Stadin suurin honka on Olli Sinivaaran muusa – runoilija treenaa suosikkimännikössään Itä-Helsingissä trial-pyöräilyä, josta hänellä on kuusi Suomen mestaruutta

Olli Sinivaara ylistää kuudennessa runokokoelmassaan lähimetsiä ja erityisesti niiden jylhiä mäntyjä. ”Ne ovat olleet minulle läheisiä olentoja lapsesta asti.”

23.08.2021 14:13
Pihla Tiihonen
Antti Rintala

Runoilija Olli Sinivaaran kuudennen runokokoelman Puut (Teos 2021) muusa seisoo Helsingin Laajasalossa. Kyseessä on luultavasti Stadin massiivisin mänty ja elävä luonnonmuistomerkki, joka löytyy Reposalmentien varresta läheltä uimarantaa.

Rauhoitetun hongan jykevyyttä lisää se, että rungosta nousee kaksi latvaa. Sinivaara kirjoitti ensikohtaamisesta männyn kanssa kokoelman nimirunon, jonka voit lukea kokonaisuudessaan jutun lopusta.

Runoilija on palannut männyn luo monesti. Hänen lapsensa on kavunnut pitkin paksun kilpikaarnan peittämää puuta kuin kiipeilyseinää. Yli kaksisataavuotiaan männyn pinta on syvillä uurteilla.

– Poikkeuksellisen iso puu huokuu hiljaista voimaa. On kiehtovaa ajatella, miten paljon ihmisten maailma on ympärillä muuttunut sillä aikaa, kun mänty on elänyt omaa elämäänsä. Puun aika on hidasta, syklistä ja uusiutuvaa.

Paahteisen mäntykankaan haju

palaa aina, palaan sen luo,

ja se tapahtuu yhä uudelleen,

mäntyjen olemisen ihme,

miten männyt aina olivat ja ovat,

synty osaksi niitä, kasvu niiden kanssa.

Ihminen pääsee puiden muistiin asti,

kun kurottaa tarpeeksi pitkään ja hitaasti.

Sinivaara kirjoittaa metsästä häpeämättömän romanttisesti. Tunteita ja luontoa korostava romantiikka kukoisti taiteessa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Millaista on olla luontoromantikko nykyisen ekokriisin aikana?

– Ponnistelen, ettei ilmastonmuutosahdistus veisi minua mukanaan. Minusta ihmisillä on oikeus keskittyä luonnon kauneuteen ja ylläpitää romanttista luontosuhdetta samaan aikaan, kun olemme tietoisia tuhoutumisesta.

Mänty herättää hengellisyyden

Kun Olli Sinivaara opetteli lapsena partiossa retkeilyä, laavut rakennettiin männynoksista. Perheen venereissut suuntautuivat saariin, joiden rannoilla kasvoi persoonallisia, bonsaita muistuttavia käkkyrämäntyjä.

– Suhde mäntyihin rakentui tekemisen kautta. Ne ovat olleet minulle läheisiä olentoja lapsesta asti.

Sinivaaraa viehättää havupuiden estetiikka, monisävyiset neulaset ja runko, jonka väri vaihtuu hopeisesta punertavaan.

– Suuri mänty on jylhä, voimakas, taipumaton, herkkä ja moniaistinen. Se herättää hengellisiä tuntemuksia. Mänty ohjaa katseen kohti avaraa taivasta ja suurempaa voimaa, jonka alaisina elämme.

Olli Sinivaara pyrkii ilmaisemaan ”sitä ihmeellistä iloa”, jota kokee luonnossa. Hän kertoo uudistuvansa ja jopa vertauskuvallisesti uudelleensyntyvänsä puiden keskellä.

– Kokemuksessa on jotain uskonnollisen kaltaista.

Laajasalo on Helsingin paras paikka nähdä suuria mäntyjä. Tämä on isoin. Sen tyven ympärysmitta on noin 430 senttiä. Kyltti puun juurella kertoo, että kyseessä on rauhoitettu luonnonmuistomerkki.

Lähellä kaupunkia,

melkein kadulla, melkein autotiellä,

aivan kaupungin vieressä, melkein

sen jätekuilussa,

on metsä ja polkujen aava, melkein

kuin ennen ja aina.

Itä-Helsinki on paratiisi

Retki luontoon alkaa yleensä niin, että Olli Sinivaara nappaa temppuiluun tarkoitetun trial-pyörän kainaloonsa ja matkaa kotoaan Hermannista Rastilaan. Metroasemalta on muutama sata metriä metsään, jossa Sinivaara maastopyöräilee kohti Ramsinniemeä.

Siellä sijaitsee hänen tärkein arkimännikkönsä, jonka kivikossa trial-pyöräilyn takavuosien kuusinkertainen Suomen mestari temppuilee. Katso video alta.

– Itä-Helsinki on minusta paratiisi, jossa on hienoa lähiluontoa, väljyyttä ja toimivat palvelut. Tietysti laitapuolen kulkijoitakin on, mutta he haittaavat harvoin muiden elämää.

Sinivaara pyöräilee, juoksee ja retkeilee perheensä kanssa usein kaistaleella, joka ulottuu Mustikkamaalta Herttoniemen kautta Laajasaloon, Marjaniemen kautta Puotilaan ja Meri-Rastilaan, Kallvikinniemeen ja Vuosaaren Uutelaan.

– Helsingissä on paljon vanhempaa ja autenttisempaa metsää kuin maalla, jossa kasvaa enimmäkseen nuorta talousmetsää.

Sinivaara aikoo jatkaa puiden tutkimista myös seitsemännessä runokokoelmassaan. Seuraavaksi häntä kiinnostaa tammi, joka on monessa kulttuurissa myyttinen ja jopa pyhä puu.

Sinivaaran runoja on julkaistu useilla kielillä ja hän on saanut Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon toisesta runokokoelmastaan Palava maa (Teos 2007). Artikkelin otteet runoista ovat hänen uudesta kokoelmastaan Puut (Teos 2021).