Pikkulasten vanhemmat pääsevät perheneuvontaan ohituskaistalla, koska heillä on paljon pelissä, kertoo Espoon perheneuvojien johtaja Aku Kaura
Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa työskentelee 13 perheneuvojaa, jotka opettavat ihmisiä auttamaan itseään.
Ihmiset ovat monenlaisia. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten koronaepidemia on vaikuttanut suomalaisten hyvinvointiin.
– Osalle korona on tuonut lisää stressiä. Näin on etenkin perheissä, joissa on pieniä lapsia. Monien vanhempien on täytynyt huolehtia kotikoulusta samaan aikaan, kun he tekevät itse etätöitä, kertoo Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Aku Kaura.
Mutta Kaura on kuullut toisenlaisiakin tarinoita.
– Sellaisia, että korona on hidastanut elämää ja mahdollistanut sen, että ihmiset ovat enemmän rauhassa perheensä kanssa. Elämän rytmi on rauhoittunut, mikä on vaikuttanut myönteisesti parisuhteisiinkin.
Niin tai näin, korona kuuluu lähestulkoon jokaisen perheneuvontaan tulevan ihmisen puheissa.
Ja tulijoita riittää. Aku Kaura ja Espoon perheasiain neuvottelukeskuksen 13 muuta perheneuvojaa tapasivat viime vuonna noin 800 ihmistä. Perheneuvojat ehtivät ottaa asiakkaikseen vain vähän yli puolet kaikista niistä, jotka pyytävät apua.
– Priorisoimme etenkin lapsiperheiden vanhempia. Siinä on isot panokset. Vanhempien hyvinvointi ja mahdollinen ero vaikuttavat lasten hyvinvointiin ja kehitykseen, Kaura sanoo.
Perheneuvojat pyrkivät ottamaan asiakkaikseen myös ne pariskunnat, joilla ei ole varaa mennä keskustelemaan maksullisille palveluntarjoajille. Perheasiain neuvottelukeskuksen tarjoama keskusteluapu on ilmaista. Tulijoiden ei tarvitse olla kirkon jäseniä.
Miksi juuri pienten lasten vanhemmat ovat kovilla?
Valtaosa perheneuvontaan tulevista pariskunnista on juuri pienten lasten vanhempia. Aku Kauran mukaan kyseessä on elämänvaihe, joka on hedelmällinen monenlaisille kriisinjuurille.
– Kun parille tulee lapsia, jaksamiseen ja aikatauluihin liittyvät ongelmat lisääntyvät. Lapset herättävät myös muistoja oman lapsuudenperheen malleista ja vaikeuksista, Kaura sanoo.
Vaikka kaikkia ongelmia ei voida ratkaista, niistä puhuminen auttaa miettimään, miten ongelmien kanssa voi elää. Se auttaa jo paljon.
– Aku Kaura
Samaan aikaan työelämän paineet voivat aiheuttaa stressiä. Jos kattilaan lisätään vielä uskottomuutta, soppa alkaa olla aika väkevää.
Useat pariskunnat kertovat ensin, että heillä on vuorovaikutusongelmia.
– Voi olla kokemus, että ei ymmärrä toista eikä tule ymmärretyksi. Voi olla vaikea saada hyvää oloa parisuhteesta, Kaura selittää.
– Mutta kun asiaa rupeaa rapsuttamaan, esiin tulevat usein nämä elämäntilanteeseen liittyvät tekijät.
Parasta on, kun ihminen oppii auttamaan itseään
Aku Kaura suosittelee, että pariskunnat hakisivat ongelmiinsa apua etukenossa. Yleensä on niin, että mitä kauemmin vaikeudet ovat jatkuneet, sitä kauemmin niiden purkaminen kestää.
– Toisaalta haluan ajatella, että aina on oikea aika hakea apua. On parempi tulla myöhään kuin ei milloinkaan.
Miten perheneuvojat sitten voivat auttaa? Ensimmäinen tehtävä on selvittää, mistä ongelmasta todella on kyse.
– Asiakas voi vain kokea, että on paha olla tai että voimavarat ovat vähissä. Me autamme häntä pysähtymään ja ymmärtämään itse, mikä hänen ongelmansa on ja miten hän voi muuttaa elämäänsä.
Perheneuvoja ei tarjoa valmiita pakettiratkaisuja vaan ohjaa asiakasta löytämään omat ratkaisunsa. Parasta on, kun ihminen oppii itse auttamaan itseään.
Kaura arvioi, että noin 80 prosenttia kävijöistä saa perheneuvonnasta ainakin jonkinlaista apua.
– Vaikka kaikkia ongelmia ei voida ratkaista, niistä puhuminen auttaa miettimään, miten ongelmien kanssa voi elää. Se auttaa jo paljon.
Perheneuvontaa uhkasi taloudellinen kriisi – nyt rahoitus on turvattu vuoden 2021 loppuun
Viime vuonna Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus joutui ongelmiin. Espoon kaupunki oli ostanut neuvottelukeskukselta perheneuvontapalveluita, mutta ilmoitti lopettavansa yhteistyön vuoden 2019 loppuun mennessä.
Kaupungin vetäytyminen yhteistyöstä tarkoitti 260 000 euron lovea neuvottelukeskuksen budjettiin.
Perheasiain neuvottelukeskuksessa on 10 perheneuvojan virkaa, mutta koska osa työskentelee osa-aikaisena, neuvojia on johtajan lisäksi 13.
– Mietimme viime vuonna perheneuvonnan muuttamista maksulliseksi, omavastuuosuuden lisäämistä tai sitä, vähentäisimmekö neljä perheneuvojaa, neuvottelukeskuksen johtaja Aku Kaura kertoo.
Mihinkään näistä ei ainakaan vielä ole tarvinnut ryhtyä. Kaupunki myönsi neuvottelukeskukselle 200 000 euron siirtymäavustuksen tälle vuodelle. Ensi vuonna Espoon seurakuntayhtymä järjestää puuttuvat rahat.
Neuvottelukeskuksen toiminta on turvattu vuoden 2021 loppuun asti. Aku Kaura on toiveikas, että rahoitus järjestyy senkin jälkeen.
– Tämä on yksi kirkon arvostetuimmista työmuodoista. Ihmiset kokevat perheneuvonnan hyödylliseksi ja haluavat kirkon järjestävän sitä.
Oikaisu 19.10.2020 kello 8.18: Kainalojutun otsikossa luki aiemmin, että perheneuvonnan rahoitus on turvattu vuoden 2011 loppuun.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Asiakasmäärät kasvoivat Helsingin seurakuntien perheneuvonnassa – koronakriisi näkyy ahdistuneisuutena
Hyvä elämä AjankohtaistaKoronavuonna 2021 asiakkaita oli lähes 1400. Parisuhteen vuorovaikutusongelmat ovat suuri syy hakea apua.