon arvokkaampaa kuin onnellisuus.
Kant oli luterilaisen perheen kasvatti, ja hänen käsityksessään ihmisluonnon pohjimmaisesta pahuudesta voi helposti nähdä luterilaisen perisyntiopin vaikutusta. Pihlström tunnistaa myös omassa ajattelussaan luterilaisia piirteitä, vaikka ei mihinkään uskontokuntaan kuulukaan.
– Olen ehkä sekulaari luterilainen, koska korostan sitä, että me emme pysty omilla teoillamme ansaitsemaan onnea. Jos sellaista on tarjolla, sitä voisi kutsua armon kokemukseksi.
Kirjallisuutta:
Sami Pihlström: Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas. Ntamo 2018.
Ilona Suojanen: Onnellisuuspaineen alla. Kun onnesta tuli pakko. Gaudeamus 2021.
Millaisia ohjeita hiljattain ilmestyneet elämäntaito-oppaat antavat onnen etsijöille? Vaihtoehtoja näyttäisi olevan kaksi: onni seuraa joko oman asenteen kohentamisesta tai merkityksen löytämisestä
Sen kun vain reipastut ja teet itsesi onnelliseksi
Muun muassa stand up -koomikkona tunnetun Lotta Backlundin kirjaa Sano kyllä! markkinoidaan takakannessa kullanvärisin kirjaimin näin: ”Tiesitkö, että on ihan helppoa saada ansaitsemasi parempi elämä ja arki?” Parempi elämä – vaikkapa unelmien työpaikka tai oma onnellisuus – voi kirjan mukaan olla kiinni oikeasta elämänasenteesta.
Se oikea asenne on Backlundin mukaan reippaus. ”Asioiden saaminen on ihan itsestä kiinni, eikä se maksa mitään, paitsi vähän vaivaa”, Backlund väittää. Reippaus ei vaadi mitään erityisiä kykyjä, vaan reippaaksi voi ruveta kuka tahansa vaikka heti.
Kustantaja on säästänyt lukijalta alleviivailun vaivan ja erottanut kirjan ydinviestit muusta tekstistä isoilla kirjaimilla. Ja tällaisia ne ovat: ”Meidän kannattaisi ajatella vähemmän ja tehdä enemmän”, ”Sinä saat asioita aikaiseksi”, ”Paska on parempi kuin ei mitään” ja ”Itseään ei tarvitse kritisoida”. Joku ehkä voimaantuu, toinen kiusaantuu.
Lotta Backlund: Sano kyllä! Miten saada reippaudella suhteetonta etua työelämässä ja muussakin elämässä. Tammi 2021.
On itsestäsi kiinni, valitsetko surkean vai mahtavan elämän
Gary John Bishop on skotlantilaissyntyinen henkisen kasvun valmentaja, joka on kirjoittanut kaksi kansainvälistä bestselleriä. Älä jauha p*skaa on niistä tuoreempi. Bishopin keskeinen teesi on yksinkertainen: ihmiset itse sabotoivat omaa elämäänsä ja mahdollisuuksiaan onneen kielteisillä uskomuksilla ja sisäisellä paskapuheella. ”Nyt on kuitenkin aika ottaa ohjat omiin käsiin, panna elämä kuntoon ja oivaltaa, että kestävän muutoksen voit saada aikaan vain ja ainoastaan sinä itse. Se on sinusta kiinni. On aina ollut. Hoida homma kotiin!”
Bishop opastaa tunnistamaan jumittuneita, elämänmittaisia uskomuksia omasta itsestä, muista ihmisistä ja elämästä yleensä. Kun omat oletusasetukset on paljastettu, ne vain hyväksytään, jolloin ne menettävät tehonsa. Ja sitten – tadaa! – aletaan elää sitä täyttä elämää, jossa sisäinen paskapuhe ei enää sabotoi terveellisiä elämäntapoja, säästämistä tai parisuhdetta. ”Surkea elämä vaatii yhtä paljon vaivannäköä kuin mahtava elämä. On sinusta kiinni, kumman valitset.”
Gary John Bishop: Älä jauha p*skaa. Lopeta itsesi sabotointi ja tule oman elämäsi herraksi. WSOY 2021.
Seuraa kutsumustasi ja toimi maailman hyväksi
Jay Shetty on entinen buddhalaismunkki, joka on sittemmin löytänyt kutsumuksensa luostarin ulkopuolelta muiden valmentamisesta, ovathan munkit hänen mukaansa mielenhallinnan asiantuntijoita. Kirjassaan Ajattele kuin munkki hän avaa lukijoilleen luostarissa oppimiaan näkökulmia ja menetelmiä. Egosta, kateudesta, himosta, ahdistuksesta, vihasta, katkeruudesta ja taakoista vapaa elämä on hänen mukaansa mahdollista saavuttaa myös maallikkona ja mihinkään uskontoon sitoutumatta.
Toisin kuin monet elämäntaito-oppaiden kirjoittajat Shetty toteaa, että ”sinusta ei voi koskaan tulla mitä tahansa” – ja se tuntuu virkistävältä. Sen sijaan jokaisella on oma kutsumuksensa tai tarkoituksensa, dharma, jonka tunnistamiseen ja seuraamiseen Shetty rohkaisee: ”Kun käytät aikasi ja energiasi dharmassa elämiseen, saat täyttymyksen tunteen parhaiden kykyjesi käyttämisestä ja merkityksellisestä toiminnasta maailman hyväksi.”
Jay Shetty: Ajattele kuin munkki. Kehitä mieltäsi ja saavuta sisäinen rauha. Otava 2020.
Älä tavoittele hetkellistä iloa vaan merkitystä
Vuosia sitten norjalainen miljardööri Petter A. Stordalen oli poikki: hän teki 16-tuntisia työpäiviä ja yksityiselämäkin oli solmussa. Muutosta etsiessään hän päätyi kehittelemään itselleen sääntöjä, joiden tarkoitus oli tehdä elämästä helpompaa. Kirjassaan Vihdoinkin maanantai! hän jakaa nuo kymmenen toimivaksi osoittautunutta elämänohjettaan lukijoille. ”Ne saivat aikaan sen, että aloin rakastaa arkea. Ne saivat aikaan sen, että minusta tuli onnellisempi”, Stordalen hehkuttaa.
Hän epäilee, että ihmiset itsekään eivät aina tiedä, mikä todellisuudessa tekisi heidät onnelliseksi. Raha yksistään ei ainakaan tuo kestävää onnea, Stordalen vakuuttaa. Hänkin kuulemma tuntee monta onnetonta miljardööriä. Stordalenin mielestä onnen salaisuus on merkitys. Ihmiset tekevät virheen, kun he tavoittelevat hetkellistä iloa ja sitä tuottavia asioita sen sijaan että tajuaisivat tarvitsevansa elämäänsä merkitystä. Sen löytämiseen Stordalenilla tosin ei ole neuvoa – muuta kuin se, että tavallisessa arjessa on paljon merkityksellistä, jos siihen vain osaa tarttua haikailematta muualle.
Petter A. Stordalen: Vihdoinkin maanantai! 10 ohjetta uljaaseen arkeen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Otava 2021.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Onko onnellisilla ihmisillä muita paremmat geenit?” ja yhdeksän muuta kysymystä onnesta
Hyvä elämäTeimme Harvardin onnellisuustutkijoiden ja psykoterapeutti Juhani Mattilan kirjoille kymmenen kysymystä onnellisuudesta.
