null Kauneimmat joululaulut voi laulaa pimeässä metsässä samalla kun kiertää Vantaan Kuusijärveä

Kanttori Noora Hultin haluaa tuoda valoa pimeään maailmaan.

Kanttori Noora Hultin haluaa tuoda valoa pimeään maailmaan.

Ajankohtaista

Kauneimmat joululaulut voi laulaa pimeässä metsässä samalla kun kiertää Vantaan Kuusijärveä

Valon laulajaiset veti viime vuonna 450 ihmistä laulamaan ulos.

Kanttori Noora Hultin, viime vuonna Valon laulajaisiin osallistui noin 450 ihmistä. Mitä siellä tapahtui?

– Valon laulajaisissa vaellettiin Kuusijärven ympäri lyhtyjen kanssa joululauluja laulaen. Ihmisten määrä yllätti meidät positiivisesti. Pimeässä metsässä kulkeminen koettiin jouluiseksi ja tunnelmalliseksi.

– Koko Kuusijärven ympäristö oli täynnä ihmisiä, jotka kulkivat pikkuhiljaa eteenpäin ja virittelivät matkalla spontaania laulua. Ulkona laulamisessa tapahtui kuitenkin sellainen jännä akustinen ilmiö, ettei toisten laulua välttämättä kuullut, jos laulajilla oli liikaa välimatkaa toisiinsa.

Kuinka Rekolan ja Hakunilan seurakunnissa on varauduttu tämän vuoden Kuusijärven ympärilaulamiseen?

– Tänä vuonna laulukierrokselle lähdetään ryhmissä viidentoista minuutin välein. Ryhmä etenee pisteeltä pisteelle laulamaan yhdessä. Työntekijöiden lisäksi laulattamassa on paljon vapaaehtoisia.

– Kahvilassa on kuumaa glögiä ja pipareita tarjolla kierroksen jälkeen. Jos kävelee hitaasti, matkaan menee noin 45 minuuttia. Samalla siinä tulee ihan mukava ulkoilu. Toki glögiä voi hörppiä jo ennen kierrosta omaa vuoroa odotellessa.

Miksi ihmeessä Kauneimpia joululauluja lauletaan ulkona pimeässä?

– Tuomaan päivä 21.12. on kaikista pimein päivä vuodessa, ja jouluna lapsi syntyy valoksi maailmaan. Kynttilöillä ja lyhdyillä haluamme luoda valoa pimeimpään vuodenaikaan. Valo ilmaisee toivoa, jota Jeesus-vauva tuo tullessaan tänne pimeään maailmaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.