Inspiraationa Paavali. Martin Luther Kingille rotuerottelun vastainen kamppailu oli osa pastorin kutsumusta. Kuvassa baptistipastori ja ihmisoikeusaktivisti valaa uskoa kuulijoihin Alabaman Eutawissa kesäkuussa 1965. Tuolloin oli kulunut vuosi siitä, kun hän oli voittanut Nobelin rauhanpalkinnon. Kuva: AP/Lehtikuva
Raamattu on ollut sekä rasistisen sorron että vapautuksen väline – Martin Luther King kirjoitti ”Paavalin kirjeen Amerikan kristityille”
"Rasismin ja kaikkien ihmisten yhtäläisen ihmisarvon välinen jännite löytyy jo Raamatun sisältä", teologian tohtori Minna Heimola sanoo.
Raamatulla on historian eri vaiheissa perusteltu orjuutta, kolonialismia ja rasistista väkivaltaa. Kirja on kuitenkin antanut välineitä myös sorron vastustamiseen, orjien vapauttamiseen ja kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien puolustamiseen.
– Tämä ei ole yllättävää, sillä rasismin ja kaikkien ihmisten yhtäläisen ihmisarvon välinen jännite löytyy jo Raamatun sisältä, teologian tohtori Minna Heimola sanoo.
Heimola käsittelee Raamatun ja rotuerottelun monimutkaista suhdetta tuoreessa kirjassaan Raamattu ja rasismi (Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 2016).
Etelä-Afrikan matkallaan kolme vuotta sitten Heimola yllättyi siitä, kuinka vahvasti raamatuntulkinnat ovat olleet vuonna 1991 päättyneen apartheid-erottelun rakennusaineena. Toisena kimmokkeena kirjan tekemiseen oli tietoisuus lähetystyön ja eurooppalaisen siirtomaavallan sidoksesta.
– Kolonialismin vuosina kirkot veivät evankeliumin ohessa myös siirtomaahallintoa. Usein paikallinen kulttuuri ja tavat pyrittiin korvaamaan eurooppalaisilla. Viime vuosikymmeninä lähetysjärjestöt ovat pyrkineet eroon kolonialismin perinnöstä, Heimola sanoo.
Paavalin aikana orjuus oli jokapäiväinen asia
Vielä 1800-luvun alussa Raamattuun perustuva rotuerottelu oli monin paikoin käypää valuuttaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa orjuuden puolustajat vetosivat siihen, että apostoli Paavali hyväksyi orjuuden.
Lyhyestä Kirjeestä Filemonille käy ilmi, että Paavali lähetti Onesimos-nimisen karanneen orjan takaisin tämän kristityn isännän luokse (j. 12). Kirjeessä Korintin seurakunnalle Paavali kehotti kristityksi kääntyneitä orjia pysymään asemassaan (1 Kor. 7:20–21).
Myös Paavalin nimeen liitetyssä kirjeessä Timoteukselle orjia kehotetaan osoittamaan isännilleen kunnioitusta (1 Tim. 6:1–2).
Kirkkoisien teksteissä musta iho oli toistuva symboli, joka viittasi perisyntiin tai huonoon elämään.
Raamatuntutkijoiden mukaan orjuus oli Uuden testamentin kirjoittajille normaali, jokapäiväinen asia. Orjuuden hyväksymiseen vaikutti myös osittain odotus Jeesuksen pikaisesta paluusta varhaisten kristittyjen elinaikana. Lyhyen aikaperspektiivin vuoksi yhteiskunnan rakenteiden muuttamista ei pidetty tärkeänä.
Vastalause ihmisten erottelulle
Paavalilta on kuitenkin saatu välineitä myös orjuuden ja rasismin vastustamiseen.
Paavali asetti orjan ja tämän omistajan samalle viivalle kirjoittamalla, että kristityksi kääntynyt orja oli "Herran vapauttama" ja vapaana seurakuntaan liittynyt puolestaan on "Kristuksen orja" (1 Kor. 7:22). Edellä mainitussa kirjeessä apostoli pyytää Filemonia ottamaan karanneen orjan vastaan kuin "rakkaan veljen" tai apostolin itsensä (j. 16–17).
Erityisen tärkeäksi lähteeksi on osoittautunut Kirje galatalaisille. Toisessa luvussa Paavali arvostelee kärkevästi Pietaria, joka vetäytyi Antiokiassa yhteisiltä aterioilta pakanakristittyjen kanssa juutalaisuuteen kuuluneiden puhtaussääntöjen vuoksi.
Antiokian välikohtausta on verrattu Etelä-Afrikan kirkkojen apartheidiin, jossa valkoiset kristityt kieltäytyivät tulemasta samaan ehtoollispöytään mustien kanssa.
Pietari syyllistyi eräänlaiseen rotuerotteluun, rasismin vastustajat päättelevät. Paavali sen sijaan tuomitsi eri väestöryhmien keinotekoisen erottelun.
Näillä raamatunkohdilla on vastustettu rotuerottelua
Vuonna 1964 ihmisoikeustaistelija ja baptistipastori Martin Luther King kirjoitti ”Paavalin kirjeen Amerikan kristityille”. Kirjeessä King pyrki osoittamaan, kuinka mieletöntä Yhdysvaltojen kirkoissa vallinnut rotuerottelu oli.
– Tuohon aikaan Yhdysvalloissa vallitsi paljolti samankaltainen rotuerottelu kuin Etelä-Afrikassa: mustilla ja valkoisilla oli omat asuinalueet, koulut, bussinpenkit ja kirkot, Heimola sanoo.
King taisteli rotuerottelua vastaan galatalaiskirjeen sanoilla, joiden mukaan Kristuksen yhteydessä on yhdentekevää, onko ihminen ”juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies tai nainen" (Gal. 3:28).
Rasismin vastustajat ovat vedonneet yhä uudestaan myös Jeesuksen opettamaan rakkauden kaksoiskäskyyn ja kultaiseen sääntöön (Matt. 7:12): ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
Muukalaisvihaa vastaan on asetettu myös Luukkaan vertaus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30–37), jossa Jeesus asettaa viholliskansaan kuuluvan ihmisen auttamisen esikuvaksi. Tärkeä on ollut myös Matteuksen joulukertomus, jonka mukaan Jeesus oli pakolaisperheen lapsi (Matt. 2:13–15).
Yhdysvaltojen ja Etelä-Afrikan mustat naisteologit ovat löytäneet vapautuksen välineitä myös yllättävistä teksteistä kuten kertomuksesta, jossa ”Jumala kuulee” karanneen orjattaren Hagarin valituksen (1 Moos. 16).
– Kun kertomusta luetaan mustien naisten kokemuksen läpi, siitä löytyy monta samastumiskohtaa: Hagar on "etnisesti toinen" ja kaltoin kohdeltu orja, jolle tämän isäntä Abraham siittää lapsen. Hagar saattoi olla myös seksuaalisesti hyväksikäytetty nainen, Heimola sanoo.
Kirkkoisätkin levittivät ennakkoluuloja
Antiikin Roomassa varhaiskirkko edusti universaalia, kansojen väliset rajat ylittävää ihmiskuvaa. Evankeliumi ylitti etniset erot lupaamalla, että kenestä tahansa voi tulla kristitty.
Heimolan mukaan kirjalliset lähteet eivät kerro tarkemmin, kuinka ensimmäisten vuosisatojen seurakunnissa suhtauduttiin erilaisista etnisistä taustoista tuleviin kristittyihin.
– Jo kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa oli ennakkoluuloja "barbaareita" ja ulkomaalaisia kohtaan ja näihin liittyviä kielteisiä taikauskoisia juttuja, Heimola sanoo.
Afrikkalaisesta taustasta kertova tumma ihonväri liitettiin jo antiikin aikana kielteisiin uskomuksiin kuten paheisiin, ylikorostuneeseen seksuaalisuuteen ja jopa paholaiseen. Kielteisiä mielikuvia levittivät myös Raamatun tekstejä vertauskuvallisesti tulkinneet kirkkoisät.
Tällaisten silmälasien läpi luettiin muun muassa Laulujen laulun runollista kuvaa tummasta morsiamesta (Laul.l. 1:5–6) sekä Apostolien tekojen kertomusta, jossa Filippos kastaa etiopialaisen hoviherran (Apt 8: 36–38).
Nyt Raamatusta etsitään alkuperäiskansojen kulttuuria ja identiteettiä vahvistavia tulkintoja.
– raamatuntutkija Minna Heimola
Teologien tulkinnoissa musta iho viittasi kirkon jäsenten pakanalliseen, synkkään menneisyyteen.
– Kirkkoisien teksteissä musta iho oli toistuva symboli, joka viittasi perisyntiin tai tekosynteihin, kuten epäjumalanpalvelukseen ja huonoon elämään. Uskonnollinen kääntymys ja kaste puhdistivat sielun mustuuden, ja joissakin teksteissä jopa kastettavan iho muuttuu valkoiseksi, Heimola sanoo.
Lopunajan lahkojen vainoharhat
Nykyään rotuennakkoluuloja vahvistavat raamatuntulkinnat ovat kristinuskon marginaali-ilmiöitä. Heimolan mukaan niitä harrastavat lähinnä pienehköt yhdysvaltalaiset lahkot, joiden nimessä on usein sana "identiteetti".
Ääriliikkeiden käsittelyssä Raamatun luomiskertomus ja muut alkukertomukset saavat varsin erikoisia merkityksiä.
– Esimerkiksi Adam on näissä tulkinnoissa valkoihoinen. Muut etniset ryhmät eivät ole Jumalan luomistarkoituksen mukaisia ihmisiä, vaan eläimiä tai jopa saatanan jälkeläisiä. Tulkinnat eivät muodosta loogista kokonaisuutta, Heimola sanoo.
Rasististen lahkojen tunnuspiirteitä ovat Heimolan mukaan jyrkkä epäluulo liittovaltiota kohtaan, juutalaisvastaiset salaliittoteoriat sekä sivilisaation romahdukseen valmistautuminen aseita ja bensaa varastoimalla.
– Ulkopuolisen näkökulmasta maailmankuva on voimakkaan vainoharhainen.
Saamelaiset ja paikallaan pysymisen ihanne
Raamatun kertomuksien varaan on rakennettu myös alkuperäiskansojen vastaisia stereotypioita. Heimola ottaa esimerkin Suomesta: saamelaisten liikkuva elämäntapa on asetettu vastakkain Raamatun luomiskertomuksen kanssa, jossa ihminen saa tehtäväksi 'viljellä ja varjella' maata.
Toisin sanoen kristityn ihanteeksi esitettiin paikallaan pysyvä, maanviljelyyn keskittyvä elämäntapa. Näin saamelaiset voitiin esittää alempiarvoisina ja villeinä.
– Myös saamelaisten tapoja kuten joikaamista ja noitarummun käyttöä on yritetty kitkeä 'saatanallisina'. Nämä ovat keskeisiä alkuperäiskansoihin liittyviä rotustereotypioita, Heimola toteaa.
Nykyään kirkkojen valtavirta löytää luomiskertomuksesta vahvan perustelun kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudelle.
– Raamatusta etsitään alkuperäiskansojen kulttuuria ja identiteettiä vahvistavia tulkintoja, ja rasismi tuomitaan selkeästi syntinä, Heimola sanoo.
Tulkitsijalla on aina vastuu
Heimolan kirja pakottaa lukijan pohtimaan vaikeita kysymyksiä: Miten suhtautua rasistisiin kirkkohistorian vaiheisiin, jotka eivät kestä eettistä tarkastelua? Onko tämän päivän kristityillä välineitä, joiden avulla vastaavat mielettömyydet voidaan välttää?
– On hyvä tiedostaa, että kaikkien aatteiden nimissä on tehty ja tehdään asioita, joista ei voi olla ylpeä. Samaan aikaan ajattelen, että kristinuskossa on voimakas potentiaali hyvään, Heimola sanoo.
Heimola muistuttaa, että Raamatusta löytyy niin haluttaessa perustelut mihin tahansa, kuten Vanhan testamentin eksegetiikan professori Risto Lauha teroitti teologian opiskelijoille.
– Tämä tosiasia tekee kaikesta Raamatun tulkinnasta vastuullista toimintaa. On tärkeää miettiä, mitä nostamme esiin Raamatusta ja miten vetoamme siihen, Heimola sanoo.
– Henkilökohtaisesti ajattelen, että rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö ovat hyviä ohjenuoria. Kun suhteutamme tulkintojamme niihin, emme mene kovin pahasti pieleen.
Minna Heimolan teos Raamattu ja rasismi on julkaistu Helsingin yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa. Voit ladata kirjan ilmaiseksi täältä.
Jaa tämä artikkeli:
