Kohta nousee. Jari Rautanen, lähihoitaja Toni Männikkö, Sanervakodissa työhönoppimisjaksolla oleva Kai Hurri ja vuokralainen Harri Nieminen rakentavat tupakkakatosta. Kuva: Esko Jämsä
Kaikki voittivat, kun opiskelijat ja muistisairaat muuttivat yhteen
Parikymmentä opiskelijaa muutti vuosi sitten muistisairaiden asumisyhteisöön Sanervakotiin. Vuokra on pieni, mutta vuokralaiset sitoutuvat järjestämään hoidettaville tekemistä.
Nyt rakennetaan porukalla röökikatos.
Neljä miestä työskentelee myllypurolaisen Sanervakodin takapihalla. Lähihoitaja Toni Männikkö on toiselta ammatiltaan rakennusmies, joten hän johtaa.
Sanervakoti on Helsingin diakonissalaitoksen asumisyhteisö, jossa asuu pääasiassa alle 65-vuotiaita muistisairaita. Viime vuonna asumisyksikön arki mullistui, kun tyhjillään olevaan kerrokseen muutti 24 opiskelijaa. Opiskelijoiden vuokra on pieni, mutta he sitoutuvat touhuamaan muistisairaiden kanssa 20 tuntia kuukaudessa. Yhdessäolo voi olla ulkoilua, musiikin kuuntelua, bingon pelaamista tai vaikka tupakkakatoksen rakentamista.
Muistisairaista moni tupakoi, ja yksikönjohtaja Anna-Liisa Arjaman mielestä oli hieno idea rakentaa katos yhdessä. Ei haittaa, vaikka rakentamisessa kestää.
– Asukkaat saavat olla sellaisia kuin ovat. Emme yritä saada heitä lopettamaan tupakointia, Arjama kertoo.
– Jos joku nyt unohtaa tupakoivansa, emme me siitä muistuta.
"Jos siitä ottaa nokkiinsa, täällä ei voi asua"
Pääosa Sanervakodin vuokralaisista on parikymppisiä, mutta Harri Nieminen on päälle neljänkymmenen. Opinnotkin ovat takana, kuten myös pitkä pätkä työelämää paperitehtaalla ja lukkoliikkeessä. Sanervakotiin voi hakea vuokralaiseksi periaatteessa kuka vain.
– Kävin katsomassa tätä, ja se oli sillä selvä, Nieminen toteaa.
Pieni vuokra ja hyvät yhteydet ovat Niemiselle tärkeitä, mutta hän viihtyy myös muistisairaiden kanssa. Asumisyksikössä työskentelee erikseen hoitohenkilökunta, ja vuokralaisten tehtävä on tuoda muistisairaiden arkeen seuraa ja iloa.
Luottotietojen ei tarvitse olla kunnossa, mutta on tärkeää tietää, minne on tulossa.
– Yksikönjohtaja Anna-Liisa Arjama
– Usein vain olen heidän kanssaan ja juttelen päivän asioista. Välillä heitetään huumoria.
Nieminen ei keksi asumismuodosta erityisiä miinuspuolia. Joskus asumisyksikön hoidettavat äksyilevät, mutta se on ymmärrettävää.
– He eivät välttämättä muista, mitä ovat pari minuuttia sitten sanoneet. Jos siitä ottaa nokkiinsa, täällä ei voi asua.
Vaikka hoidettavilla on muistin kanssa ongelmia, suuri osa heistä oppii tuntemaan muut asukkaat. Jos Nieminen on pidempään poissa, muistisairaat kyselevät perään.
Aitoja ei haluttu
Sanervakodissa pyritään siihen, että asukkaat ja työntekijät olisivat mahdollisimman tasavertaisia. Kaikki syövät samoissa pöydissä, ja työntekijät tekevät kirjalliset työnsä tietokoneilla asukkaiden parissa.
Pari vuotta sitten Sanervakodissa mietittiin, miten muistisairaiden arkea voisi elävöittää. Omatoiminen ulkoilu olisi kivaa, mutta sitä varten pihapiiri pitäisi aidata. Aidat taas korostaisivat sitä, että täällä ollaan eristyksissä.
– Tajusimme, että tarvitsemme kanssakulkijoita. Neljäs kerros oli tyhjä, ja päätimme tarjota sitä opiskelijoille, Anna-Liisa Arjama kertoo.
Monet Sanervakodin vuokralaisista opiskelevat sosiaali- ja terveysalaa. He saavat viriketoiminnastaan opintopisteitä.
He eivät välttämättä muista, mitä ovat pari minuuttia sitten sanoneet. Jos siitä ottaa nokkiinsa, täällä ei voi asua.
– Vuokralainen Harri Nieminen
Vuokrahuoneet ovat tällä hetkellä täynnä, mutta Arjaman mukaan asuntoja vapautuu säännöllisesti. Kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä.
– Kaikki hakijat haastatellaan, ja paikan päällä olisi hyvä käydä ennen muuttoa. Luottotietojen ei tarvitse olla kunnossa, mutta on tärkeää tietää, minne on tulossa, Arjama kertoo.
Vuokralaisille annetaan vain kolme kriteeriä: reippaus, erilaisuuden hyväksyminen ja halukkuus sitoutua yhteisöasumiseen.
– Muistisairas elää aina tätä hetkeä. Seuran lisäarvo näkyy hetkessä, mutta pitkällä aikavälillä se myös vähentää sairauden oireita, Arjama kertoo.
Muistisairauden loppuvaiheessa ihminen kuitenkin vajoaa omaan maailmaansa. Silloinkin esimerkiksi keittiön tuoksujen haisteleminen voi tuottaa hyvää mieltä. Sanervakodista ei lähdetä muualle saattohoitoon, vaan muistisairaat saavat asua siellä loppuun asti.
"Minä niin rakastuisin sinuun"
Joka päivä puoli kahdelta alakerran yhteistilassa järjestetään klubi, tänään musiikkiklubi.
Huoneeseen on tullut parikymmentä asukasta. Työntekijä jakaa lauluvihkoja ja rytmimunia. Joku alkaa spontaanisti laulaa Herraa hyvää kiittäkää, ja moni lähtee mukaan.
– Kaikki, joissa henki on, kiittämään jo tulkohon.
Laulu loppuu taputuksiin ja nauruun. Seuraavaksi lauletaan Satumaa, sitten Kaksipa poikaa Kurikasta. Osa asukkaista tuijottaa hiljaa eteensä, mutta toiset juttelevat innoissaan.
– Sinä laulat niin hyvin, että jos olisin nuori tyttö, minä niin rakastuisin sinuun, vanha rouva sanoo vieressään istuvalle herralle.
– No mikset nyt?
– Kun olen tällainen vanha mummo.
– Ei se haittaa!
Korjaus 19.8. kello 10.25: Kuvatekstissä sanottiin aiemmin virheellisesti, että Kai Hurri olisi Sanervakodissa vuokralla. Hurri on Sanervakodissa työhönoppimisjaksolla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vaikeasti muistisairas voi tunnistaa yhä tutun virren tai rukouksen – ”Papin asu on kuin magneetti”
Ajankohtaista HengellisyysJari Pirhonen tarkkaili hoivakodin arkea ja haastatteli muistisairaitten parissa työskenteleviä pappeja. Tutkimus osoittaa, että hoivakotivierailuilla on väliä.
