Pääkirjoitus: Sana kiusaaminen vähättelee kouluväkivaltaa
Uhrin ei pitäisi joutua vaihtamaan koulua, saati kuulla, ettei edes poliisi voi taata hänen turvallisuuttaan.
Aloitetaan perusasiasta. Miksi käytämme fyysisestä ja henkisestä väkivallasta sanaa kiusaaminen, kun se tapahtuu koulumaailmassa? On syytä puhua asiasta niin kuin se on. Ja kun on kyse vakavasta tilanteesta, pitää tehdä rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus.
Jos aikuista hakataan ja potkitaan ja hänet pakotetaan polvilleen ja tapahtuma kuvataan videolle ja levitetään someen, ei sitä kutsuta kiusaamiseksi. Eikä aikuisten työpaikoilla katsota – tai ainakaan ei pitäisi katsoa – normaaliksi toiminnaksi sitä, että joku otetaan silmätikuksi, häntä haukutaan, hänet eristetään muista ja hänen annetaan ymmärtää, ettei hänenlaisiaan pitäisi olla olemassa. Ei näin pidä tapahtua koulussakaan. Miksi kaikista hyvää tarkoittavista hankkeista huolimatta aivan liian moni lapsi ja nuori joutuu pelkäämään jokaista koulupäiväänsä?
Ylen 11.9. esittämä MOT-ohjelma Kiusaajien luvattu maa veti mielen hiljaiseksi ja nosti pintaan muistot omalta kouluajalta. Ne eivät ole hyviä muistoja. Siksi soisin ”kiusaamisen” olevan jo taakse jäänyttä aikaa, vaikka varmaan on totta, että ilmiöstä ei koskaan päästä kokonaan eroon. Silti pitäisi yrittää. Jos lapseen kohdistuva väkivalta ja kunnianloukkaukset saavat jatkua vuosien ajan ilman, että kukaan saa kierrettä katkaistua, ei ole yritetty tarpeeksi.
Tarvitaan ihan oikea nollatoleranssi.
Tarvitaan ihan oikea nollatoleranssi, jossa uhria ei kehoteta koulun pihalla lyömään kättä päälle vaan otetaan yhteyttä viranomaisiin. Näin toimitaan Etelä-Karjalassa, ja siitä uusi hallitus hakee mallia muuallekin. Jotta homma oikeasti toimisi, koulun, poliisin ja lastensuojeluviranomaisten pitää sopia vastuut ja seuranta, sillä kiusaaminen ei rajoitu koulualueelle. Helsingin Pakilassa, josta ohjelman yksi esimerkki oli, ollaan järjestämässä kiusaamisen vastaista tapahtumaa. Alueen asukkaat ovat oivaltaneet, että asia koskee heitä. Vanhemmilla on vastuu lapsistaan.
Suomessa pitäisi havahtua siihen, että parannettaisiin uhrin asemaa. Tekijäkin tarvitsee apua, sillä hän voi pilata oman elämänsä. Uhri ei kuitenkaan ole se, jonka pitäisi vaihtaa koulua, saati joutua kuulemaan, ettei edes poliisi voi taata hänen turvallisuuttaan. Eikä uhria pitäisi myöskään painostaa istumaan samaan pöytään kiusaajajoukon kanssa. Sovittelu on ammattitaitoa vaativaa työtä, eikä se sovi kaikkiin tilanteisiin.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Ihan kuin olisin syntynyt uudelleen” – Noora Suikkari löysi lukiosta vihdoin samanhenkisiä kavereita peruskoulun kestäneen kiusaamisen jälkeen
Ajankohtaista Hyvä elämäYhteisvastuukeräys auttaa tänä vuonna nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa menettää elämänhallintansa.
