Ensimmäinen tiedetty orjalaiva lähti matkaan vuonna 1501. Sen jälkeen Atlantin yli purjehti 350 vuoden aikana yhteensä yli 36 000 orjalaivaa. Sen lisäksi ihmisiä salakuljetettiin.

Jokainen laivoista oli merenpäällinen helvetti, jossa juuriltaan ryöstetyt, polttomerkityt, kahlehditut ihmiset matkasivat tuntemattomaan.

Tähän valtavaan ilmiöön on perehtynyt Oulun yliopiston tutkija Kalle Kananoja tuoreessa teoksessaan Kahlitut. Orjuuden historia Amerikan mantereella (Gaudeamus 2021). 

Uudella ajalla kaikkein laajamittaisinta orjuutta on ollut transatlanttinen orjuus: afrikkalaisten myyminen orjiksi ja kuljettaminen Atlantin yli Amerikan mantereelle. Mittasuhteet ovat pyörryttävät: nykyisen arvion mukaan Afrikasta vietiin vuosina 1501– 1866 Amerikkaan yli 12,5 miljoonaa orjaa. Heistä lähes 11 miljoonaa saapui elävänä Amerikkaan. 

Aktiivisimmin orjakauppaa kävivät Englanti, Portugali, Espanja, Ranska ja Alankomaat. Jopa Tanska osallistui siihen. 

Näin pakattiin 454 orjaa brittiläiseen Brookes-orjalaivaan 1700-luvun lopulla. Kuva: Wikimedia Commons.

Orjakaupan vuosisatoina Afrikassa ei ollut ”afrikkalaista” identiteettiä. Hallitsijat eivät ajatelleet myyvänsä toisia afrikkalaisia vaan oikeutetuissa sodissa vangittuja vihollisiaan, Kananoja kirjoittaa.

Orjaksi saattoi päätyä monella tavalla. Yleisimmät tavat hankkia orjia olivat sodankäynti, ryöstöretket ja kidnappaus. Orjuutta käytettiin rangaistuksena erilaisista rikkomuksista ja epäillystä noituudesta. Nälänhätien ja epidemioiden aikana ihmiset saattoivat joutua myymään itsensä tai sukulaisensa orjaksi.

Orjaksi joutuminen merkitsi ihmiselle henkilökohtaista katastrofia. Samalla orjuus heikensi afrikkalaisia yhteiskuntia. Orjakauppa aiheutti väkivaltaa, epävakautta, väestökatoa ja nälkää.

Orjalaiva oli merenpäällinen helvetti

Kun ihminen myytiin orjaksi, hänestä tuli kauppatavaraa, orjalaivan elävää lastia. Matka Atlantin yli kesti 6-8 viikkoa. 

Kalle Kananojan mukaan orjalaivat olivat ”käsittämättömän kurjuuden, kauhun ja kollektiivisen kidutuksen tyyssijoja”. Merimiehetkin tiesivät sen eivätkä olisi halunneet orjalaivoille töihin, mutta monilla ei ollut vaihtoehtoa. Merimiehiä myös huijattiin laivoille juottamalla heitä humalaan ja ottamalla heiltä sen jälkeen nimi sopimuspaperiin.

Yllättävä tieto on, että lähes puolet orjuutetuista, lähes 5 miljoonaa ihmistä, vietiin Brasilian plantaaseille. Suunnilleen saman verran orjia vietiin Karibialle. Yhdysvaltojen alueelle vietiin alle 400 000 afrikkalaista, vaikka heistä olemme kuulleet eniten. 

Orjuus oli tapa järjestää talous ja työ, mutta pohjimmiltaan se oli väkivaltaa ja riistoa. Laajamittaisesti orjien työvoimaa käyttäneistä yhteiskunnista tulisi Kananojan mukaan käyttää nimitystä orjayhteiskunnat, ja Amerikan yhteiskunnat olivat sellaisia. 

– Atlantin alueen talouskasvu perustui 1500-1800-luvuilla orjuuteen, Kananoja tiivistää.

Vuoden 1840 juliste mainostaa orjamarkkinoita New Orleansissa. Kuva: Wikimedia Commons.

Amerikan mantereella ja Karibian saarilla orjat työskentelivät kaivoksilla ja viljelyksillä tuottaen etenkin sokeria, kahvia ja puuvillaa, jota myytiin Eurooppaan. Työ oli palkatonta raadantaa, ja kuria pidettiin ruoskalla. Euroopan markkinat olivat suuret, ja kauppa tuottoisaa. Osa orjista työskenteli omistajien kotona palvelusväkenä. 

Raskaissa peltotöissä syntyivät myös spirituaalit, orjien omat hengelliset laulut. Niissä kaikui ahdistus, vapauden kaipuu ja toivo vapaudesta. Nämä kansanlaulut ammensivat afrikkalaisista rytmeistä.

Orjuutta perusteltiin Nooan langettamalla kirouksella.

Miten orjuutta perusteltiin ja oikeutettiin? Perustavanlaatuinen teoria löytyi antiikin Kreikan arvostetun filosofin Aristoteleen (384–322 e.Kr.) filosofiasta.

Länsimaisen tieteen isänäkin pidetyn Aristoteleen mukaan isännän ja orjan suhde oli yhtä luonnollinen kuin miehen ja vaimon tai ihmisen ja kotieläimen. Jotkut oli syntymästään saakka luotu hallittaviksi, toiset taas hallitsijoiksi. Aristoteleen mukaan orjuus oli hyväksi orjille, koska heillä ei ollut riittävää kykyä tehdä päätöksiä.

Giovanni Bellinin teos Nooan juopumus vuodelta 1515. Kuva: Wikimedia Commons.

Orjuuden perusteluja etsittiin myös Raamatusta. Sekä kristityt että islamilaiset orjuuttajat perustelivat toimintaansa kertomuksella Nooan kirouksesta, jonka tämä langetti pojanpojalleen Kanaanille.

”Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja”, pauhasi liikaa viiniä juonut, sammuneena löydetty ja siitä selvinnyt isoisä. Kertomus löytyy 1. Mooseksen kirjasta (9:18–27). 

Sekä eurooppalaiset että arabiajattelijat otaksuivat, että Kanaan oli ihonväriltään musta, vaikka sellaisesta ei mainita Raamatussa sanallakaan. 

Oletus Kanaanin ihonväristä oli laajalti hyväksytty kristityssä maailmassa. Se löytyi oppineiden kirjoittamista kirjoista, ja sitä toisteltiin luennoilla, puheissa, saarnoissa ja arkipuheessa. 

– Mustat olivat siis kristikunnan silmissä kirottu rotu vielä 1800-luvun puolivälissä, Kananoja toteaa.

Myös muslimien keskuudessa musta ihonväri yhdistettiin alempiarvoiseen ruumiilliseen työhön ja orjuuteen. 

Afrikasta ostettuja orjia kohdeltiin esineinä ja omaisuutena. Usein he nousivat vastarintaan jo kuljetuksen aikana, laivalla. On arvioitu, että joka kymmenennellä laivalla orjat nousivat kapinaan. Onnistumisen mahdollisuus oli tosin lähes olematon. 

Orjamarkkinoiden mainos vuodelta 1769 Charlestonista, Etelä-Carolinasta. Kuva: Wikimedia Commons.

Matkan määränpäässä plantaaseilla oli enemmän mahdollisuuksia vastarintaan. Hidastelu työssä oli yksi keino, Kananoja mainitsee. Syntyi aseellisia kapinoita, kuten Jamaikan ja Haitin orjakapinat 1700-luvun lopulla. Haitin vallankumouksen tuloksena Amerikan rikkaimmasta siirtomaasta tuli itsenäinen valtio. 

Tärkein vastarinnan muoto oli karkaaminen syrjäseuduille. Karanneet orjat muodostivat toisinaan yhteisöjä. Karkaamista käytettiin myös neuvotteluvoimana. Orja saattoi sitä kautta saada helpotuksia työoloihinsa tai esimerkiksi oikeuden tavata toisella omistajalla asuvaa puolisoaan, kun palaa takaisin.

Orjalaivan kapteenista tuli orjuuden vastustaja.

Historia tuntee ainakin yhden entisen orjalaivan kapteenin, josta tuli myöhemmin orjakaupan ja orjuuden tiukka vastustaja. Hän oli Englannin kirkon itseoppinut pappi John Newton (1725–1807), joka on kirjoittanut yhden maailman suosituimmista virsistä, Amazing Gracen. 

Parikymppisenä merikadettina Newton oli röyhkeä rämäpää, joka hankkiutui vaikeuksiin useammalla laivalla. Hän päätyi Länsi-Afrikkaan harjoittamaan sen ajan huippubisnestä eli orjakauppaa, joka veti puoleensa rahanahneita ja seikkailunnälkäisiä eurooppalaisia. Uskomattomien käänteiden kautta hän joutui itsekin vuodeksi orjan asemaan valkoisen orjakauppiaan tiluksille.

Pastori John Newton oli entinen orjakauppias ja orjalaivan kapteeni. Kuva: Wikimedia Commons.

Newton toimi jonkin aikaa orjavaraston osakkaana Sierra Leonessa. Hän ”paatui pian orjien metsästämisen, kiinnioton, ostamisen ja myymisen hirvittävyyteen. Raa’at menetelmät eivät kuitenkaan olisi olleet mahdollisia ilman samaan hyväksikäyttöön syyllistyvien heimopäällikköjen apua”, kirjoittaa Jonathan Aitken Newtonin elämäkerrassa.

Myöhemmin nuorena perämiehenä ja kapteenina Newton kulki kuukausikaupalla Guinean ja Sierra Leonen rannikolla hankkimassa orjia. Vasta kun ruuma oli täynnä ihmislastia, julma matka Atlantin yli saattoi alkaa. 

Tuohon aikaan edes kristityt eivät nähneet ristiriitaa kristillisen uskon ja orjuuttamisen välillä. Hengellisistä asioista kiinnostunut kapteeni Newton piti miehistölleen joka sunnuntai hartaushetken samaan aikaan, kun orjat viruivat kahleissa laivan kannen alla.

Vanhoilla päivillään Newton kirjoitti tulisen pamfletin orjakauppaa vastaan ja kävi Englannin parlamentissa kertomassa omista kokemuksistaan alalla.

Orjuuden historia on synkkä. Toisaalta on sanottu, että orjuuden vastainen liike alkoi samaan aikaan kuin orjuuttaminenkin. Rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriaisen mukaan kaikki eivät hyväksyneet orjuutta edes antiikin aikana. 

Varsinaisesti orjuuden vastainen liike alkoi Amerikasta 1700-luvun lopulla, jolloin perustettiin orjuutta vastustavia yhdistyksiä. Joukko kristittyjä pasifisteja, eli kveekarit, alkoi ensimmäisenä pitää orjuutta epäkristillisenä. 

Orjia töissä bataattipellolla Etelä-Carolinassa vuonna 1862. Kuva: Wikimedia Commons.

Kalle Kananojan mukaan orjuuden vastainen liike ja sen voittokulku olivat moraalinen vallankumous maailmanhistoriassa. 

Alkuvaiheessa liike rakentui jääräpäisten yksilöiden varaan, esimerkkinä köyhä kveekari nimeltä Benjamin Lay. 1730-luvun Pennsylvaniassa varakkaat kveekaritkin omistivat orjia, mutta Lay oli asunut Barbadoksella ja nähnyt orjien kärsimyksiä.

– Tarvittiin henkilökohtainen kokemus tai lisää tietoa siitä, millaista kärsimystä orjuus aiheutti. Samaan aikaan yksilöllisyyden idea yleistyi länsimaisessa filosofiassa. Sääty-yhteiskunta horjui Ranskan vallankumouksen myötä, ja ihmisoikeuksia korostava ajattelu levisi, Kananoja kuvaa.

Amerikkojen orjayhteiskunnissa vaikutti myös suuri joukko vapaita mustia, sillä orjia vapautettiin alusta alkaen etenkin Latinalaisessa Amerikassa. Esimerkiksi Brasiliassa oli jo 1800-luvulla enemmän vapaita mustia kuin orjia. 

Yksittäisten orjien vapauttamiseen motivoivat kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyväntekeväisyys. Tietyillä ehdoilla orjan oli myös mahdollista ostaa itsensä vapaaksi ansaitsemalla rahaa lisätöillä. Käytännössä se merkitsi sitä, että orjan oli hankittava isännälleen rahat uuden orjan ostoon.

Orjayhteiskunnan rakenne näkyy raadollisesti siinäkin, että monen vapautetun orjan tavoite oli ostaa omia orjia.

Työnjohtaja ruoski Peterin pahanpäiväisesti Baton Rougessa, Louisianassa 1863. Työnjohtaja sai potkut. Kuva: Wikimedia Commons / Mathew Brady 

Maanalainen rautatie auttoi karanneita orjia vapauteen.

Vapaita mustia ja värillisiä oli mukana Amerikan valloittamisessa ja asuttamisessa, ja moni saavutti vapauden palveltuaan valloitussodissa. Orjuuden vastaiseen liikkeeseen he osallistuivat vaatimalla vapautta ja kansalaisoikeuksia puheissa ja kirjoituksissa sekä organisoimalla kokouksia ja mielenilmauksia.

Punaiset viivat kuvaavat salaisia pakenemisreittejä. Kuva: Wikimedia Commons 

Yhdysvalloissa toimi salainen turvatalojen ja kulkuyhteyksien verkosto eli maanalainen rautatie, joka auttoi karanneita orjia etelävaltioista pohjoiseen ja Kanadan puolelle turvaan. Tästä kertoo Colson Whiteheadin tuore romaani Maanalainen rautatie. Tosielämän sankaritarinoita avaa myös Yle Areenassa nähtävissä oleva dokumenttisarja Orjakaupan synkkä menneisyys. Moni kirkko oli osa maanalaista rautatietä, ja ”vapauden laivat” veivät karanneita orjia USA:sta Kanadaan.

Harriet Tubman (1822–1913), joka tunnettiin myös nimellä Black Moses, oli afroamerikkalainen vapaustaistelija ja tasa-arvoaktivisti. Hän pakeni itse maanalaista rautatietä pitkin ja auttoi myöhemmin muita vapauteen kekseliäillä tavoilla. Kuva: Associated Press

Ponnistelut tuottivat tulosta, ja asiaa edistivät myös maailmantalouden muutokset. Orjakauppa kiellettiin lailla Englannissa ja Yhdysvalloissa vuonna 1808. 

Orjakaupan loppuminen ei silti vielä tarkoittanut orjuuden loppumista, eikä orjien vapautus tarkoittanut automaattisesti tasavertaista kansalaisuutta, mutta suunta oli selvä.

Orjuus päättyi lopulta, mutta sen jälkeen Yhdysvaltojen etelävaltioissa harjoitettiin rotusortoa kokonaisen vuosisadan ajan. 

Orjuuden aikakausi on jättänyt yhteiskuntaan syvät jäljet, joita korjataan edelleen. Mustien ihmisoikeuksia puolustava Black Lives Matter -liike (”Mustien elämällä on väliä”) ei ole syntynyt tyhjästä. Kalle Kananojan mukaan se on hinta, jota orjuuden aikaisesta sorrosta ja sen ratkaisematta jättämisestä nyt maksetaan.

Ihmiset osoittivat mieltään poliisin surmaamaan George Floydin puolesta kesäkuussa 2020 Chicagossa. Kuva: AP / Lehtikuva / Nam Y. Huh

Ihmisiä on pidetty orjatyössä kaikissa maailman kolkissa, eikä orjuus ole hävinnyt nykypäivänäkään. Varhaisimmat tiedot orjuudesta ovat 5 000 vuoden takaa Mesopotamiasta, jossa sumerilaiset käyttivät sotavankeja orjina kastelujärjestelmien rakentamisessa. 

Sotavangit rakennustöissä. 700 eKr. tehty reliefi on löydetty Niniven kaupungista Mesopotamiasta. Kuva: Prisma Archivo / Alamy Stock Photo

Orjuus oli laajalti osa yhteiskuntajärjestelmää antiikin Kreikassa ja Roomassa, ja se kulkee läpi Raamatun luonnollisena asiana. Orjat ja orjattaret mainitaan Raamatussa yli sata kertaa. Uudessa testamentissa ”orja” on usein käännetty palvelijaksi.

Afrikassa käytiin orjakauppaa Saharan yli jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa mantereelle. Afrikkalaiset hallitsijat myivät viholliskansojen jäseniä ja sotavankeja orjiksi Pohjois-Afrikan islamilaisiin maihin. Nykyisen Ghanan alueella sijainneessa Asanten valtakunnassa (1600–1700-luvuilla) orjat kaivoivat kultaa afrikkalaisille hallitsijoilleen.

Myös itäeurooppalaisia ihmisiä myytiin orjiksi Pohjois-Afrikkaan jopa siinä määrin, että orjaa merkitsevä sana slave juontuu slaavilaista tarkoittavasta sanasta. Välimerellä kaupattiin näitä slaavilaisia orjia 1200 –1400-luvuilla.

Pohjoisessa viikingit ryöstivät ihmisiä orjiksi ja kävivät heillä kauppaa. Isonvihan aikana 1700-luvun alussa Suomesta vietiin kymmeniä tuhansia ihmisiä orjiksi Venäjälle, jossa maaorjuus oli laajasti käytössä aina 1860-luvulle asti.

Kansainvälisesti orjuus on kriminalisoitu. YK:n edeltäjä Kansainliitto hyväksyi vuonna 1926 yleissopimuksen, jonka tarkoituksena oli lopettaa orjuus ja orjakauppa. Toisen maailmansodan jälkeen YK laati ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jonka 4. artiklassa tuomitaan orjuus ja orjakauppa kaikissa muodoissaan. Euroopassa tämä vahvistettiin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, joka tuli Suomessa voimaan 2012. Siinä kielletään paitsi orjuus myös orjuuden kaltainen pakkotyö.

Orjuuden julistaminen laittomaksi oli valtava edistysaskel ja ihmiskäsityksen muutos. Maailman valtiot olivat ainakin hetkellisesti yhtä mieltä siitä, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo eikä ihmistä saa kohdella omaisuutena eikä kauppatavarana. 
Orjuus on muuttanut muotoaan nykymaailmassa.

Siitä huolimatta orjuus ei ole kadonnut maailmasta. Moderni orjuus tarkoittaa muun muassa ihmiskauppaa, velkaorjuutta, pakkotyötä ja pakkoavioliittoja. 

Brittiläinen Anti-Slavery-järjestö, joka on toiminut yli 180 vuotta orjuuden vastaisen liikkeen etujoukoissa, arvioi maailmassa olevan nykyäänkin runsaat 40 miljoonaa orjaa.

Islamilainen kalifaatti sieppasi ja myi orjaksi tämän 11-vuotiaan jesiditytön vuonna 2014 Pohjois-Irakissa. Myös hänen äitinsä ja siskonsa myytiin orjiksi. Irakin poliisi vapautti heidät Mosulissa vuonna 2017. Kuva: AFP / Lehtikuva

Modernin orjuuttamisen yleisin mutta vähiten tunnettu muoto on velkaorjuus. Sitä käytetään sitomaan työntekijät maatiloille Karibialla, Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, etenkin Pakistanissa ja Intiassa. Kokonaiset perheet pakotetaan raatamaan yhden perheenjäsenen ottaman lainan vuoksi. Pahimmillaan ”laina” periytyy sukupolvelta toiselle, eikä ulospääsyä ole.

Modernin orjuuden tunnetuin muoto on ihmiskauppa. Se tarkoittaa muun muassa nuorten tyttöjen huijaamista seksityöhön, miesten huijaamista vaaralliseen pakkotyöhön ja naisten huijaamista kotiapulaisiksi. Tähän liittyy usein riippuvuus ihmiskauppiaasta, henkilöpaperien vieminen, suuri velka työnvälityksestä ja kuljetuksesta sekä väkivalta. Ihmiskaupan uhri on ansassa. Yksi modernin orjuuden tunnusmerkki onkin se, että riistetyksi joutunut ihminen ei voi lähteä tilanteesta pois.

Suomessa on otettu ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään lähes tuhat ihmistä.

Pakkoavioliitto määriteltiin yhdeksi orjuuden muodoksi vuonna 2017. Tämä nosti orjien arvioitua määrää 15 miljoonalla ihmisellä. Huomattava osa pakkonaitetuista on lapsia. 

Orjuuden kitkeminen alkaa lakien muuttamisesta, ja siksi tämä muutos oli voitto. Työ jatkuu kaikilla mantereilla.

Musiikkiraitana artikkelissa on yhdysvaltalaisen Pentatonix-yhtyeen version Amazing Grace -virrestä. Sen loi John Newton, joka oli orjakauppias ja myöhemmin orjuudenvastaiseen taisteluun osallistunut pappi.