Kirjaston arvoja kirkkoon – Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara ei ole luovuttanut kirkon suhteen
Anna-Maria Soininvaara nauttii Oodin arkkitehtuurista. Kuva on otettu kirjaston kakkoskerroksessa, jossa voi askarrella, ommella, tuunata ja nikkaroida sekä kokeilla 3D-tulostusta ja -skannausta.

Anna-Maria Soininvaara nauttii Oodin arkkitehtuurista. Kuva on otettu kirjaston kakkoskerroksessa, jossa voi askarrella, ommella, tuunata ja nikkaroida sekä kokeilla 3D-tulostusta ja -skannausta.

Kirjaston arvoja kirkkoon – Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara ei ole luovuttanut kirkon suhteen

Anna-Maria Soininvaara vaalii kirjaston perusideaa, johon kuuluvat tasa-arvoisuus ja monipuolisuus. Seurakunnan luottamushenkilönä hän haluaa tuoda samanlaista ajattelua myös kirkon toimintaan.

Keskustakirjasto Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara tuntee ylpeyttä arkkitehtuurisesti upeasta ja monimuotoista toimintaa sisältävästä valtakunnastaan.

– Takana on kymmenvuotinen projekti, josta kolme vuotta kului talon rakentamiseen. Rakennus näyttää hyvältä, ja se vastaa arkkitehtien alkuperäisiä suunnitelmia.

Hän oli mukana kirjaston suunnittelussa alusta lähtien. Työryhmä sai ideoita seuraamalla kansainvälisiä trendejä, keräämällä toiveita kirjaston asiakkailta ja pitämällä työpajoja henkilökunnan kanssa.

Soininvaara tietää jo lempipaikkansa Oodissa. Se on kolmannen kerroksen Kirjataivas, jonka hyllyissä on noin 100 000 lainattavaa kirjaa. Hänestä kirjan ystävän kerros on toteutettu kauniisti elävine puineen ja huikeine näkymineen.

Oodin johtaja on ehdottomasti sitä mieltä, että paljon puhetta herättäneestä uuden ajan kirjastosta kannatti maksaa 98 miljoonaa euroa.

– Kirjasto on suosituin kulttuurilaitos Helsingissä. Uusi rakennus on saanut myös kosolti kansainvälistä huomiota, mikä tuo kaupunkiin varmasti lisää turisteja. Esimerkiksi The New York Timesissa oli loppuvuodesta iso juttu Oodista.

Soininvaaran mukaan Oodista ei tehty pääkirjastoa, koska keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus haluttiin asiakkaiden eikä hallinnon käyttöön. Oodissa on vain vähän hallintoon liittyvää toimintaa, ja tässä suhteessa se eroaakin maailman muista suurista kirjastoista.

Elin niin vahvasti tarinoiden maailmassa, että mietin välillä, elänkö lainkaan omaa elämääni.

Kirjastoalalle isän jalanjäljissä

Anna-Maria Soininvaaran tie Oodin johtajaksi on ollut hyvin johdonmukainen. Hän oli kova lukemaan jo lapsena, oikea lukutoukka. Kirjojen maailma oli tullut tutuksi myös hänen isänsä, Urpo Lehtosen, työn kautta, sillä tämä oli Espoon kirjastotoimen johtaja.

– Elin niin vahvasti tarinoiden maailmassa, että mietin välillä, elänkö lainkaan omaa elämääni. Kirjojen luoma vaihtoehtoinen todellisuus on varmaan tuttu monelle kirjallisuuden harrastajalle.

Ylioppilaaksi tultuaan Soininvaara lähti opiskelemaan kirjallisuutta Helsingin yliopistoon. Kesäisin hän oli töissä kirjastossa, ja kirjastonhoitajan ammatti alkoi tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin vaikkapa opettajan ammatti. Hän jatkoi siis isänsä jalanjäljissä opiskelemalla kirjastonhoitajaksi Tampereella.

– Alussa työn suolana oli asiakastyö, koska siinä tapasi erilaisia ihmisiä. Tietopalvelu oli tuolloin haastavampaa, kun ei ollut internetiä. Tänä aikana tiedonhaku taas uudistuu jatkuvasti, ja kirjaston työntekijät opastavat asiakkaita käyttämään apuna digitaalisia välineitä.

Johtajan työssä Soininvaaraa ohjaa kirjaston hieno perusidea eli tasa-arvoinen tiedonsaanti, kirjallisuuden ja lukutaidon edistäminen sekä monimuotoisen kulttuurin esiin tuominen.

– Pidän lukemista älyttömän tärkeänä, ja luen koko ajan jotain. Olen edelleen paperille painetun kirjan kannalla – se vain tuntuu jotenkin paremmalta.

Viime vuonna Soininvaara luki lähes 60 kirjaa, joista hän suosittelee esimerkiksi Amos Ozin Juudasta ja Olli Jalosen Finlandia-palkittua Taivaanpalloa. Hän ei kuitenkaan ehdi lukea kaunokirjallisuutta niin paljon kuin haluaisi, koska joutuu työn takia lukemaan paljon ammattikirjallisuutta.

Kirkon asioista päättämässä pitäisi olla enemmän meitä maallikoita.

Kirkon tasa-arvoasioissa tekemistä

Kirjaston ohella Anna-Maria Soininvaaralle tärkeä asia on kirkko. Hän on toiminut parikymmentä vuotta kirkon luottamustehtävissä. Viime syksyn seurakuntavaaleissa hänet valittiin jälleen Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon ja kirkkovaltuustoon.

Soininvaara osallistuu kirkon toimintaan, koska hän haluaa olla muuttamassa sitä avoimempaan ja suvaitsevampaan suuntaan, tuoda tavallaan kirjaston arvoja kirkkoon.

– Kirkossa on vielä paljon tehtävää tasa-arvo­asioissa. Hiljattain tuli hälyttäviä uutisia, kun joukko kirkon väkeä lähetti piispoille adressin vaatiakseen ymmärtämystä papeille, jotka eivät halua tehdä yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa. Ihmettelen, miten tällainen on yhä mahdollista.

Vaikka Soininvaara on ajoittain turhautunut kirkkoon, hän uskoo silti, että muutos on mahdollinen, pienin askelin.

– En ole täysin luovuttanut kirkon suhteen, minkä vuoksi jaksan edelleen olla mukana näissä kuvioissa. Kirkon asioista päättämässä pitäisi kuitenkin olla enemmän meitä maallikoita. On vääristävää, kun luottamustoimissa on niin paljon teologeja ja kirkon työntekijöitä.

– Helsingin seurakunnissa on kovasti puhuttu toimintakulttuurin muuttamisesta, mutta tapahtuuko mitään käytännössä? Kirkkoherroilla on yhä suuri valta päättää asioista. Oman demokratiakäsitykseni vastaista on se, että kirkkoherra toimii seurakuntaneuvostossa sekä esittelijänä että puheenjohtajana.

Soininvaaran mielestä kirkko pystyy vaikuttamaan asioihin yhteiskunnassa käymällä jatkuvaa vuoropuhelua sen eri toimijoiden kanssa.

– Tämä on tärkeää, sillä mitä enemmän väkeä kirkosta karkaa, sitä pienemmäksi sen vaikutusvalta muuttuu.

Pyhyyttä voi kokea eri paikoissa

Kirkon tapahtumissa ja jumalanpalveluksissa Anna-Maria Soininvaara kertoo käyvänsä silloin tällöin. Viimeksi hän vieraili jumalanpalveluksessa loppiaisena.

– Osallistun ehkä kymmenisen kertaa vuodessa jumalanpalveluksiin ja niiden lisäksi kirkkokonsertteihin. Jossain vaiheessa kävin perjantai-iltaisin Tuomiokirkon kryptassa pidetyissä Luottamuksen messuissa.

– Täytyy kuitenkin tunnustaa, että sunnuntaiaamuisin juoksulenkki vie useimmiten voiton jumalanpalveluksesta.

Kirkkotilassa ollessaan Soininvaara on aistinut monesti tietynlaista pyhyyttä. Se on tapahtunut myös muissa paikoissa, vaikkapa luonnossa.

– Esimerkiksi merenranta ja tähtikirkas yö saattavat aiheuttaa tunteen siitä, että on yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa.

– Mutta yhtä hyvin saman tunteen voi saada aikaan klassinen musiikki. Pyrin käymään vähintään pari kertaa kuussa Kaupunginorkesterin tai Radion sinfoniaorkesterin konserteissa.

Kirjan parissa, juostessa ja musiikkia kuunnellessa Soininvaara pystyy myös parhaiten unohtamaan työasiat ja rentoutumaan.

Työn, kirkon luottamustoimien ja harrastusten vuoksi hän on nykyään melko paljon poissa kotoa. Toisin oli silloin, kun lapset olivat pieniä ja hänen aviopuolisonsa Osmo Soininvaara toimi vihreiden kansanedustajana.

Soininvaarat tutustuivat 1980-luvun lopulla vihreiden toiminnassa. Anna-Maria Soininvaara oli 11 vuotta mukana Helsingin kunnallispolitiikassa.

– En jatkanut poliittisella uralla, koska tajusin olevani parempi virkamies kuin poliitikko, hän naurahtaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi