Antti Pentikäinen herkistyi yhteisölliseen väkivaltaan liittyville teemoille vanhoillislestadiolaisen taustansa vuoksi.
Tutkimusprofessori Antti Pentikäisen mielestä kirkkojen on käsiteltävä kolonialistinen menneisyytensä: ”Yhteisö, joka ei kohtaa omaa pimeyttään, ei pysty pitämään valoa”
Kolonialismin ja siihen liittyneiden kansanmurhien käsitteleminen on vasta alussa läntisissä yhteiskunnissa ja kirkoissa, sanoo tutkimusprofessori Antti Pentikäinen.
Tutkimusprofessori Antti Pentikäinen on pohtinut pitkään, miten kristilliset kirkot ovat voineet antaa tukensa länsimaiden harjoittamalle kolonialismille ja alkuperäisväestöjen kansanmurhille. Pentikäinen johtaa totuus- ja sovintoprosessien kehittämiseen keskittyvää työtä Washingtonissa sijaitsevassa George Mason -yliopistossa.
– Saatamme kuvitella, että kolonialismi on mennyttä aikaa, mutta niin ei todellakaan ole. Pääsääntöisesti elämme edelleen jälkikolonialistista vaihetta, johon kuuluu muun muassa pyrkimys kansanmurhien kieltämiseen. Suurinta osaa kansanmurhista ei ole käsitelty millään tavalla, eikä niistä olla edes tietoisia, hän sanoo.
Pentikäisen mukaan paavit kirjoittivat niin sanottujen löytöretkien aikana asiakirjoja, joissa oikeus alkuperäiskansojen maihin annettiin ensin Portugalille, ja sen jälkeen maailma jaettiin Portugalin ja Espanjan kesken.
– Jos löytöretkeilijät kohtasivat ihmisiä, jotka eivät halunneet kääntyä kristinuskoon, heidät sai tappaa ja heiltä sai ottaa kaiken mahdollisen. Myöhemmin myös Ranska, Englanti, Saksa ja Hollanti nousivat tavoittelemaan osaansa samalla saaliinjaolla.
– Joku saattaa pohtia, miten noin kauan sitten tapahtunut asia liittyy meihin. Kaikki, mitä ei ole käsitelty, elää kuitenkin meissä ja ympärillämme monella tapaa.
Kolonialistinen kristinusko ei syntynyt tyhjästä
Kirkko, joka päätyi siunaamaan kansanmurhia, ei Antti Pentikäisen mukaan syntynyt tyhjästä. Jo 300-luvulla, kun kristinuskosta tuli valtauskonto, sen sisällä alkoi vainon ja väkivallan aikakausi, johon kuului esimerkiksi gnostilaisten kristittyjen kirjojen hävittäminen ja polttaminen. Sen jälkeen kristinuskosta muovattiin tietoisesti vallanpitäjien uskonto, joka siunasi toisenlaisten tuhoamisen.
Vasta vuonna 2023 paavi Franciscus tunnusti, että katolisen kirkon siunaus kolonialismille oli harhaoppia, ja pyysi sitä anteeksi.
Keskiajalla kirkko kohteli Pentikäisen mukaan karusti ihmisiä, jotka se koki uhkaksi itselleen. Esimerkiksi Marguerite Porete -niminen nainen poltettiin roviolla Pariisissa vuonna 1310, koska hän oli julkaissut dialogin muotoon kirjoitetun kirjan Yksinkertaisten sielujen peili. Kirjan vuoksi lähes sata miestä tutki Poretea kolmen vuoden ajan inkvisitiossa, joka oli tuohon aikaan katolisen kirkon tuomioistuin.
– Kirja on osittain vaikeasti ymmärrettävä, mutta se sisältää selkeitä ja kauniita oivalluksia. Porete ei suostunut tuomitsemaan kirjaansa, eikä puhunut inkvisition miehille mitään noiden vuosien aikana.
Pentikäinen on pohtinut paljon sitä, miten on mahdollista, että sata itseään kristittynä pitävää miestä ahdisti yhtä naista kolmen vuoden ajan. Miten he eivät nähneet, että kymmenen käskyn kielto ”älä tapa” koski myös heitä, ja ettei Jumala ollut antanut heille valtaa eikä oikeutta polttaa Poretea?
Antti Pentikäisellä on Pariisin tapahtumiin myös henkilökohtainen yhteys: yksi inkvisitioon osallistuneista oli Pentikäisen perheen varhaisin tiedossa oleva esi-isä hänen äitinsä puolelta. Kyseessä oli oman aikansa merkittävimpiin Raamatun opettajiin kuulunut fransiskaani Nicholas de Lyra.
Poreten kerrotaan ottaneen kohtalonsa vastaan niin tyynesti, että polttamisen nähneet ihmiset itkivät. Pentikäinen arvelee, että myös Nicholaksessa tapahtui tuolloin jotakin, sillä legendan mukaan hän erosi sittemmin luostarista ja perusti perheen. Yksi Nicholaksen oppilas kirjoitti myöhemmin talteen pyhän Birgitan näyt ja puolusti sitä, että naisellakin voi olla Jumalalta saatuja näkyjä.
– Teologia, jonka ensisijaisena tarkoituksena on ihmisen itselleen keksimän vallan puolustaminen, ei ole teologiaa vaan patologiaa, Pentikäinen sanoo.
Antti Pentikäinen kertoo löytäneensä viime vuosina syvää rauhaa moneen häntä aiemmin vaivanneeseen asiaan.
Parantavat prosessit ovat kirkoissa vasta alussa
Antti Pentikäinen kirjoittaa parhaillaan kirjaa, joka käsittelee poliittisesti jakautuneen kansakunnan eheytymistä ja siihen liittyvää menneisyyden käsittelyä. Saatuaan sen valmiiksi hän aikoo kirjoittaa kirjan myös kristillisen teologian dekolonisaatiosta.
Dekolonisaatio tarkoittaa kolonialististen valta-asetelmien, sortavien rakenteiden ja alistavien käsitysten purkamista sekä kolonialismin riistämien oikeuksien, maailmankuvien, elämäntapojen ja elinkeinojen uudelleenrakentamista. Tähän prosessiin liittyy Pentikäisen mukaan myös kristinuskon ja kirkkojen sisäinen menneisyyden käsittely.
– Vasta vuonna 2023 paavi Franciscus tunnusti, että katolisen kirkon siunaus kolonialismille oli harhaoppia, ja pyysi sitä anteeksi. Suomessa olemme nähneet samanlaisen sovittavan eleen kirkon ja saamelaisten välillä, kun kirkko on tunnustanut, että se on tehnyt merkittävän vahingon saamelaisille yrittäessään tuhota heidän tapansa olla olemassa. Nämä ovat tärkeitä askelia, mutta samalla ne ovat vasta parantavan prosessin alku.
Pentikäinen sanoo herkistyneensä yhteisölliseen väkivaltaan liittyville teemoille osittain oman vanhoillislestadiolaisen perhetaustansa vuoksi. Julkisuudessa on käsitelty esimerkiksi 1970-luvulla järjestettyjä hoitokokouksia ja niiden ihmisiin jättämiä haavoja.
– Kokemusmaailmani yksi fundamentti on se, että olen pitänyt yhteisöjä tosi epäluotettavina, hyvin vahingoittamiskykyisinä ja usein myös vahingoittamishaluisina sekä haluttomina käsittelemään omaa pimeyttään. Ajattelen, että yhteisö, joka ei ole valmis kohtaamaan omaa pimeyttään, ei pysty myöskään pitämään valoa, hän sanoo.
– Sen vuoksi koin velvollisuudekseni tuoda omaan hengelliseen yhteisööni asioita, joita olin oppinut maailmalla rauhanprosesseihin liittyvässä traumatyössä. Nyt ajattelen, etten onnistunut siinä kovin hyvin. Yritin todennäköisesti liikaa. Jäljelle jäi hiljaisuus, mutta sitten tuo hiljaisuus alkoi puhua minulle, ja olen siitä nyt valtavan kiitollinen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Oman suvun sotatrauma vei Antti Pentikäisen sovittelemaan kaukaisia konflikteja – ”Oikopolkua parantumiseen ei ole”
Hyvä elämäTutkimusprofessori Antti Pentikäinen on käsitellyt sotien ja konfliktien seurauksia sekä työssään että oman sukunsa parissa. Hänen mukaansa yhteiskunnan jakautuminen voidaan pysäyttää vain, jos ihmiset tunnistavat oman traumakuormansa.
