Raulo: Viruksia vastaan on taisteltu miljoonia vuosia – koronapandemia jättää uudenlaisen jäljen ihmisyyteen

Raulo: Viruksia vastaan on taisteltu miljoonia vuosia – koronapandemia jättää uudenlaisen jäljen ihmisyyteen

Epidemia ajaa meidät yksinäisyyteen, mutta ilman viruksia ei olisi sosiaalisuuttakaan.

Makaan kuumeisena riippumatossa ja kuuntelen pörriäisten pörinää. Kevät on kauneimmillaan, magnolia kukkii, salkoruusu kiipeää kirsikkapuuhun, jossa rastas laulaa terveenä ja omahyväisenä.

On kuin koko luomakunta iloitsisi päivästä, jona planeetalla mellastava apinalauma on kerrankin hiljaa. Rakastan luontoa kaikessa hurjuudessaan ja monimuotoisuudessaan, joten suljen silmäni ja koitan rakastaa myös ihmislajia nyt ravistelevaa virusta.

Muistan erään korpimystikon ajatelleen, että Jumalaa voi rakastaa vain rakastamalla itselleen tuhoisia voimia, sillä Jumalan todellisuus on myrskyävä meri täynnä hukuttavia aaltoja. Ei se helppoa ole, myrskyävän meren uhkaavuus on sen kauneutta suurempaa. Ja virukset ovat vielä vähemmän kauniita, eihän niitä edes näe! Kuinka voisin rakastaa jotakin näkymätöntä ja uhkaavaa.

Mieleen muistuvat korpimystikon sanat: näkymätöntäkin voimaa seuraavat jäljet lumessa. Ehkä voin tunnistaa viruksen kasvot katsomalla sen jälkiä maailmassa. Ja niitä jälkiä on monta, sillä virusten ja muiden olentojen välinen vääntö on kestänyt yhtä kauan kuin elämän historia.
Jokainen voitettu taistelu viruksia vastaan käydyssä sodassa on jättänyt meihin jäljen. Päätän tehdä listan virusten ja muiden olioiden yhteisen taipaleen mieleenpainuvimmista vaiheista. Eräänlaisen sotahistoriikin.

1. Tuma. Kaikki alkoi tuman synnystä. Kaikilla elävillä olennoilla on soluissaan tuo erillinen huone, jossa DNA sijaitsee ja toimii. Tuma on kuin solujen arkisto, jossa säilyy kaikki elämän rakentamiseen tarvittava tieto. Uusimman teorian mukaan tumalliset solut kehittyivät alun perin valtavien DNA-virusten ja tumattomien arkkibakteerien sulautuessa yhteen. Olemme sukua viruksille suoraan alenevassa polvessa.
2. Seksuaalisuus. Myöhemmin nämä olennot kärsivät pienempien virusten hyökkäyksistä. Puolustusmuureja kehiteltiin, mutta virukset oppivat ennustamaan muurien heikot kohdat. Ratkaisuna syntyi monien olentojen suosima romanttinen tapa lisääntyä sotkemalla omat ja mielitietyn geenit yhteen. Seksin avulla syntyy yhä uusia ainutlaatuisia olentoja, joiden puolustusjärjestelmiä ei voikaan noin vain ennustaa.
3. Solumuisti. Toinen suuri voitto taistelussa virusten ja muiden olentojen välillä on selkärankaisten kehittämä immunologinen muisti: Läpikäymämme virusinfektiot kirjautuvat muistisolujen kirjastoon, jonka seurauksena sama virus ei voi yllättää meitä kahdesti. Tai jos muistisolujen kirjastoa päivitetään rokotuksin, meidän ei tarvitse sairastaa ollenkaan vastustuskyvyn saadaksemme.

Ilman viruksia ei olisi seksiä, lapsia eikä sosiaalisuuttakaan sen nykyisessä muodossa.


4. Hygienia. Virusten ja muiden pöpöjen takia eläimet ovat oppineet pitämään huolta puhtaudestaan. Ihmiset ovat vieneet tämän astetta pidemmälle kehittelemällä tuoksusaippuoita, desinfiointiaineita, myrkkyjä ja antibiootteja.
5. Telepatia. Virukset ovat kehittyneet loikkaamaan yksilöstä toiseen läheisyyden kautta. Siksi hygieniaakin parempi tapa välttää virusinfektioita on pysyminen etäällä toisista. Tämä on tietysti vaikeaa ihmisen kaltaisille sosiaalisille eläimille. Onneksi olemme kehittäneet telepaattisen tavan kommunikoida ja sosialisoida virtuaalisesti. Vaikka internetiä ei ehkä kehitetty virusepidemioiden takia, se on pandemian aikana osoittautunut korvaamattomaksi ihmiskunnan kanssakäymisen kannalta.

Keskeytän listani ja jään miettimään tekeekö koronavirus meistä virtuaalisia olentoja? Kamppailemmeko ensi jaksossa tietokoneviruksia vastaan?

Varmaa on, että tämä aika jättää jäljen. Aivan kuten Luke Skywalker ja Darth Vader, Jekyll ja Hyde, Oidipus ja kohtalo, jatkuva taistelu tekee vihollisistamme osan meitä. Lopulta olemme toinen toisemme peilikuvia.

Kun makaamme kuumeisina yksinäisissä huoneissa, kaipaamme läheisiämme ja kiroamme tätä vitsausta, ehkä voimme lohduttautua sillä, että nyt luonto puhuu.

Ilman viruksia ei olisi seksiä, lapsia eikä sosiaalisuuttakaan sen nykyisessä muodossa. Ehkä olisimme vain metaanilähteessä lilluvia alkuöttiäisiä, arkkeja ilman arkistoa.

 

Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi