Pihlajanmarjat ovat superfoodia, jota harva tulee hyödyntäneeksi.
Pihlaja on voimapuu, jonka avulla on nostatettu lempeä ja pidetty yhteyttä tuonpuoleiseen – marjat ovat silkkaa superfoodia
Kristinusko paheksui puille uhraamista, ja niin pihlajaa alettiin kutsua pirun tekemäksi.
Paljon C-vitamiinia ja runsaasti kuitua, lisäksi flavonoideja ja beetakaroteenia. Parhaillaan kypsyvät pihlajanmarjat ovat superfoodia, jota yhdestä pihapihlajasta voi poimia kymmeniä kiloja. Harva kuitenkaan hyödyntää satoa marjojen katkeran maun vuoksi.
Jo kauan ennen kuin superfoodista tiedettiin kohkata, pihlajaan on liitetty maagisia ominaisuuksia. Sairauksien parantamiseksi tai lemmen nostattamiseksi sauna kannatti lämmittää pihlajahaloilla, ja monissa muissakin taioissa pihlaja oli tärkeä työkalu. Eurooppalaisessa perinteessä pihlajaa on pidetty suojelevana puuna, ja siksi siitä on tehty esimerkiksi taikasauvoja ja kävelykeppejä.
– Suomalaisessa kansanuskossa pihlaja on yksi väkipuista eli puista, joihin on ajateltu liittyvän erityistä tuonpuoleista voimaa, kertoo uskontotieteilijä Risto Pulkkinen.
Uskontotieteilijä Risto Pulkkinen. Kuva: Sami Halinen/Lehtikuva
– Kalevalan mukaan Sampsa Pellervoinen kylvi pihlajat pyhille maille, mutta ilmaisuvoimaisempi on ehkä karttulalainen muinaisruno, jonka mukaan pihlajat kasvoivat ”väkimailla”. Kansankielessä väki viittasi juuri tuonpuoleiseen voimaan.
Pulkkisen mukaan pihlaja lienee ollut Raunin eli ukkosenjumala Ukon puolison nimikkopuu. Siihen viittaisi esimerkiksi se yleinen uskomus, että salama ei iske pihlajaan – eli Ukko jättää puolisonsa puut rauhaan.
Maailmanpuu kannattelee taivasta
Raamatun alkulehdillä mainitaan kaksi puuta, jotka Jumala kasvatti keskelle Eedenin puutarhaa. Toinen oli hyvän- ja pahantiedon puu, jonka hedelmää ensimmäiset ihmiset maistoivat kiellosta piittaamatta tunnetuin seurauksin.
Toinen oli elämän puu, jota vartioimaan Jumala asetti kerubeja ja salamoivan miekan, ettei ihminen pääsisi käsiksi sen hedelmiin. Ne kun antaisivat ikuisen elämän. Myyttinen, kuolemattomuuden antava elämän puu tunnetaan muissakin muinaisen Lähi-idän kansojen kulttuureissa.
Eri kulttuurien puu-uskomuksista tärkein on Risto Pulkkisen mukaan ajatus maailmanpuusta, joka kannattelee taivasta.
– Joku tällainen taivaantolppa tunnetaan melkein kaikista kulttuureista. On ajateltu, että jonkunhan tuota taivasta täytyy pitää ylhäällä. Toinen vaihtoehto on vuori.
Myös kalevalaisten runojen suuri tammi on Pulkkisen mukaan ollut maailmanpuu. Kun ihmisen taidot kehittyivät, tammen annettiin kaatua ja sen tilalle tehtiin Sampo, joka on myöhempi maailmanpylväs.
Pihlajanmarjojen poimintaa 1950-luvulla. Kuva: Pekka Kyytisen kokoelma, Museovirasto
Uhripuut välittivät viestejä
Pohjoisessa Euraasiassa joitakin puita pidettiin uhripuina. Niiden ajateltiin välittävän viestejä kaikkiin suuntiin: niin maan alle vainajille, maanpäällisille haltiaolennoille kuin ylös taivaaseen jumalillekin.
– Uhrilehdoissa ja myöhemmin talojen uhripuiden äärellä suoritettiin tyypillisiä kalendaaririittejä. Uhripuille annettiin aina ajankohtaisia antimia: alkukesästä lehmien ensimmäinen maito, syksyllä osa teurastetuista eläimistä ja viljasadosta. Tällä tavoin ikään kuin pidettiin yllä yhteispeliä tuonpuoleisen kanssa, Risto Pulkkinen kertoo.
Pihlaja on koivun ja kuusen ohella ollut tyypillinen talojen uhripuu eli pitämyspuu.
– Sitä on suojeltu eli pidetty. Jos pitämyspuun kaatoi, siitä saattoi seurata kuolemantapauksia tai koko talon häviö.
Vieläkin vanhoja, isoja pihlajia näkee talojen pihapuina. Niille ei enää uhrata, mutta Pulkkisen mukaan vanha kansanusko elää edelleen siinä, että ei niitä tohdita kaataakaan.
Suomalaisissa kansanrunoissa, jotka on kerätty pääasiassa 1800-luvulla, puut jaetaan Jumalan luomiin ja pirun tekeleisiin. Aiemmin pyhinä pidetyt pihlaja ja leppä luokitellaan niissä pirun tekemiin, pahoihin puihin. Pulkkisen mukaan siinä näkyy kristinuskon vaikutus. Opetus siitä, että puille uhraaminen on pahasta, oli mennyt perille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Stadin suurin honka on Olli Sinivaaran muusa – runoilija treenaa suosikkimännikössään Itä-Helsingissä trial-pyöräilyä, josta hänellä on kuusi Suomen mestaruutta
Hyvä elämäOlli Sinivaara ylistää kuudennessa runokokoelmassaan lähimetsiä ja erityisesti niiden jylhiä mäntyjä. ”Ne ovat olleet minulle läheisiä olentoja lapsesta asti.”
