Laajasalon kauppakeskuksen kupeessa on ”pyhä puu”– Yliskylän haltiamänty muistuttaa ajasta, jolloin puille annettiin uhrilahjoja
Yliskylän haltiamännyksi kutsuttu puu sijaitsee parkkipaikan ja rakennustyömaan välissä Laajasalossa. Ennen maat kuuluivat Yliskylän kartanolle.

Yliskylän haltiamännyksi kutsuttu puu sijaitsee parkkipaikan ja rakennustyömaan välissä Laajasalossa. Ennen maat kuuluivat Yliskylän kartanolle.

Laajasalon kauppakeskuksen kupeessa on ”pyhä puu”– Yliskylän haltiamänty muistuttaa ajasta, jolloin puille annettiin uhrilahjoja

Vielä muutama vuosisata sitten ajateltiin, että jokaisella puulla on sielu. Puuta kannatti siksi myös koputtaa.

Tätä ei mitenkään arvaisi, jos ei tietäisi: Helsingin Laajasalossa, kauppakeskus Saaren kupeessa olevalla pienellä pläntillä seisoo pyhä puu. Näin uskoivat ainakin seudun asukkaat ennen, ja kävivät tuomassa puun juurelle uhrilahjoja. Mänty näyttää kieltämättä vanhalta ja erikoiselta, sillä sen runko on ikään kuin haljennut keskeltä. Ympäristö on vähän rujo, vieressä on parkkipaikka ja rakennustyömaa, eikä männyn vieressä ole mitään aitaa tai kylttiä kertomassa puun erityislaatuisuudesta. Puun tarkkaa ikääkään ei tiedetä. Tavallisesti mänty elää noin 200–300 vuotta, mutta vanhempiakin yksilöitä on.

Ainakin jotkut paikalliset sentään vielä tietävät puun tarinan. Vuonna 2006 puun luona järjestettiin jopa seremonia, jossa puu sai uuden pyhityksen. Helsingin Sanomien mukaan seremonian järjestäjänä oli muun muassa Laajasalo-seura ja tilaisuudessa esiintyi tanssitaiteilija Reijo Kela. Itse pyhityksen toimittivat isä Mitro Repo ja Roihuvuoren seurakunnan silloinen kirkkoherra Matti Malmivaara.

Kauan sitten paikka, jossa puu kasvaa, kuului Yliskylän (Uppby) kartanolle. Yliskylän haltiamännyksi kutsuttu puu oli kartanon ja sen väen pyhä puu, jonka juurelle tuotiin uhrilahjoja. Tällaisia pyhiä puita on Suomessa monia muitakin, mutta pääkaupunkiseudulla ei tiettävästi ole säilynyt toista uhripuuta.

Puun koputtaja antoi merkin sielulle

Ennen kuin kristinusko vakiinnutti paikkansa Suomessa, monet suomalaiset uskoivat, että kaikella luonnossa oli sielu, myös puilla, kertoo uskontotieteilijä ja pappi Risto Pulkkinen. Hän on perehtynyt suomalaiseen muinais- ja kansanuskoon ja kirjoittanut kirjan Suomalainen muinaisusko – samaaneista saunatonttuihin (Gaudeamus 2014)

– Kun puuta lähdettiin kaatamaan, oli tapana kopauttaa kirveen hamaralla puun kylkeä, jotta sielu ehtii poistua, Pulkkinen kertoo.

Pulkkisen mukaan uhripuita ja pyhiä lehtoja oli kaikilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Niihin liittyy myös käsitys maailman kolmijakoisuudesta. Oli ylinen, keskinen ja alinen maailma: ylisessä jumalat, keskisessä haltiat ja eläinsielut, alisessa vainajat, jotka kaipasivat elävien seuraan. Lehtipuut loivat yhteyden ylisiin jumaliin ja haltioihin. Erityisesti kuusi ja mänty taas olivat vainajien puita.

Kansa kävi uhraamassa puille tietämättä välttämättä sitä, miksi niin tehdään.

Viemällä puulle uhrilahja varmistettiin hyvän onnen jatkuminen. Vaikka käsitys uhripuista oli laajalle levinnyt, uhrilahjan antajilla ei välttämättä ollut vankkaa näkemystä siitä, kenelle uhrilahja oikeastaan viedään ja miksi.

– Kansa kävi uhraamassa puille tietämättä välttämättä sitä, miksi niin tehdään. Kun tapa oli aloitettu, sitä ei helposti uskallettu lopettaa, ettei siitä seuraa onnettomuuksia, Pulkkinen sanoo.

Haltiat, joihin Yliskylän haltiamännyn nimi viittaa, olivat maanalaisen maailman luonnonhenkiä. Uhrilahjat menivät heille ja edesmenneille vainajille. Uhrit vietiin yleensä tiettyinä ajankohtina, vuodenkierron mukaan. Yliskylän männylle Laajasalossa on viety tiettävästi ainakin uuden sadon viljaa.

– Puille vietiin sitä, mikä oli uutta. Kun lehmät alkoivat taas keväällä lypsää, vietiin ensimmäiset maidot, kun satoa saatiin, ensimmäiset jyvät. Syksyllä, kun eläimiä teurastettiin, vietiin lihaa. Myös silloin käytiin viemässä uhrilahja, jos oli jotakin vastoinkäymisiä talossa, kuten sairautta. Uhrilahjan vieminen oli yleensä talon isännän tai emännän tehtävä.

Välillä männyn vieressä oli vuonna vuonna 1973 käyttöönotettu ostoskeskus, joka on nyt purettu.

Välillä männyn vieressä oli vuonna vuonna 1973 käyttöönotettu ostoskeskus, joka on nyt purettu.

Juhannuskoivut ja vihdat muistuttavat menneestä

Eri puihin liittyi erilaisia uskomuksia. Esimerkiksi leppä oli tärkeä kaikessa magianharjoituksessa. Sitä kutsuttiin sielunpuuksi, koska kun lepän katkaisee, sen leikkauspinta punertuu. Tämä yhdistyi ajatukseen verestä ja sielusta. Myös pihlaja oli pyhä puu. 

– Sitä ei tarkkaan tiedetä, miksi näin oli. Sillä saattaa olla skandinaavinen tausta, sillä se oli Freija-jumalattaren puu, Pulkkinen arvioi.

Käsitys puiden pyhyydestä tai niiden voimasta siirtyi moniin tapoihin, jotka tunnetaan meillä vieläkin. Juhannuskoivut oven pielessä ovat tätä perua, samoin vastat tai vihdat, joiden käyttämisellä saunassa uskotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia.

Juhannuksena tehtiin taikavasta, johon koottiin mahdollisimman monen lehtipuun oksia.

– Juhannuksena tehtiin taikavasta, johon koottiin mahdollisimman monen lehtipuun oksia. Näin monen puun voima siirtyi kylpijään. Erityisesti nuoret naiset saivat siitä viehätysvoimaa.

Saattaa hyvin olla, että myös tapamme levittää haudoille havuja liittyy käsitykseemme siitä, että havupuut ovat vainajien puita.

Länsi-Suomessa uhripuut kävivät harvinaisiksi jo 1700-luvulla, Itä-Suomessa uhripuiden perinne eli pitempään, noin 1800-luvun loppupuolelle. Kristinusko tulo Suomeen ja maailman muuttuminen vaikuttivat asiaan.

– Aluksi perinteet sekoittuivat. Uskontojen ja uskomusten sekoittuminen oli katolisen kirkon hyväksymä lähetysstrategia. Keskiaikaisessa lähetysohjeessa neuvottiin, että älkää muuttako kaikkea kertaheitolla, vaan liittykää vanhoihin perinteisiin. Siksi kirkkojakin rakennettiin vanhoille pyhille paikoille, Risto Pulkkinen selittää.

Tämä näkyy myös juhlapyhissä.

– Kekrin aikaan syksyllä vainajien uskottiin käyvän kotona, se oli ihan yleiseurooppalainen uskomus. Kirkko tiesi tämän ja pyhäinpäivä sijoitettiin samaan ajankohtaan. 

Pyhiä lehtoja hävitettiin järjestelmällisesti paavillisella määräyksellä. Suomessa piispat taas kehottivat 1700-luvun pappeja pitämään silmällä uhripuiden luona käymistä, mutta koska osa näistä puista oli yksityisillä mailla ja pihapiireissä, tätä oli vaikea valvoa. Siksi muutama pyhä puu on päässyt jatkamaan kasvuaan: jopa Laajasalossa, vaikka koko ympäristö onkin ollut kovan myllerryksen keskellä viime vuodet.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi