Rauski Lehmusvyöry on yksi niistä, jotka tekivät rikoksia Korsossa vuosikymmeniä sitten. Nyt Ansu Kivekäs on koonnut miesten tarinat kirjaksi ja Ville Juurikkala kuvannut heidät.
”Korson kriminaalien” tarinat taltioitiin – Rauski Lehmusvyörystä tuli sekä linnakundi että miljonääri
Korsossa rötösteli 1960-1970-luvulla pahamaineinen nuorisojengi. Nyt heistä on tehty kirja ja valokuvanäyttely.
Vekselit lankeavat. Näin sanoo Rauno ”Rauski” Lehmusvyöry pariinkin kertaan haastattelun aikana. Hän istuu pyörätuolissa, nenän alla on happiviikset. Lehmusvyörylle on langennut keuhkoahtaumatauti. Tupakastako tuo johtuu?
– Minun tapauksessani ei, sillä olen polttanut niin vähän, mutta faija kuoli tähän tautiin, mutsi kuoli, systeri kuoli, pari serkkuakin on kuollut. Se on sellainen kummallinen sukurasite. Olen myös ollut työnjohtotehtävissä, pyörinyt siellä, missä on asbestia ja kaikkea. Sieltä on roiskunut.
Hiljattain Lehmusvyöry oli kuukauden sairaalassa, tänään vointi on parempi. Voidaan puhua siitä, miksi elämä on mennyt kuten on. Sitä Lehmusvyöry on tehnytkin viime aikoina. Hänen tarinansa on osa Ansu Kivekkään Korson kriminaalit – Rikostarinoita 1960- ja 80-luvuilta -kirjaa (Crime Time), joka on herättänyt suurta kiinnostusta Vantaalla ja muutenkin. Lehmusvyöry ihmettelee, kuinka nyt saa antaa haastatteluita aina Alibista seurakuntalehteen.
Korson kriminaalit on dokumentaarinen haastatteluromaani nuorisojoukosta, joka varasteli, tappeli ja myi pimeää viinaa. Rikoskierteen alkaessa pojat olivat 15–16-vuotiaita. Osa jatkoi samaa rataa vielä aikuisenakin, osa ei. Nyt he, jotka ovat vielä hengissä, lähestyvät seitsemääkymppiä. Sitä Lehmusvyöryn, 68, on vaikea uskoa.
– Henkinen kypsyys on jäänyt vähän tulematta. Aika kakara olen luonteeltani. En koe millään tasolla, että olen kohta 70. Vaikka kroppa pettää, pää on joissain kahden- ja kolmenkympin välissä.
Kylä, jossa asiat ratkaistiin nyrkein
Rauski Lehmusvyöryn lapsuuden Korso oli hyvä, kylämäinen paikka. Oli paljon ihmisiä, paljon palveluita. Ei tarvinnut lähteä mihinkään.
– Porukka piti huolta omistaan, kukaan ei tullut hyppimään silmille.
Toinen puoli oli se, että monet sodan kokeneet isät joivat liikaa ja pahoinpitelivät lapsiaan ja vaimojaan. Korson kriminaalit on ylipäätään kuvausta väkivallan kulttuurista. Isät löivät, opettajat löivät. Lehmusvyöry tappeli Korson kirkkoherrankin kanssa.
Myöhemmin löivät poliisit ja vanginvartijat, eivätkä korsolaiset todellakaan kääntäneet toista poskea. Nyrkit puhuivat, kun miehet eivät osanneet.
– Siinä olet oikeassa, se oli väkivallan kulttuuria. Sain sen mallin heti kansakoulusta. Ekana päivänä kolmasluokkalainen poika alkoi kiusata minua sukunimestäni. Pieksin sen kaverin ja olin kingi koulussa. Olin hyvä nyrkkeilemään, osasin pitää puoleni.
Tiesin jo nuorena sen, että tulen aina pärjäämään elämässä. Viina vaan alkoi viedä toiseen suuntaan.
Isän väkivaltaisuus ja alkoholismi olivat syitä siihen, miksi Lehmusvyöry lähti kotoa 14-vuotiaana.
– Rötöstely alkoi silloin. Jokainen teki omat ratkaisunsa, ei voi sanoa, että joukossa tyhmyys tiivistyi. Ei se toisaalta ollut sekoilua, vaan järjestäytynyttä hommaa. Viinan myyntikin oli hyvin organisoitu.
Lehmusvyöry pärjäsi koulussa, mutta ei tehnyt suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Myös urheilu sujui. Hän olisi päässyt suunnistuksen SM-kisoihin, jos isä olisi antanut luvan mennä. Armeijassa hän pääsi vaativaan sukelluskoulutukseen.
– Tiesin jo nuorena sen, että tulen aina pärjäämään elämässä. Viina vaan alkoi viedä toiseen suuntaan.
Jos tekojansa miettii, pää sekoaa
Vankilassa Rauski Lehmusvyöry oli ensi kertaa 16-vuotiaana. Se ei muuttanut suuntaa, eikä sitä olisi tehnyt mikään muukaan. Kirjassa Lehmusvyöry sanoo, ettei oppinut rehellisyyttä mistään. Hän puhuu ”venkulan luonteesta”.
– Lähtö ratkaisee. Jos on luonteeltaan sellainen, kyllä elämä sinne huonoon suuntaan kallistuu, kun ei ole vaihtoehtoja hirveästi .
Yhteensä Lehmusvyöry on ollut vankilassa yhdeksän vuotta. Väkivaltaa, varkauksia, huumeiden myyntiä, talousrikoksia.
– Vankilassa laitostuu, jos haluaa laitostua. En koskaan liittynyt siellä mihinkään porukoihin. Luin paljon, melkein kirjan päivässä.
Rauski Lehmusvyöry on palannut juurilleen ja asuu taas Korsossa.
Vankilassa on omat sääntönsä ja järjestyksenä. Lehmusvyörylle se sopi, sillä hän oli hierarkian yläpäässä.
– Minusta siellä oli hyvä hierarkia siihen aikaan. Nykyään se on niin, että kenellä on suurin pussi jauhoa, se määrää. Silloin ennen se oli se, jolla oli älliä päässä.
Vankilassa olisi ollut aikaa miettiä, miksi siellä on. Tuliko sitä tehtyä?
– Äh, ei. Jos siihen lähtee, pää sekoaa. Se ei ole oikea tie siellä.
Vankilasta päästessään Lehmusvyöryllä oli välillä hyviäkin aikeita. Josko elämä lähtisi nyt toiseen suuntaan. Mutta sitten hän otti ensimmäiset huikat.
– Viina oli semmoinen laukaisija. Olisi varmasti jäänyt paljon tekemättä ilman viinaa.
Ryyppämistään Lehmusvyöry selittää sillä, että hän yksinkertaisesti tykkäsi siitä.
– En oikein muuta syytä keksi. Minusta tuli äärettömän aggressiivinen kun otin viinaa, selvin päin olin toisenlainen.
Rikas mies kuin joulukuusi
Siitä on neljäkymmentä vuotta, kun Rauski Lehmusvyöry raitistui. Tuli tunne, että nyt riittää ja vertaisryhmä auttoi eteenpäin. Raitistuminen mahdollisti bisnekset ja rikastumisen. 1980-luvulla Lehmusvyöry perusti rakennusfirman. Sen jälki näkyy Vantaalla vieläkin, esimerkiksi Peijaksen sairaalassa ja Grandinkulmassa Tikkurilassa.
Homma sujui, sillä ajoitus oli hyvä ja Lehmusvyöry loi nopeasti verkostot. Hän keksi, että rakennusalalla voisi käyttää henkilöstövuokrausta ja alihankintaa. Aliurakoitsijoiden kautta onnistui veronkierto.
– Oli hirveästi miehiä töissä. Rahaa tuli ja kun olin ketku luonteeltani, enhän mä mitään veroja maksanut, mikä oli ihan hölmöä, koska olisin voinut tehdä saman rehellisesti.
Rahaa tuli ja kun olin ketku luonteeltani, enhän mä mitään veroja maksanut, mikä oli ihan hölmöä, koska olisin voinut tehdä saman rehellisesti.
Rikastuminen oli ensin mukavaa. Sai näyttää, että onnistuinpas. Sai kiertää maailmaa. Sitten siihenkin tottui.
– Ei se kauhean kauaa viehättänyt, kun kaiken sai. Totta kai jonkun aikaa, kun käveli tuolla kuin joulukuusi, kaulassa kilo kultaa, ranteissa ja sormissa. Mulla oli Bemarissakin kulta-antenni! Se oli umpikultaa, ei sitä kukaan tiennyt, mutta piti olla.
Bisnekset tyssäsivät 1990-luvulla. Se ei johtunut lamasta, vaan siitä, että firmasta alettiin kertoa liittoon ja poliisille. Huonostihan siinä kävi.
Elämä on matkustustapa
Viimeisen lyhyen linnatuomionsa Rauski Lehmusvyöry istui vuonna 2005. Nyt hän viettää rauhallista elämää Korsossa. Kotiseutu on muuttunut, porukkaa on paljon, mutta ”ketään ei näy missään”. Palveluita on lähtenyt, vain kaljabaareja ja kampaamoita riittää.
– Kuten sanoin, vekselit lankeavat jokaiselle ja minun kohdallani ne on tällaiset. Täytyy vaan pyristellä ja kasvaa pois tästä pyörätuolista. Onneksi mulla on tuo Pupu tuossa, joka pitää musta huolen. Ollaan tosi onnellisia. Ei voisi parempaa vaimoa olla.
Pupu on Jenni, Rauski Lehmusvyöryn viides vaimo. He ovat olleet naimisissa 12 vuotta.
Lehmusvyöry on onnellinen siitä, että Korson kriminaalien tarinat on saatu kansiin. Ei se ollut edes vaikeaa. Vertaisryhmässä on oppinut puhumaan ja kun vanhoja kavereita tapaa, juttu jatkuu siitä, mihin se joskus jäi. Ei häntä hävetä.
– Mitä hyödyttää katua? Tehty mikä tehty. Jos kauheasti kaduttaa, tekee ensi kerralla toisin, turha määmättää.
Varmaan Korsossa pyörii nytkin samanlaisia sankareita kuin Lehmusvyöry ja kaverit nuorena. Mitä Lehmusvyöry haluaisi heille sanoa? Ei oikein mitään. Tai josko sittenkin.
– Elämä on matkustustapa, ei määränpää. Pitäisi oppia elämään tässä hetkessä ja katsoa, mitä elämä voi antaa. Tämä voi antaa ihan mitä hyvänsä.
Kieltämättä hän on siitä hyvä esimerkki.
– Olen saanut ihan kaiken. Ihan kaiken. Olen elänyt ihan persaukisena ja sitten miljönäärinä ja kaikkea siltä väliltä.
Ville Juurikkalan valokuvia Korson kriminaaleista Vantaan taidemuseo Artsin lämpiössä 25.10.2018–13.1.2019. Avajaistilaisuus ke 24.10. klo 17–19.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Päihdehelvetistä takaisin elävien kirjoihin – Johan Ekrothin ”asunnottomien yöt” kestivät lähes 20 vuotta
Hyvä elämä AjankohtaistaJohan Ekroth on raitis alkoholisti ja jalkapalloilija. Hän työskentelee kokemusasiantuntijana Helsingin seurakuntayhtymän Varustamoissa.
