Tämä kolahti: Sarjakuvakirja osoittaa, että nimikkopuut lapsenlapsille istuttava anoppi jatkaa muinaista tapaa
Haapa on pehmeä, joustava, helposti muokattava puu. Hentoinen taimi voi silti olla ikivanha: uusi vesa saattaa versoa tuhatvuotisesta juurakosta. Kuva on yksityiskohta Sanna Hukkasen piirtämästä sarjakuvasta.

Haapa on pehmeä, joustava, helposti muokattava puu. Hentoinen taimi voi silti olla ikivanha: uusi vesa saattaa versoa tuhatvuotisesta juurakosta. Kuva on yksityiskohta Sanna Hukkasen piirtämästä sarjakuvasta.

Tämä kolahti: Sarjakuvakirja osoittaa, että nimikkopuut lapsenlapsille istuttava anoppi jatkaa muinaista tapaa

Kulttuurintutkijan ja sarjakuvataiteilijan yhteistyö kertoo puulajien omista luonteista kotimaisessa kansanperinteessä. Jumalan luomat rakennuspuut erotettiin noitien ja hiisien puista.

”Perinne lapselle istutettavasta pitämyspuusta sekä talon väkeä suojelevat haltijapuut kantavat ajatusta siitä, että mitä tapahtuu puille, tapahtuu myös ihmisille.”

Sarjakuvataiteilija Sanna Hukkasen ja kulttuurintutkija Inkeri Aulan sarjakuvateos Metsänpeitto (Arktinen Banaani 2018) kertoo kiehtovasti metsään ja puihin liittyvästä suomalaisesta kansanperinteestä. Osa tavoista ja uskomuksista elää edelleen.

Kun esikoiseni syntyi, pohjoiskarjalaiset appivanhemmat saivat ensimmäisen lapsenlapsen. He kaivoivat kuopan pihalleen ja istuttivat vastasyntyneelle tammen. Puulla on ollut tarunhohtoisen väkevä maine jo Kalevalassa. Toiselle lapsenlapselle istutettiin soma, pieneksi jäävä mongolianvaahtera. Puolisoni nimikkopuu on täysikasvuinen: sen omenista keitetään lasten suosikkihillo.

Samalla tienoolla Joensuussa kasvaneet Hukkanen ja Aula kertovat kahdeksaan puulajiin liittyvistä kansanuskomuksista. Joka puulla on oma luonteensa.

"Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasissa, marjaset sitäi pyhemmät."

Pihapuu kuin kukkea kesämorsian

Pihlaja on ollut suosittu pihapuu, joka vartioi rajaa talon ja metsän välillä. Vanhan uskomuksen mukaan se suojaa taloa ukkoselta, joka ei iske omaan puuhunsa. Yksi muinaissuomalaisten pääjumalista oli ukkosesta ja sadosta vastaava Ukko, jonka nainen Rauni ajateltiin hersyvästi kukkivaksi pyhäksi pihlajaksi.

Karsikkomänty oli vainajille omistettu puu, jonka runkoon kaiverrettiin talosta tai suvusta kuolleiden nimet ja kuolinvuodet. ”Karsikko sijaitsi kodin ja hautausmaan välillä, jotta kummitteleva vainaja ei pystyisi ohittamaan sitä.”

Koivu kova, kuusi kestävä, mänty mainio rakennusaine! Vaan haapa Hiien huoripoika! Leppä lemmon loihtima! Pihlaja Pirun pitämä!

Kristinusko tuotiin kirveen kanssa

Sanna Hukkanen on piirtänyt metsätarinat monilla erilaisilla tekniikoilla. Metsänpeitto tarkoittaa eksymistä todellisuuteen, joka estää etsijöitäkin löytämästä kadonnutta.

Sanna Hukkanen on piirtänyt metsätarinat monilla erilaisilla tekniikoilla. Metsänpeitto tarkoittaa eksymistä todellisuuteen, joka estää etsijöitäkin löytämästä kadonnutta.

Kristinusko näyttäytyy sarjakuvakirjassa kutsumattomana vieraana, joka tunkeutuu väkivalloin korpeen ja rikkoo sopusoinnun luonnon kanssa. Puita kaadetaan kirkon rakentamista varten.

Pappi ja puunhakkaajat lausuvat metsätöiden keskellä: ”Puu puhas Jumalan luoma! Vesa Jeesuksen vetämä! Koivu kova, kuusi kestävä, mänty mainio rakennusaine! Vaan haapa Hiien huoripoika! Leppä lemmon loihtima! Pihlaja Pirun pitämä!”

Metsänpeitto kertoo, että pyhinä pidetyt hiisilehdot määrättiin 1200-luvulla kirkon omistukseen. Kansanuskomukset pysyvät kuitenkin sitkeästi. Noidan neuvomassa lemmentaiassa nuorukainen valuttaa tervalepästä punaista ”lepän verta” ja sekoittaa sen kirkossa ihastuksensa ehtoollisviiniin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi