Sotatieteen tohtori Saara Jantunen: Raja infosodan ja vihapuheen välillä on häilyvä
Sotatieteen tohtori Saara Jantunen on perehtynyt informaatiovaikuttamiseen.

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen on perehtynyt informaatiovaikuttamiseen.

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen: Raja infosodan ja vihapuheen välillä on häilyvä

Mitä jakautuneempi yhteiskunta on, sitä helpompi sitä on ohjata ulkopuolelta, sanoo Infosota-kirjan kirjoittaja Saara Jantunen. Vihapuhujat ovat ilmaista työvoimaa poliittisille vihakampanjoille.

Sotatieteen tohtori Saara Jantusen mukaan raja informaatiovaikuttamisen, suoranaisen informaatiosodankäynnin ja vihapuheen välillä on häilyvä.

– Vaikka vihapuhetta ei voi suoraan pitää osana isompaa informaatiosodankäynnin ilmiötä, sen lisääntyminen kielii yhteiskunnasta, joka voi jollakin tavalla huonosti, kiteyttää Jantunen.

Logiikka infosodan suuntaan menee niin, että mitä jakautuneempi yhteiskunta on, sitä helpompi sitä on manipuloida ulkopuolelta. Siksi valtiot Jantusen mukaan käyttävät vihapuhetta hyväksi.

– Vihapuhetta ja häirintää voidaan masinoida ulkopuolelta. Tällainen bulvaanien käyttäminen on tulevaisuudessa lisääntymään päin osana informaatiosodankäynnin keinoja.

Jantusen mukaan esimerkiksi valeuutisilla ja disinformaatiolla eli väärän tiedon levittämisellä voidaan saada ihmiset käyttäytymään aggressiivisesti informaatiokampanjan käynnistäjälle sopivaa kohdetta kohtaan. Viime aikoina lisääntyneet valemediat ovat osin kansalaistoimintaa ja oman maailmankatsomuksen ilmaisua, mutta osa niistä myös kytkeytyy vaikuttamisoperaatioihin – yleensä epäsuorasti.

Vihapuhe voi Saara Jantusen mukaan edetä psykologiseksi häirinnäksi ja saada lopulta myös fyysisen häirinnän ja jopa väkivallan muotoja.

– Tällaista vaikuttamisen tapaa käytetään jo osana politiikan tekoa. Näin toimitaan jo maailmalla. Minusta on kuitenkin tärkeää huomata, että vihapuhujat ovat usein myös itse uhreja. Heidät on manipuloitu hyökkäämään muita ihmisiä vastaan.

Häirinnän kohdetta kiusataan monella tavalla

Pahimmassa tapauksessa vihapuhujista tulee ilmaista työvoimaa, joka hoitaa poliittisen vihakampanjan likaisen työn. Tämän lisäksi he vielä kärsivät varsinaisen manipulaattorin sijasta juridiset seuraukset uhkailusta, kunnianloukkauksesta ja esimerkiksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Internetissä ja sosiaalisessa mediassa enemmän tai vähemmän peitellyt tappouhkaukset, raiskausfantasiat, tiedän missä asut -uhkaukset ja henkilöiden mustamaalaus ovat arkea muun muassa rasismi- ja maahanmuuttokeskustelussa. Karkeimman vihapuheen kohteena ovat erityisesti naiset.

Minusta on tärkeää huomata, että vihapuhujat ovat usein myös itse uhreja.

– Sotatieteen tohtori Saara Jantunen

Asiat, joita ennen oltaisi hävetty, sanotaan omalla nimellä ja sananvapauteen vedoten. Mistä tässä oikein on kyse? Psykologisista operaatioista, joilla pyritään toisinajattelevien vaientamiseen?

– Vihapuhekulttuuri Suomessa on osa internetin niin sanottua hate mob -kulttuuria. Tyypillistä sille on parviälyn käyttäminen. Esimerkiksi häirinnän kohteen yksityiselämän tietojen kaivelemista ja levittämistä joukkoistetaan. Tätä sanotaan doksaamiseksi.

Lisäksi työnantajalle tai viranomaisille voidaan masinoida kanteluita tai tekaistuja rikosilmoituksia, ystäviä ja läheisiä häiriköidä, kohteesta voidaan keksiä ja levittää väärää tietoa, tehdä kuvamanipulaatioita ja nettimeemejä ja niin edelleen.

– Kaikki tämä tehdään siis perinteisen uhkailun lisäksi. Aggressiivinen häirintä jatkuu, kunnes kohteessa saadaan aikaiseksi haluttu reaktio eli vaikeneminen, keskustelusta poistuminen, potkut työpaikalta, itsetuhoinen käyttäytyminen tai muuta vastaavaa, selvittää Jantunen.

Mitä eroa on Yhdysvalloilla ja Venäjällä?

Jantunen on sotatieteen tohtori, joka aloitti työnsä tutkimalla Yhdysvaltojen informaatiovaikuttamista. Sitten häntä alkoivat kiinnostaa Venäjän informaatio-operaatiot Ukrainan sodassa. Miten eri tavalla nämä kaksi suurvaltaa pyrkivät vaikuttamaan oman politiikkansa ajamiseen informaatio-operaatiollaan?

– Kärjistetysti voisi sanoa, että Yhdysvallat on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt melko lyhyisiin operaatioihin. Operaatiot on varsinkin informaatiovaikuttamisen näkökulmasta hoidettu aina huonosti. Kohdeyleisöt ja paikallinen kulttuuri on tunnettu huonosti ja paikallisen mielipideilmaston valmisteleminen tulevaa sotilasoperaatiota varten on ollut epäonnistunutta. Myös menetelmät on valittu huonosti, on jaettu esimerkiksi lentolehtisiä lukutaidottomille.

Äärioikeistoryhmittymät ajavat usein EU-vastaista politiikkaa ja sopivat siksi strategisiksi kumppaneiksi Venäjälle.

– Sotatieteen tohtori Saara Jantunen

Jantusen mukaan Yhdysvallat näyttää luottaneen asevoimiensa kykyyn niin paljon, että maalla on ollut varaa epäonnistua informaatiovaikuttamisessaan.

– Toisaalta Yhdysvallat on ollut aina taitava käyttämään vetovoimatekijöitään esimerkiksi kulttuurin saralla. Yhdysvaltain strateginen viestintä onkin taitavampaa kuin niin sanottu taistelukentän informaatiosodankäynti. Yhdysvallat osaa viestiä muille länsimaille paremmin kuin oman kulttuuripiirinsä ulkopuolisille, analysoi Jantunen.

Koska Venäjän viholliset eivät muutu muutaman vuoden välein, sillä on aikaa opetella tuntemaan kohdemaidensa kulttuuri ja yhteiskunnan prosessit ja se pyrkii vaikuttamaan niihin.

– Venäjä pyrkii saavuttamaan mahdollisimman monia tavoitteistaan käyttämällä minimaalista sotilaallista voimaa. Vetovoimatekijöitä Venäjällä onkin sitten Yhdysvaltoja vähemmän. Siksi Venäjän ulkopolitiikkaan liittyy usein uhkaaminen ja painostaminen.

Jantusen mukaan kaikki valtiot pyrkivät informaatio-operaatioillaan lisäämään omaa liikkumavapauttaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Usein se tarkoittaa sujuvaa PR-työtä ja kohdeyleisön hurmaamista, joskus hämmennyksen ja hajaannuksen aiheuttamista kohdeyhteiskunnissa. Venäjää on moitittu jälkimmäisestä.

– Usein unohtuu, että Kremlin informaatiosodankäynnistä kärsivät eniten venäläiset itse. Venäjän valtionjohto ei erottele ulkoista ja sisäistä turvallisuutta samalla tavalla kuin me Suomessa. Esimerkiksi monet perättömät tarinat, kuten Suomeenkin liittyvät kertomukset venäläislasten huostaanotoista ja venäläisperheiden vainoamisesta, palvelevat ensisijaisesti sisäpolitiikkaa.

Venäjä hyödyntää lännen äärioikeistoa

Venäjä muodostaa itsestään kuvaa moraalisen rappion vastustajana ja lännestä jo kadonneiden arvojen puolustajana. Nämä teemat, nationalismi ja EU-vastaisuus yhdistävät sitä eurooppalaiseen äärioikeistoon, jota Venäjä hyödyntää omassa strategiassaan.

– Väkivaltainen äärioikeistolaisuus ja nationalismi ovat jo pitkään olleet todellinen ilmiö Venäjällä. Esimerkiksi entisistä neuvostotasavalloista Venäjän suurkaupunkeihin muuttavat, valtaväestöstä ulkonäöltään poikkeavat työläiset joutuvat usein väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi.

Jantusen mukaan se, että Venäjä pyrkii hyödyntämään äärioikeistoa rajojensa ulkopuolella, näkyy sekä julkisena tukena että piilotukena äärioikeistolle.

– Tällä viittaan taloudelliseen tukeen ja äärioikeistolle ja nationalisteille suunnattuihin kansainvälisiin konferensseihin Venäjällä. Äärioikeistoryhmittymät ajavat usein EU-vastaista politiikkaa ja sopivat siksi Venäjän strategisiksi kumppaneiksi. Kansallissosialistit vastustavat nykyistä yhteiskuntajärjestystä, joten he soveltuvat hyvin hajota-ja-hallitse -vaikutusoperaatioihin.

– Väkivaltainen äärioikeistolaisuus ja nationalismi ovat jo pitkään olleet todellinen ilmiö Venäjällä.

– Sotatieteen tohtori Saara Jantunen

Ääriryhmiä manipuloimalla voidaan vaikuttaa epäsuorasti kohdeyhteiskuntaan. Mistä päästäänkin siihen, onko propaganda tehnyt paluun politiikkaan?

Jantusen mukaan se ei ole sieltä koskaan kadonnutkaan, mutta nyt se on tehnyt paluun ihmisten tietoisuuteen. Kun vielä muutama vuosi sitten huomio oli enemmän kyberturvallisuudessa ja tietoverkkoihin liittyvissä uhkakuvissa, nyt on huomattu, että informaatiovaikuttaminen on osa kokonaiskuvaa. Se on yksi niistä välineistä, joilla valtiot ja erilaiset muut toimijat pyrkivät saavuttamaan omat tavoitteensa ilman sotilaita, mutta silti vahvasti toisten itsemäärisoikeuteen puuttuen.

– Nyt kotimaan puolustaminen niin perinteisiltä kuin uudemmilta uhilta on jälleen turvallisuuspoliittisen keskustelun keskiössä, siitä puhutaan sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden näkökulmasta, tuumii Jantunen.

Temppeliaukion kirkkoon kohdistuneen terrorismiuhan jälkitunnelmissa on syytä kysyä, mikä on raakojen siviileihin kohdistuvien terroritekojen kytkös informaatiosotaan?

– En ole terroristipropagandan asiantuntija, joten jätän mieluiten vastaamatta tähän sen tarkemmin. Yleisesti voidaan sanoa, että esimerkiksi Isis käyttää paljon teon propagandaa, eli tekee kamalia asioita mahdollisimman näkyvästi. Tämä toimii erilaisiin kohderyhmiin eri tavoin. Joitakin se kiehtoo ja voi siten myös osaltaan radikalisoida. Osaa se ahdistaa ja saa heissä aikaan esimerkiksi pelkoa, mikä puolestaan näkyy esimerkiksi poliittisessa käyttäytymisessä.

Yhteistä terroristien propagandalle ja perinteiselle suurvaltapropagandalle kuitenkin Saara Jantusen mukaan on, että tavoitteena on saada kohdehenkilö ja -yhteiskunta tekemään itselleen epäedullisia ratkaisuja. Niistä propagandan tekijä sitten voi yrittää hyötyä poliittisesti.

Valtiot voivat käyttää vihapuhetta ja häirintää hyväkseen ajaakseen omia tavoitteitaan.

Valtiot voivat käyttää vihapuhetta ja häirintää hyväkseen ajaakseen omia tavoitteitaan.

Miten vihapuheelta ja informaatiovaikuttamiselta voi suojautua?

Kun vihapuhe ja informaatiovaikuttaminen, jopa informaatiosodankäynti, ovat arkea, niin miten siltä voi suojautua? Millaisia asioita pitäisi koulussa opettaa?

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen ei ole erityisen huolissaan nuorista. He ovat usein aikuisia taitavampia mediankäyttäjiä. Aikuisille vihapuhe, sosiaalisen median ketterät ryhmittymät ja valeuutiset ovat uusia asioita, mutta diginatiivit eivät ole sisäistäneet perinteisen median aikaa. Heillä ei ole samanlaisia ennakko-odotuksia uutisten todenperäisyydestä ja ihmisten mediakäyttäytymisestä kuin aikuisilla.

– Pienen lapsen paikka ei ole olla valvomatta verkossa. Nuorten kohdalla keskittyisin ensisijaisesti eettiseen kasvatukseen ja sosiaalisiin taitoihin, itseilmaisuun sekä terveen itsetunnon ja itseluottamuksen vahvistamiseen. Tämä heijastuu lopulta myös heidän käyttäytymiseensä sosiaalisessa mediassa sekä medialukutaitoonsa. Medialukutaito on riippuvainen näistä muista taidoista, kuten tunneälystä, sanoo Jantunen.

Vähän vanhempien nuorten ja aikuisten kanssa hän keskustelisi siitä, miten valtiot toimivat muutenkin kuin perinteisen sodankäynnin keinoin. Paras suoja informaatiovaikuttamista vastaan on hyvä itsetuntemus ja sen ymmärtäminen, että meitä kaikkia yritetään manipuloida, ja meissä yritetään saada aikaan tunteita.

– Se auttaa niin perinteisen lööppimedian kuin valemediankin kanssa pärjäämisessä.

Jantusen mukaan ihminen voi sosiaalisen median keskustelussa myös suojata itseään pysymällä mieluummin omassa kuplassaan kuin antautumalla vihamieliselle ja myrkylliselle keskustelulle.

– Käytän tässä aina esimerkkinä sitä, että jos naapuri huutaa sinulle aina ohi kulkiessasi, että haista paska, niin ethän sinä tunge hänen luokseen kahville. Miksi siis tekisit niin sosiaalisessa mediassa? Anna bänninappulan laulaa vaan. On eri asia keskustella eri mieltä olevan kanssa, mutta silloin kummankin pitää sitoutua keskustelun pelisääntöihin, Jantunen neuvoo.

Sellaiseen toimintaan, joka täyttää rikoksen tunnusmerkit, puuttuminen on viranomaisten ja ensisijaisesti poliisin tehtävä. Jantunen heittää pallon asioista päättäville poliitikoille.

– Heidän pitää turvata viranomaisten resurssit niin, että puuttuminen on mahdollista. Kovin moni poliitikko on ollut hiljaa viranomaisiin, tutkijoihin ja toimittajiin kohdistuvista häirintäkampanjoista. Luulen, että niihin aletaan puuttua vasta, kun ne alkavat haitata heidän omaa työtään.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi


Minuutissa mystikoksi

Villi city