Pauli Maarni on huomannut olevansa iässä, jolloin kutsuja tulee useammin hautajaisiin kuin häihin tai ristiäisiin.
Harras hetki: Pauli Maarni oli mukana saattamassa tuntematonta vainajaa hautaan
Arkun kantaminen on ollut mieleenpainuvin tehtävä, johon Pauli Maarni on seurakunnan vapaaehtoisena päässyt.
Ne olivat pienet hautajaiset. Vantaalle Ruskeasannan hautausmaan kappeliin oli kokoontunut kymmenkunta omaista. Vainaja oli Pauli Maarnille tuntematon. Hän tiesi vain sen, että kyseessä oli iäkäs nainen. Kun Rekolan seurakunnasta oli pyydetty, Maarni oli lupautunut paikalle arkunkantajaksi yhdessä vaimonsa Leenan ja toisen vapaaehtoisen kanssa.
Olihan siinä vähän epävarmuutta. Miten toimitaan? Pitäisikö jättää kukkia arkulle niin kuin muukin saattoväki? Entä jos omaiset pyytävät muistotilaisuuteen?
Vaikka vainaja oli vieras, siunaustilaisuus tuntui koskettavalta. Maarni koki, että voi hetken olla mukana omaisten surussa ja huomasi liikuttuvansa itsekin. Kun siunaus oli toimitettu, arkku kannettiin kappelista ulos kärryyn, kuljetettiin haudalle ja laskettiin hautaan.
Arkun kantaminen on ollut mieleenpainuvin tehtävä, johon Maarni on seurakunnan vapaaehtoisena päässyt. Hän on mukana Rekolan seurakunnan nikkaristeissa, jotka tarjoavat vanhuksille apua erilaisissa pienissä askareissa. He ovat koonneet huonekaluja, vaihtaneet lamppuja, ripustaneet tauluja, leikanneet nurmikoita. Ja istuneet kaikessa rauhassa kahvilla, sillä käytännön avun lisäksi moni vanhus kaipaa myös juttuseuraa.
Hautajaisissa hän on herännyt punnitsemaan omia arvojaan. Mikä on tärkeää?
Seitsemänkymppinen Maarni on huomannut olevansa iässä, jolloin kutsuja tulee useammin hautajaisiin kuin häihin tai ristiäisiin. Kuoleman kohtaaminen ei häntä kauhistuta – eikä vainajan näkeminenkään. Se, mikä tuntuu pahalta, on kuoleman lopullisuus. Enää ei enää jutella eikä kahvitella.
Hautajaisissa hän on herännyt punnitsemaan omia arvojaan. Mikä on tärkeää? Ja tuliko edesmenneille rakkaille aikoinaan kerrottua, kuinka tärkeitä he ovat? Maarni on huono käymään haudoilla, mieluummin hän käy tapaamassa ja auttaa läheisiään silloin, kun he vielä ovat elossa.
Omaankin kuolemaansa Maarni on jo ehtinyt valmistautua. Hän on hankkinut itselleen ja vaimolleen puiset tuhkauurnat. Kansiossa on järjestyksessä ja allekirjoitettuina asiaan liittyvät paperit hoitotestamentista alkaen. Myös hautajaissuunnitelmat on kirjattu. Maarni esimerkiksi toivoo, että hänen hautajaisissaan veisataan virret 555 ja 289.
Pariskunnan lapset kauhistuivat aluksi valmisteluja. Asiaa sulateltuaan he Maarnin mukaan tajusivat, että tähän maailmanjärjestykseen kuuluu se, että sitten aikanaan täältä lähdetään.
Mutta sitä ennen ehtii juhlia elämää. Niin kuin viime kesänä, kun Maarnien pihamaalla juhlittiin Paulin ja Leenan 50-vuotista yhdessäoloa.
Kätevät isännät
Pauli Maarni, 70, on eläkkeellä oleva koneasentaja. Vuodesta 2010 hän on toiminut Rekolan seurakunnassa vapaaehtoisena nikkaristina.
Nikkaristit antavat vanhuksille kertaluontoista apua pienissä kodin ja pihan töissä. Apu on maksutonta. Jos tarvitset tällaista apua tai olet kiinnostunut sellaista antamaan, ota yhteyttä diakoni Irma Liljeströmiin, p. 050 553 8459 tai irma.liljestrom@evl.fi.
Myös muissa Vantaan seurakunnissa on vastaavaa toimintaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
Albinonin Adagiota vai Ismo Alankoa? Hautajaisten musiikiksi valitaan klassikoita tai vainajan persoonaan liittyviä modernejakin kappaleita
Hyvä elämäHautajaiset ovat erityinen juhla, johon liittyy suuria tunteita. Sen vuoksi siunaustilaisuuden musiikilla on iso merkitys.
