Arkkipiispa Elia kuvattiin Liisankadulla sijaitsevassa Kotikirkossa. Samassa talossa on hänen työhuoneensa.
Ortodoksisen kirkon uusi arkkipiispa Elia haluaa olla uskollinen kirkolle, mutta elää samalla tätä päivää
”Miksi pelkäisimme keskustelua, kun Jumala on meidän kanssamme?” arkkipiispa Elia kysyy.
– Pikku-Matti Paltaniemen kylästä – onko tässä sama ihminen ja mitä on tapahtunut? Huhhuhhuh. Ruumis on tässä, mutta pää ei oikein toimi, kuvailee tunnelmiaan Suomen ortodoksisen kirkon seuraava arkkipiispa.
Haastatteluhetkellä hän on vielä Oulun metropoliitta Elia, vaikka hoitaakin jo arkkipiispan tehtäviä. Elämä on ollut melkoista haipakkaa sen jälkeen, kun Valamossa kokoontunut ortodoksisen kirkon kirkolliskokous valitsi hänet uudeksi arkkipiispaksi 28. marraskuuta.
Suomen ortodoksinen kirkko toimii Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä, joten uuden arkkipiispan valinta vahvistetaan patriarkaatin ylimmässä päättävässä elimessä eli Pyhässä synodissa. Elia matkusti heti valintansa jälkeen Istanbuliin ja osallistui siellä seremoniaan, jossa synodin jäsenet patriarkka Bartolomeoksen johdolla äänestivät hänet yksimielisesti arkkipiispaksi.
Puheiden ja rukoushetken jälkeen Elia luki vielä juhlallisen vakuutuksen – hänen tietojensa mukaan ensimmäistä kertaa historiassa suomeksi.
Kotimaassa kalenteri on täyttynyt tapaamisista ja haastatteluista. Flunssaakin pukkaa, mutta nyt ei olisi varaa sairastua. 8. joulukuuta olivat jäähyväiset vanhalla työpaikalla Oulussa. Samaan päivään osui hänen oma 63-vuotissyntymäpäivänsä.
15. joulukuuta Uspenskin katedraalissa hänestä tulee virallisesti arkkipiispa. Paikalle saapuu monia ulkomaisia arvovieraita, mutta erityisellä lämmöllä Elia mainitsee pienen georgialaisen kummityttönsä.
Toimituksen nimi on intronisaatio – suomeksi voisi puhua tehtävään asettamisesta. Haastattelun aikana on jo tullut vastaan muitakin sellaisia termejä, joille ei-ortodoksi ehkä kaipaa selitystä, ihan Elian titteleistä alkaen.
– Metropoliitta-nimitys viittaa jonkinlaiseen kaupunkipiispaan, jolla on oma alue. Sellaisia meidän kirkossamme on kaksi: Kuopion ja Oulun metropoliitat. He ovat itsenäisiä hiippakuntapiispoja, joilla on äänioikeus kirkollishallituksessa ja piispainkokouksessa, Elia selventää.
– Kirkkoamme johtaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa. Se on kunniatitteli eikä tarkoita sitä, että arkkipiispa voisi puuttua muiden hiippakuntapiispojen työhön. Lisäksi kirkossa on yksi apulaispiispa, joka toimii arkkipiispan alaisuudessa.
Ja kun nyt sanastoa opetellaan, hän esittelee kaulassaan roikkuvaa riipusta, jossa on Jumalansynnyttäjän – eli Neitsyt Marian – ikoni. Sellaista kantavat vain kirkon piispat.
– Tämä on panagia. Nimi tarkoittaa kaikkein pyhintä, joka on Neitsyt Marian kunnianimi.
Individualismi ei ortodoksisessa kirkossa jyllää
Muutaman viime vuoden aikana on toistuvasti uutisoitu Suomen ortodoksipiispojen huonoista väleistä, joita on käyty selvittelemässä patriarkka Bartolomeoksen puheilla asti. Korjautuuko tilanne nyt, kun arkkipiispa vaihtuu?
– En ole profeetta, mutta teen kyllä kaikkeni, etteivät asiat enää nousisi lehtien palstoille. Olemme jo puhuneet, että nyt ryhdymme tekemään yhteistyötä ja pyrimme selvittämään ongelmat ja riidat keskenämme. Eihän sitä likapyykkiäkään naapurissa pestä vaan kotona. Olen optimisti tämän suhteen, Elia sanoo.
Kyse on aina meistä, meidän kirkostamme, meidän yhteisöstämme, meidän Jumalastamme.
Arkkipiispana hän alkaa johtaa kirkkoa, jota hän kuvailee olemukseltaan yhteisölliseksi.
– Individualismi ei jyllää, vaan kyse on aina meistä, meidän kirkostamme, meidän yhteisöstämme, meidän Jumalastamme.
– Kirkossa on monia tehtäviä. Kaikkia tarvitaan: rukoilijoita, kirkkoleivän paistajia, laulajia, lukijoita, kanttoreita, pappeja, diakoneja, piispoja.
Entä naiset? Samassa kirkolliskokouksessa, jossa Elia valittiin arkkipiispaksi, päätettiin myös perustaa työryhmä selvittämään naisten kirkollista asemaa ja naisdiakonaatin mahdollisuutta. Onko tämä askel kohti naisten vihkimistä kirkon virkoihin?
– Tätä kysytään aina, mutta ei, nyt ei mennä niin pitkälle. Nyt ei ole kyse pappeudesta vaan siitä, että asiasta keskustellaan. Meidän kirkkomme on elänyt kaksituhatta vuotta, ja joskus on vaikea löytää kirkon teologiasta ja ajattelusta ratkaisuja tämän päivän asioihin. Olemme kuitenkin osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa, emmekä Suomessa voi ajatella näitä asioita irrallaan siitä tai tehdä päätöksiä yksin. Kaikki sellaiset päätökset, joissa oppia muutetaan radikaalisti, täytyy tehdä koko maailmanlaajuisen ortodoksisen kirkon tasolla.
Omaa työnäkyään Elia linjaa näin: olla uskollinen kirkolle, kirkon teologiselle ajattelulle ja traditiolle, mutta samalla elää tätä päivää ja kuunnella ihmisiä.
– Miksi pelkäisimme keskustelua, kun Jumala on meidän kanssamme?
Matkaoppaasta arkkipiispaksi
Tuleva arkkipiispa, tuolloin vielä Matti Wallgrén, liittyi ortodoksiseen kirkkoon aikuisiällä, päälle kolmekymppisenä.
– Olen kyllä lapsesta asti ollut hengellisellä mielellä. Molemmat vanhempani ovat Karjalasta, ja minulla on osittain ortodoksiset sukujuuret. Ortodoksisuus tuli tutuksi perhepiirissä ja myös jumalanpalveluksissa, joissa kävimme, hän kertoo.
– Me ortodoksit emme puhu uskoontulemisesta, sillä se kuulostaa vähän semmoiselta hurahdukselta. Mutta kun silloin nuorena miehenä rupesin miettimään ja etsimään Jumalaa, oli itsestään selvää, että hengellinen kotini löytyy ortodoksisesta kirkosta. Siitä alkoi hengellinen matka, joka on nyt johtanut tähän.
Omalla kohdallani pidän siunauksena sitä, että tiedän, millaisia haasteita tässä maailmassa on.
Arkkipiispa Elian matka kirkon huipulle ei muutenkaan ole ortodoksisessa maailmassa se kaikkein tavallisin. Yleensä piispaksi noustaan luostaritaustasta. Elia sen sijaan on ehtinyt työskennellä muun muassa opettajana ja matkaoppaana sekä seurakuntapappina Jyväskylässä ja kirkkoherrana Vaasassa. Elia-nimen hän sai, kun hänet ennen piispaksi vihkimistä vihittiin munkiksi.
– Meillä on monia eri teitä kirkkoon. Minusta on tärkeää, että on kokemusta muualtakin kuin kirkosta. Omalla kohdallani pidän siunauksena sitä, että tiedän, millaisia haasteita tässä maailmassa on. Olen koko ikäni tehnyt työtä ihmisten edessä ja ihmisyhteisössä. Siinä näkee ihmisten vahvuudet ja heikkoudet ja oppii, miten ongelmia ratkaistaan.
Ortodoksinen kirkko saa nyt kansainvälisesti suuntautuneen arkkipiispan, sillä Elia on asunut useita vuosia ulkomailla ja puhuu yhdeksää kieltä. Hän on opiskellut Tukholmassa ruotsin ja tšekin kieltä ja suorittanut siellä luokanopettajan tutkinnon. Teologisen Master of Divinity -tutkinnon hän suoritti New Yorkissa.
Rakkain vieraista kielistä hänelle on tšekki. Innostus kielen opiskeluun syttyi 1980-luvun alussa, jolloin hän vieraili ensimmäistä kertaa Prahassa.
– Vaikka se oli kovan kommunismin aikaa ja Prahassa oli harmaata ja haisi pahalle, näin jo silloin, että se on fantastinen kaupunki. Aloin opiskella kieltä ja matkustella silloisessa Tšekkoslovakiassa. Myöhemmin tein matkaoppaan töitä siellä monet kesät ja joululomat, oikeastaan koko 1990-luvun.
– Tšekin kieli on kulkenut mukana sen jälkeenkin. Mutta onhan se vaikea kieli. Kaikista maailman kielistä siinä on vähiten vokaaleja. Tässä lauseessa ei ole ainuttakaan: ”Strč prst skrz krk” eli ”Työnnä sormi kurkun läpi”.
Estetiikka ja ajattomuus puhuttelevat etsijöitä
Viime vuosina ortodoksinen kirkko on kamppaillut samankaltaisten laskevien käyrien kanssa kuin luterilainenkin: jäsenmäärä pienenee ja jäsenistö ikääntyy, kun ihmiset eroavat kirkosta ja yhä useampi jättää lapsensa kastamatta.
– Mutta juuri tänään sain kuulla, että meillä on pitkästä aikaa tässä suhteessa ihan hyviä uutisia. Monet ukrainalaiset ovat kotikuntaoikeuden saatuaan tulleet virallisesti seurakunnan jäseniksi. Ja nythän meillä on tämä trendi, että nuoret miehet liittyvät kirkkoon. Pelkästään Tampereella on viitisenkymmentä nuorta liittymässä kirkkoon, arkkipiispa Elia kertoo.
Hän myös tietää, miksi ortodoksinen kirkko ja usko kiinnostavat näitä nuoria. Pintatasolla kyse voi olla estetiikasta: kirkkojen kauneudesta ja jumalanpalveluksista, jotka puhuttelevat kaikkia aisteja.
– Toinen selitys voi olla se, että heitä puhuttelee kirkon tietynlainen ajattomuus: kirkko ja sen arvot eivät muutu tämän ajan mukana. Äläkä laita siihen juttuun, että ortodoksinen kirkko toisin kuin joku toinen kirkko. Korostan, että en halua missään nimessä arvostella enkä tykkää vertailusta. Arvostan kovasti luterilaista kirkkoa, ja kaikki kirkot toimivat omalla sarallaan ja omalla tavallaan.
– Me tietenkin iloitsemme jokaisesta tulijasta, jokaisesta ihmisestä, joka löytää Kristuksen ja kodin kirkosta.
Aikansa etsittyään ihmiset palaavat kirkkoon, kun he eivät ole löytäneet sitä lopullista vastausta vaihtoehtoisista uskonnoista ja uskomuksista.
Yksi haaste myös ortodoksiselle kirkolle on Elian mielestä maallistuminen. Toinen on se, että vaikka moni etsii elämän merkitystä ja tarkoitusta, se ei aina löydy kirkosta tai kristinuskosta.
– Mutta aika usein kuulee myös tämmöistä, että aikansa etsittyään ihmiset palaavat kirkkoon, kun he eivät ole löytäneet sitä lopullista vastausta vaihtoehtoisista uskonnoista ja uskomuksista. Se tuntuu tietenkin hyvältä.
Elämän merkitystä etsivälle ortodoksisella kirkolla on Elian mukaan sama sanoma kuin muillakin kirkoilla: sinä et ole yksin.
– Jumala on sinun kanssasi. Pelastus on ylösnousseessa Kristuksessa, joka ei meitä jätä. Kirkko julistaa Jumalan rakkauden sanomaa. Siinä on toivo, siinä on usko, koko pelastus.
Paria viikkoa ennen kuin metropoliitta Elia valittiin ortodoksisen kirkon arkkipiispaksi, hänet valittiin Suomen ekumeenisen neuvoston puheenjohtajaksi. Se on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin.
Elia huomauttaa, ettei ekumeniassa ole kyse vain kirkkojen johdon kokoustamisesta. Esimerkiksi Oulussa, jossa hän ehti toimia piispana kymmenen vuotta, kirkot ovat järjestäneet yhdessä ruohonjuuritason tapahtumia, joihin kuka tahansa on voinut tulla mukaan.
– Sellaiset ovat tärkeitä. Silloin näemme toisen ihmisen ja Kristuksen toisessa ihmisessä. Vaikka emme ehkä ajattele samalla tavalla, arvostamme ja kunnioitamme toisiamme ja jokaisessa ihmisessä olevaa Jumalan kuvaa.
Lähimmäisen kunnioittamisesta puhuessaan arkkipiispa liikuttuu.
– Ihan tulee tippa linssiin. Olen semmoinen itkupilli, ja itseäni nämä kyyneleet välillä ärsyttävät.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Patriarkka Bartolomeos rohkaisee nuoria planeetan eheyden vartijoiksi: ”Nuoruuden innolla, ilmastokriisiin vastaamisen kiireellisyydellä ja Jumalan käskyillä on erottamaton yhteys”
HengellisyysKonstantinopolin patriarkka Bartolomeos katsoo luontoa hengellisestä näkökulmasta. Silloin jokainen kasvi, eläin ja mikro-organismi on osa syvää mysteeriä.
Suomen ortodoksit juhlivat satavuotista autonomiaansa ja saavat vieraakseen Konstantinopolin patriarkan
Ajankohtaista Hengellisyys
