Yhä useammalla on entistä turvattomampi olo – tutkija Ilona Suojasen mukaan pienet arjen asiat ja avuliaisuus voivat olla suuria turvallisuustekijöitä
– Jos pelko ja turvattomuus pääsevät valtaan, me emme pysty toimimaan. Nyt tarvittaisiin sitä, että ollaan mahdollisimman hyviä ihmisiä toisillemme, sanoo tutkija Ilona Suojanen.
Syksyisenä arkiaamuna nykytaiteen museo Kiasman kahvila on lähes tyhjä. Aulassa pieni seurue juttelee keskenään, portaikosta kaikuu koululaisryhmän ilonpitoa. Tarjoilija tuo kahvit pöytään. Se maailma, jossa soditaan, tartuntataudit leviävät ja onnettomuuksia tapahtuu, tuntuu hetken olevan kaukana.
Tutkija Ilona Suojanen näkee ympärillään monia asioita, jotka lisäävät turvallisuudentunnetta. Valoisa, siisti ja avara tila suurine ikkunoineen on sellainen. Niin myös se, että paikalla olevat ihmiset käyttäytyvät normaalisti: istuvat rauhassa, juttelevat keskenään, tekevät työtään. Myös lasten läsnäolo viestii siitä, että olemme turvallisessa paikassa.
Suojanen on pohtinut paljon turvallisuussignaaleja eli sitä, mikä saa meidät kokemaan jonkin tilan tai tilanteen turvalliseksi. Niitä hän käsittelee tuoreessa kirjassaan Onnellinen turvallisuus – turvallista arkea etsimässä (Gaudeamus). Kirja pohjautuu aineistoon, jonka hän keräsi vuosina 2017–19 Alankomaissa työskennellessään siellä tutkijana. Haastattelujen lisäksi Suojanen pyysi tutkittavia ottamaan valokuvia julkisista paikoista, jotka he kokivat turvallisiksi.
Koronapandemia toi näkyväksi sen, että on uhkia, joita vastaan armeijalla ei voi taistella.
Armeija, poliisi ja muut viranomaiset. Kun julkisessa keskustelussa käsitellään turvallisuutta, puhutaan Ilona Suojasen mukaan yleensä näistä.
Samalla unohdetaan, että turvallisuus on ensisijaisesti ihmisten kokemusta ja tunnetta. Vaikka Suojasen aineistossa eivät vielä näy esimerkiksi koronapandemia tai Ukrainan sota, hän arvioi, että ne ovat järkyttäneet monen turvallisuudentunnetta.
– Koronapandemia toi näkyväksi sen, että on uhkia, joita vastaan armeijalla ei voi taistella. Moni kuvitteli, että kun pahin pandemia on ohi, päästään korjaamaan sen aiheuttamia tunnetason seurauksia. Mutta tulikin sota, ja ilmastokriisi on tietysti ollut taustalla koko ajan.
Ukrainan sodan seuraukset näkyvät myös jokaisen suomalaisen arjessa hintojen nousuna ja energiakriisinä. Suojanen pohtii, että ehkä erilaisista maailmanlaajuisista kriiseistä, joihin ei itse voi vaikuttaa, on tullut pysyvä osa elämää.
– Pitäisikö meidän pysähtyä turvallisuuden äärelle ihan uudella tavalla ja miettiä, miten varsinkin ihmisten subjektiivista turvallisuudentunnetta voitaisiin tukea?
Subjektiivisen turvallisuudentunteen merkitys valkeni Suojaselle, kun hän kysyi tutkimukseensa osallistuvilta, onko maailmasta tullut turvallisempi vai turvattomampi. Useimmat vastasivat, että turvattomampi.
– Silti kaikki mahdolliset tilastot ja numerot viestivät päinvastaista. Vaikka kuinka objektiivisesti olisi äärimmäisen turvallista, mutta ihminen ei koe oloaan turvalliseksi, niin voiko silloin sanoa, että on turvallista?
– Tällä hetkellä tunnen oloni melko turvalliseksi, vaikka huolia on. Minuun Venäjän hyökkäyssota iski vahvemmin kuin korona, kertoo Ilona Suojanen.
Miltä turvallisuus sitten tuntuu? Suojanen sai kysymykseen monenlaisia vastauksia. Joillekuille se oli sitä, ettei pelota tai huolestuta. Toisille se oli vapautta olla sellainen kuin on ja elää haluamallaan tavalla, liikkua ja tehdä valintoja. Jotkut kuvailivat tuntevansa iloa ja onnea, joillekuille turvallisuus oli rohkeutta tai rauhallinen ja seesteinen tunne. Jotkut tunsivat olevansa turvassa silloin, kun sitä ei tarvitse edes miettiä.
Täydellinen turvallisuus on mahdottomuus
Turvallisuutta tarkastellaan usein riskien ja uhkien kautta – eli puhutaan itse asiassa turvattomuudesta ja peloista. Ilona Suojanen toteaa, ettei pelkoja ja huolia tarvitse piilottaa. Sen sijaan on hyvä pysähtyä ja miettiä, mistä ne kertovat.
Huoli voi synnyttää varautumista ja uusia ratkaisuja. Täydellinen turvallisuus on kuitenkin mahdottomuus.
– Meidän pitää aina elää uhkien, riskien ja pelkojen kanssa. Jotta voisimme kokea turvaa ja rauhaa, meidän pitää alkaa paremmin tuntea turvallisuussignaaleja ja keskittyä niihin – sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla.
Yksi turvallisuussignaalien lähde on se, miten ympäristö on rakennettu ja kuinka turvalliselta se tuntuu. Esimerkiksi Suomessa ympäristöt on jo kaupunkisuunnittelun keinoin tehty varsin turvallisiksi. Suojasen mielestä tärkeämpää olisikin nyt kiinnittää huomiota niihin turvallisuussignaaleihin, joita me ihmisinä toisillemme lähetämme.
– Kun ihmiset katsovat toisiaan silmiin, tervehtivät, vaihtavat pari sanaa, hymyilevät ja vaikka pitävät ovea auki, he viestivät, että he huomaavat toisensa ja välittävät toisistaan. Pienet arjen asiat ja avuliaisuus voivat olla tosi suuria turvallisuustekijöitä. Ne lisäävät luottoa siihen, että hyvin tässä käy, koska on hyviä ihmisiä, jotka auttavat. Meistä ei ole tullut kylmiä ja välinpitämättömiä, Suojanen sanoo.
– Jos pelko ja turvattomuus pääsevät valtaan, me emme pysty toimimaan. Nyt tarvittaisiin sitä, että ollaan mahdollisimman hyviä ihmisiä toisillemme. Ei jätetä ketään yksin vaan mietitään jokainen, miten kasvattaa turvallisuudentunnetta niin itselle ja omille läheisille kuin tuntemattomillekin.
Suojanen itse sai hiljattain kokemuksen tuntemattomien välittämisestä ollessaan autolla liikkeellä. Auto sammui mäkeen. Ohikulkijat tarjosivat apua, hinausauto saatiin paikalle ja kaikki päättyi hyvin.
Turvattomimpia ovat ne, jotka ovat muutenkin heikoimmilla
Myös ihmisen tausta ja elämäntilanne vaikuttavat turvallisuuden tai turvattomuuden kokemukseen. Ilona Suojanen puhuu turvallisuuslaseista, joiden läpi arvioimme jokaista tilannetta, paikkaa ja kohtaamaamme ihmistä. Ne alkavat rakentua jo varhaislapsuudessa ja muokkautuvat elämän varrella.
– Turvallisuudentunteeseen vaikuttaa se, millaisten ihmisten ympäröimänä ja millaisessa yhteiskunnassa on kasvanut ja miten eri tavoin on kohdannut turvattomuutta ja turvaa. Ihmisten kokemukset vaihtelevat paljon, ja toisaalta joillakuilla rankkojakin kokemuksia läpikäyneillä turvallisuudentunne voi olla vahva.
Suojanen lisää, että tutkimusten mukaan ainakin sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys, yhteiskuntaluokka, tulot, asuinalue ja asuinmaa voivat vaikuttaa sekä objektiiviseen että koettuun turvallisuuteen.
– Tutkimuksissa näyttää korostuvan se, että ne, jotka ovat muutenkin heikoimmilla, ovat myös turvattomimpia. Ihan tilastollisesti heillä on suuremmat riskit, ja monella on ollut myös pidemmän aikaa elämässä sellaisia rakenteellisia tekijöitä tai kokemuksia, jotka ovat murentaneet turvallisuudentunnetta.
Vaikka tilastot kertovat, että miehet esimerkiksi joutuvat julkisilla paikoilla naisia useammin väkivallan kohteeksi, naiset tuntevat olonsa turvattomammaksi kuin miehet.
– Tutkimuksessani miehet järjestään sanoivat, että heillä on aina turvallinen olo. Ja vastaavasti jokainen nainen puhui turvattomuudestaan. Kyllähän tämä jostakin kertoo, Suojanen huomauttaa.
On kamalaa, että puolet ihmisistä kokee turvattomuutta vain sukupuolensa vuoksi.
Hän ihmettelee sitä, että yhä edelleenkin tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri lailla. Tytöt haetaan harrastuksista, mutta pojat saavat pyöräillä kotiin. Ja edelleen naisen käytöksellä ja pukeutumisella katsotaan olevan vaikutusta hänen turvallisuuteensa: jos jotakin tapahtuu, syytä etsitään uhrista.
– Eikö ihan jokaiselle ihmiselle pitäisi pienestä asti kertoa, miten toisia ihmisiä kohdellaan ja miten ei? On kamalaa, että puolet ihmisistä kokee turvattomuutta vain sukupuolensa vuoksi. Ja kamalaa on sekin, jos miehen odotetaan aina olevan peloton suojelija – tai mahdollinen raiskaaja tai murhaaja.
Ilona Suojasen mukaan uskonto, joka tuo toisille turvaa, voi olla uhka toisille.
Selaillessaan valokuvia, joita tutkimukseen osallistuneeet olivat ottaneet, Ilona Suojanen huomasi, että kukaan ei ollut kuvannut kirkkotilaa tai muuta uskonnonharjoitukseen liittyvää paikkaa. Uskonnosta ei myöskään puhuttu haastatteluissa.
– Miksi ei? Johdonmukaisin ja yksinkertaisin selitys varmaan on, että usko ei ollut heille turvallisuuden kannalta tärkeä asia, Suojanen vastaa.
Sitäkin hän on miettinyt, voiko toisten usko vaikuttaa kielteisesti muiden turvallisuudentunteeseen.
– Yhdysvalloissa fundamentalismi on nousussa. Uskonto voi aiheuttaa pelkoja tai olla uhka silloin, kun vaikka Raamattua käytetään rajoittamaan naisten ja vähemmistöjen oikeuksia. On hienoa, jos uskonto tai muu aate tuo yksilölle turvaa, mutta väärin, jos se vie turvan tuntua toisilta.
Miten elää epävarmuuden kanssa?
Viimeisen parinsadan vuoden aikana ihmiskunnan parissa on levinnyt tartuntatautien lisäksi myös toisenlainen kollektiivinen vitsaus: kyvyttömyys sietää epävarmuutta. Tuo kyvyttömyys tiivistyy kahteen sanaan – ”entä jos” – ja saa meidät kuvittelemaan, mitä ehkä on tapahtunut tai mitä ehkä voi tapahtua, laskemaan todennäköisyyksiä ja vertailemaan riskejä.
Kirjassaan Entä jos? Miten kestämme epävarmuutta (Tammi 2021) ruotsalainen sosiologi Roland Paulsen tulkitsee, että erilaiset pakko-oireet ja ahdistuneisuushäiriöt ovat yksi tämän ”entä jos” -ajatusmallin ilmentymistä. Hän laskeskelee, että noin kolmannes Euroopan väestöstä kärsii niistä jossakin muodossa jossain elämänsä vaiheessa. Ne myös näyttävät yleistyvän. Ruotsalaistilastojen mukaan vaikeista pelkotiloista, rauhattomuudesta ja ahdistuksesta kärsivien nuorten aikuisten osuus on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana.
Elämä onkin arvaamatonta. Melkein mitä tahansa voi tapahtua, ja jossain vaiheessa jokaisen kohdalle osuu menetyksiä, kriisejä ja epäonnistumisia. Ja kaikki me kuolemme. Sen sijaan, että huolta, ahdistusta ja muita tuskallisia kokemuksia hoidettaisiin automaattisesti mielen sairauksina, Paulsenin mielestä ihmisiä tulisi auttaa elämään epävarmuuden kanssa ja hyväksymään se.
Paulsenin mukaan ajattelemme hämmästyttävän paljon asioita, joita ei todellisuudessa ole olemassa – eli jossittelemme tai haaveilemme. Yliajatteluksikin sitä kutsutaan, ja moni tunnistaa taipumuksen itsessään, samoin kun sen, ettei vatvomisesta ole mitään apua. Päinvastoin. Olemme nimittäin onnellisimmillamme silloin, kun olemme kokonaan läsnä siinä, mitä parhaillaan tapahtuu. Vaeltava mieli on onneton mieli.
Kaikkiin vanhoihin maailmanuskontoihin ja useisiin filosofisiin suuntauksiin on Paulsenin mielestä sisältynyt pyrkimys epävarmuuden hyväksyntään. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti ollut ahdistuksen vähentäminen tai hyvinvoinnin lisääminen vaan maailman näkeminen sellaisena kuin se on – pohjimmiltaan epävarmana. Esimerkiksi Buddha opetti kärsimyksen kuuluvan elämään ja kaiken olevan katoavaa.
Epävarmuuden kanssa elämisestä on kyse myös kristillisessä apofaattisessa teologiassa. Sen mukaan kaikki yritykset määritellä ja nimetä Jumala vievät vain kauemmaksi hänestä. Jumalaa voi lähestyä vain ymmärtämällä, mitä hän ei ole, eli vapautumalla itsekehitellyistä ajatusrakennelmista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyväksi havaittuja keinoja ahdistuksen lievittämiseen: ”Tetris on yllättävän tehokas!”
Hyvä elämäHarhauta mieli pois pakkoajatuksista, rentoudu saunassa tai neulo. Itselle toimivimmat rauhoittumistavat löytyvät testaamalla.
