Paavi Johanna: Minulla ja vaimollani oli todellakin kirkkohäät

Paavi Johanna: Minulla ja vaimollani oli todellakin kirkkohäät

Samaa sukupuolta olevat parit ovat joutuneet luovimaan termiviidakossa. Luovuutta käyttämällä saimme kuitenkin kirkkohäät.

Kirkon avioliittokeskustelussa ollaan mahtavassa termiviidakossa. Vihkiminen, siunaaminen, rukous joka ei ole rukoushetki, hääjuhla – mitä, missä ja kenelle? Asian yksinkertaistamiseksi puhutaan joskus kirkkohäistä ja siitä, että saavatko sama sukupuolta olevat parit sellaiset vai eivät.

Se ei kyllä paljon yksinkertaista, koska sana "häät" on aika anarkistinen. Sitä ei voi kukaan omia tai liian tarkasti määrittää, se on kaikkien ihmisten sana. Kun minä ja puolisoni rekisteröimme parisuhteemme joitakin aikoja sitten, pidimme häät.

Halusimme pitää ne kirkkotilassa, joten meitä koski piispainkokouksen laatima ”pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan”. Tämä ohje on monessa mielessä kauheaa keskisormen näyttämistä. Jo nimihirviö sisältää sen ajatuksen, että rukoillaan vain pariskunnan osapuolien puolesta, ei heidän liittonsa puolesta. Ohje onkin kompromissi, joka yrittää pysytellä mahdollisimman kaukana kirkkohäät-mielikuvasta. Se sisältää muun muassa seuraavia yksityiskohtia:

"Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen."

Tottelimme piispoja. Tilaisuuteen ei otettu sormusten vaihtoa, kysymyksiä tai muita vihkimiselementtejä. Tottelemisessa oli pientä ylemmyyttä – jos teille on niin tärkeää kieltää meiltä esimerkiksi sormusrukous, niin hyvä on. Me keksimme kyllä muutakin.

Tilaisuus kesti tunnin, eli noin kolme kertaa kauemmin kuin tavallinen vihkiminen. Alussa sytytimme yhdessä kynttilän. Raamattua luettiin, psalmi laulettiin. Oli ystävien musiikkiesityksiä. Olimme pyytäneet etukäteen joitakin ystäviä ja sukulaisia pitämään lyhyet puheenvuorot, ja ne kuunneltiin. Yksi ystävä oli valmistanut perusteellisen esirukouksen. Pappi puhui. Laulettiin monta virttä. Lopuksi poistuimme Bachin upean urkukappaleen tahtiin, ja ovella hyppäsimme luudan yli.

Tuo oli kaiken kaikkiaan yksi elämäni parhaista tunneista, ja tunnelmaa kehuivat myös vieraat. Ja sori piispat, teimme ohjeen mukaan, mutta kyllä niistä silti kirkkohäät tuli. Mitä muuta voi ollakaan, kun paikalla kirkossa on iso joukko sukulaisia ja ystäviä juhlimassa meidän sitoutumista toisiimme ja rukoilemassa puolestamme?

Nykyohjeistus antaa meille käyttöön kirkkotilan ja papin, joten siinähän ei enää muuta tarvita kuin mielikuvitusta.

En halua vähätellä sen tärkeyttä, että pyritään tilanteeseen, jossa kaikki parit vihitään, siunataan ja kohdataan lähtökohtaisesti samalla tavalla. Mutta niin kauan kuin niin ei ole, kannustan luovuuteen. Nykyohjeistus antaa meille käyttöön kirkkotilan ja papin, joten siinähän ei enää muuta tarvita kuin mielikuvitusta. Vihkikaavaakaan ei ole rajoittamassa.

Yhdessä asiassa teimme ohjetta vastaan. Pappi siunasi meidät ja liittomme. Mutta siitä ei kenenkään itseään ja toisia kunnioittavan papin pitäisi kieltäytyä.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city