null Tikkurilan kirkon tontille opiskelijakämppiä – helpostusta huutavaan asuntopulaan

Tikkurilan uusi kirkko ja opiskelija-asunnot rakennetaan nykyisen, purettavan, kirkon oikealle puolelle.

Tikkurilan uusi kirkko ja opiskelija-asunnot rakennetaan nykyisen, purettavan, kirkon oikealle puolelle.

Ajankohtaista

Tikkurilan kirkon tontille opiskelijakämppiä – helpostusta huutavaan asuntopulaan

Jono opiskelija-asuntoihin on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Tikkurilan uuden kirkon tontille tulevat uudet asunnot tuovat tilanteeseen lähivuosina hieman helpotusta.

Pääkaupunkiseudulla on huutava pula opiskelija-asunnoista. Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön HOAS:n toimitusjohtaja Matti Tarhion mukaan vuoden 2014 elokuun alussa asuntojonossa oli enimmillään 5 200 hakijaa. Nyt hakijoita oli 10 600.

– Kolmessa vuodessa jono on siis kaksinkertaistunut, toteaa Tarhio.

Kun pääkaupunkiseudulle muuttaa koko ajan uusia ihmisiä, tämä heijastuu asuntojen hintaan. HOAS:n keskivuokra on nyt 12 euroa/neliö, mikä on 37 prosenttia markkinahintoja edullisempaa.

HOAS pyrkii yleishyödyllisenä toimijana siihen, että opiskelijat saisivat edullisia asuntoja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kun opiskelijoiden talous on tiukka, asumismenoilla on iso merkitys.

Pääkaupunkiseudun vuokrat nousivat vuosina 2010–2016 23,2 prosenttia. Samaan aikaan HOAS nosti hintojaan vain 9,2 prosenttia. Kuilu markkinahintoihin on siis koko ajan kasvanut.

– Vuokrat yksityisillä ovat niin korkeat, että monien opiskelijoiden on käytävä työssä pystyäkseen elämään. Tämä vaikuttaa siihen, että valmistuminen hidastuu, mikä ei ole kenenkään etu. Eikä sekään ole hyvä, että opiskelijat kilpailevat samoista asunnoista kuin pääkaupunkiseudun työmarkkinoille pyrkivät matalapalkkaiset työntekijät, sanoo Tarhio.

Nämä trendit vaikuttavat yhdessä siihen, että opiskelija-asuntojen tarve on kasvanut.

– Meillä on nyt 9 399 asuntoa ja niissä 18 500 asukasta, eli meidän asunnoissamme pääkaupunkiseudun sisällä on Forssan kokoinen opiskelijakaupunki.

Kirkon viereen tulee koti 130 opiskelijalle

Huutavaan asuntopulaan haetaan ratkaisuja lisätuotannolla. Asuntoja tarvitaan myös Vantaalla etenkin Myyrmäessä, jonne valmistuu Metropolian uusi kampus ja Tikkurilassa, josta on hyvät yhteydet kaikkialle. Tikkurilaan saadaan lähivuosina apua yhteistyöllä Vantaan seurakuntien kanssa.

Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti 6.9., että Tikkurilan kirkkokorttelihankkeen korkotuettujen ARA-asuntojen toteuttajaksi valitaan HOAS. Tikkurilan uusi kirkko ja tulevat opiskelija-asunnot rakennetaan nykyisen Bethania-liikerakennuksen tontille.

Meidän asunnoissamme pääkaupunkiseudun sisällä on Forssan kokoinen opiskelijakaupunki.

– HOAS:n toimitusjohtaja Matti Tarhio

Pitkän korkotuen rakennusoikeutta alueella on 6 000 kerrosneliötä. Tämä rakennusoikeus käytetään opiskelija-asuntoihin. Noin 130 opiskelijaa saa Tikkurilan keskustasta läheltä asemaa uuden kodin.

– Meillä on ollut loistavaa yhteistyötä Vantaan seurakuntien kanssa tässä hankkeessa. On hieno signaali, että seurakunnat ovat tällä tavalla valmiita auttamaan opiskelija-asuntotilanteessa. Tämä tuo uutta virtaa myös Tikkurilan kaupunkiympäristöön, vireyttä ja nuorekkuutta. Olemme myös valmiita jatkamaan yhteistyötä seurakuntien kanssa, kun kirkkokorttelin suunnitelmat etenevät. Haluamme yhdessä saada aikaan mahdollisimman elinvoimaisen korttelin, Matti Tarhio sanoo.

Käytännössä uusia asuntoja päästään rakentamaan, kun alueen asemaakaava on vahvistettu. Sen jälkeen allekirjoitetaan varsinainen maanvuokrasopimus HOAS:n ja seurakuntien välillä.

– Kun kaava on hyväksytty, menee rakentamisen valmistelussa ja rakentamisessa vielä noin puolitoista vuotta. 2020–2021 on siinä haarukassa, jolloin valmista voisi olla.

Tarhion mukaan HOAS on päätösten jälkeen valmis ripeään toimintaan. Sitä helpottavat maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen kertomat positiiviset uutiset. Korkotukilainojen haku on aiemmin ollut mahdollista vain syksyllä, mutta nyt haku muuttuu jatkuvaksi, eikä lainan kanssa tarvitse odottaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.