Paha Pastori: Somevalheet lisääntyvät, mutta sen jälkeen tulee aitous
Somessa voi säveltää mitä vain ja ylläpitää kulisseja pitkäänkin. Tämä johtaa mm. mielenterveysongelmiin. Silti keksityt tarinat varmasti yleistyvät.
Facebook, Twitter, Snapchat, Instagram. Harvassa ovat vuonna 2017 ihmiset, jotka eivät joko ole tietoisia sosiaalisen median eri kanavista tai eivät ”kuulu” niihin. Ja teille, somen aktiivisena käyttäjänä, nostan hattua.
Niin paljon hyvää kuin edellä mainituista applikaatioista onkin, ne tuovat mukanaan paljon, anteeksi ranskani, paskaa. Ne koukuttavat ja imaisevat ihmisen mukanaan. Some vaikuttaa negatiivisesti ihmisen keskittymiskykyyn samalla edistäen omalla tavallaan ”heti mulle kaikki tänne nyt” -kulttuuria. Yksi asia, mihin olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota, on − ja tämä on vallalla eritoten nuorempien käyttäjien keskuudessa − ”fake it till you make it” -kulttuuri.
On hyvinkin inhimillistä vilauttaa tuttavilleen elämän iloisempia puolia. Ei sitä, kun koko kämppä on kuin lähtevä laiva ja kaipaisi desinfiointia lattiasta kattoon. Tai sitä, kun makaat krapulassa sängyllä ja mussutat roiskeläppää, jota jotkut kutsuvat pitsaksi. Mieluummin jaamme tuttavien ja tuntemattomien kanssa hetkiä, jolloin kaikki on, ainakin hetken verran, juuri niin kuin haaveissamme haluamme asioiden olevan. Tai uskomme, mitä muut haluavat nähdä ja lukea.
Some on kuin tuli: hyvä renki, mutta helvetin huono isäntä.
On kuitenkin eri asia sujauttaa omalle Instagram-tilille muutama parin filtterin läpi käynyt ylisokerinen lomakuva kuin laskelmoidusti luoda uraa sosiaalisen media kautta huijaamalla sekä yleisöä että työnantajia. Näitä molempia teki Eduardo Martinsina esiintynyt valokuvaaja, joka loi täydellisen hahmon, sankarillisen sotakuvaajan, uskomattomineen tarinoineen päivineen myyden kuviaan muun muassa BBC:lle ja Wall Street Journaliin. Keksitylle tarinalle tuli loppu, mutta mitä tällainen kertoo ajastamme?
Nopean informaatiotulvan keskellä faktojen tarkistaminen jätetään lapsipuolen asemaan, jolloin kuka tahansa voi säveltää mitä vain. Kaikki ostetaan, kunhan tarina vain herättää mahdollisimman paljon tunteita. Ja nimenomaan positiivisia sellaisia. Martinsin tarina, case-esimerkki ”fake it till you make it” -kulttuurissa, ei ole ainoa lajissaan, tuskin jääkään sellaiseksi. Ehkä olen pessimisti ajatellessani näin, mutta koko elämänsä sosiaalisen median ja netin parissa eläneet nuoremmat sukupolvet ja tulevat sukupolvet tulevat säveltämään tällaisia keksittyjä stooreja mitä enenevässä määrin. Esimerkkejä on jo pilvin pimein. Ei ehkä kuin Martinsin tarinassa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Mitä nuoret tytöt ovat valmiita uhraamaan saadakseen sen pari kuvaa uuden merkkilaukun kanssa?
Kulissien jatkuva ylläpitäminen johtaa pahimmillaan mielenterveysongelmiin, kuten esimerkiksi masennukseen, kun koko ajan pitää olla enemmän, paremmin ja kauniimmin. Talouspuolen ongelmista puhumattakaan. Some on kuin tuli: hyvä renki, mutta helvetin huono isäntä.
Jos jostakin ominaisuudesta tulee tulevaisuudessa kultaakin kalliimpaa, niin se on aitous. Sitä ei voi feikata.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Paha Pastori: Mustanpuhuva perjantai ja muut shoppailuväkivaltaan ajavat tuhlausjuhlat
PuheenvuorotMellakkamittoihin paisuvia alennusmyyntejä voisi luonnehtia urbaaneiksi sodiksi, sillä niissä ihmiset jopa lyövät ja raastavat toisiaan.
