Palveleva puhelin etsii uusia vapaaehtoisia päivystäjiä: ”Se laajentaa omaa maailmankuvaa”
Palveleva puhelin ja chat vastaavat joka ilta.

Palveleva puhelin ja chat vastaavat joka ilta.

Palveleva puhelin etsii uusia vapaaehtoisia päivystäjiä: ”Se laajentaa omaa maailmankuvaa”

Kirkon Palvelevan puhelimen vapaaehtoinen voi olla soittajan ainoa juttukaveri sinä päivänä. Puhelimessa vastataan myös jouluna.

– Olen jutellut monien sellaisten ihmisten kanssa, joita en omassa arjessani kohtaisi, kertoo yksi Palvelevan puhelimen päivystäjistä.

– Se laajentaa omaa maailmankuvaa.

Päivystäjät eivät esiinny jutussa nimillään, koska tekevät työtä anonyymisti. Soittaja ei tiedä päivystäjästä edes nimeä, eikä hänen tarvitse kertoa itsestäänkään mitään, mitä ei halua. Puhelimessa ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on, ilman ennakkoluuloja.

– Puhelimen päässä on paljon yksinäisiä soittajia, joille saatan olla ainut keskustelukontakti koko päivän aikana. Sitten on paljon hankalissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Toisinaan soittajalla on itsetuhoisia ajatuksia. Välillä soittaja pyytää minua rukoilemaan puolestaan, toinen päivystäjä kertoo.

Päivystäjät saavat koulutusta

Päivystysvuoron aikana käydään läpi monia tunteita ja elämänvaiheita. Vapaaehtoiset päivystäjät koulutetaan tehtävään. Näiden lisäksi on kursseja ja seminaareja, joissa omaa osaamista voi kehittää.

– Olen käynyt antoisia keskusteluja päivystäjäkollegoiden kanssa, kertoo yksi päivystäjä.

– Koulutukset ovat olleet erinomaisia. Niihin kuuluu luentoja psykologiasta, fysiologiasta ja ihmisten kohtaamisesta. Eri kaupunkien päivystäjät voivat tavata toisiaan vuosittain kirkon keskusteluavun neuvottelupäivillä.

Päivystystyön herättämiä tunteita puretaan työnohjauksissa, ja työssä kehittyy koko ajan.

Vuoron jälkeen puolenyön maissa ajelen kotiin iloisena katsellen hiljaista kaupunkia.

On kuitenkin tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Jos omassa elämässä on meneillään suuria myllerryksiä, resurssit eivät välttämättä riitä toisten kuuntelemiseen.

– Soittajalle tulee antaa tilaa puhua. Hän on keskustelun päähenkilö, summaa yksi päivystäjä.

– Minusta on tärkeää, että voin kulkea hetken soittajan vierellä, tukea häntä ja kenties auttaa häntä oivaltamaan jotain tärkeää.

Hyvä mieli molemmille

Vaikka työ tuntuu joskus raskaalta, se koetaan hyvin mielekkääksi. Eräs päivystäjä kertoo tunteistaan:

– Omat kokemukseni ovat enimmäkseen positiivisia. Tunnen saaneeni itse enemmän kuin olen antanut. Jotkut soittajat kiittelevät saamastaan ajasta ja kokevat voimaantuneensa. Vuoron jälkeen puolenyön maissa ajelen kotiin iloisena katsellen hiljaista kaupunkia.

Kirkon keskusteluavun Palvelevaan puhelimeen, chattiin ja nettiin haetaan uusia vapaaehtoisia päivystäjiä. Valmennus alkaa helmikuussa 2020. Päivystystehtävästä kiinnostuneet kutsutaan verkkohakemuksen perusteella yksilö- ja ryhmähaastatteluun, jonka pohjalta valitaan valmennukseen osallistujat.

Haku on avoinna 6.1.2020 saakka.

Keskusteluapua joulunpyhinä

Keskusteluapua on saatavana joka päivä myös joulun ja uudenvuoden aikaan.

– Palveleva puhelin 0400 22 11 80 su–to klo 18–01 ja pe–la klo 18–03.

– Palveleva chat osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi päivittäin klo 16–20.

Kampin kappeli on avoinna jouluna 24.12. klo 8–13 ja 25.–26.12. klo 12–16 sekä uutenavuotena 31.12.–1.1. klo 10–18 ja loppiaisena 6.1. klo 10–18.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi