Piispa Jari Jolkkonen sanoo, että käsitystä luterilaisuudesta voisi päivittää. Se ei ole syypää kaikkiin suomalaisten ongelmiin.
Jos haluat juhlia reformaatiota, käy kirkossa, ehdottaa piispa Jari Jolkkonen
Kirkkoa on uudistettava Lutherin jälkeenkin, mutta ei muotivirtausten mukaan, sanoo Kuopion piispa Jari Jolkkonen.
Vaikka reformaatiolla, jonka 500-vuotismerkkivuotta parhaillaan vietetään, oli monia suuria yhteiskunnallisia seurauksia, siinä ei ollut kyse politiikasta – eikä edes kirkkopolitiikasta, vaikka tuloksena oli useampikin uusi kirkkokunta.
– Kyse oli Jumalasta: kuka Jumala on, miten voimme saada tietoa hänestä, mitä on Jumalan armo, miten päästään Jumalan pelastavaan yhteyteen ja miten siinä eletään, kertoo Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Hän on myös reformaattori Martti Lutherin ehtoollisteologiasta väitellyt teologian tohtori.
Reformaation merkkivuoden slogan on "Armoa!". Jolkkosen mukaan juuri armo oli yksi keskeisimmistä teologisista kysymyksistä reformaation taustalla ja sai Lutherin kirjoittamaan kuuluisat teesinsä. Luther korosti, ettei armo ole kauppatavaraa, eikä sitä voi ansaita tai ostaa, vaan se annetaan ilmaiseksi jokaiselle, joka sitä pyytää.
– Tämä ei saanut kuitenkaan johtaa välinpitämättömään tulkintaan, jossa vain pirskotettaisiin vihkivettä vallitsevien asiaintilojen päälle. Armo myös uudistaa ihmistä, auttaa häntä taistelemaan syntiä vastaan ja kasvamaan hyveissä. Ja totta kai se vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen vastuunkantoon. Kristillistä rakkautta ei harjoiteta vetäytymällä maailmasta vaan sitoutumalla siihen, vaikka se on keskeneräinen ja monenlaisen vaivan ja kärsimyksen haavoittama, Jolkkonen sanoo.
Jolkkosen mukaan käsitys armosta tuntuu kaventuneen.
– Välillä kuulee julistusta, jossa korostetaan vain hyväksyntää ja anteeksiantamusta. Unohdetaan kamppailu Jumalan edessä. Hyvän hengellisen puheen pitäisi kuitenkin haastaa, puraista ja kirvelläkin.
– Totta kai armo on hyväksytyksi tulemista ja sen perusta on Jumalan rakkaudessa. Mutta se on myös ihmisessä ja ihmisten keskellä vaikuttava voima. Armossa on kyse myös haastetuksi tulemisesta. Se vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, uudistaa rakkautta ja lohduttaa murheissa ja ahdistuksessa. Se myös auttaa kamppailemaan paheita vastaan ja kasvamaan hyveissä.
Jolkkosen huomiossa ei sinänsä ole mitään uutta. Hän kertoo, että jo Luther oli aikanaan huolestunut sellaisesta yksipuolisesta tulkinnasta, että armo vapauttaisi pois rukouksesta, kirkossa käymisestä ja kilvoittelusta.
Saisiko Lutherista kasvissyöjän?
Reformaatio ei Jolkkosen mukaan ollut niinkään uskon tai edes kirkon opin kuin tapojen puhdistus. Luther halusi siivota pois väärinkäytöksiä, kuten anekaupan ja maksetut messut sekä ankarat paastosäännöt, joilla pyrittiin ostamaan tai itse ansaitsemaan pelastus. Lisäksi hän halusi jakaa ehtoollisella viinin myös maallikoille ja purki pappien pakkoselibaatin.
Kirkon uudistaminen ei loppunut Lutheriin eikä sen Jolkkosen mukaan pidäkään. Hän kuitenkin huomauttaa, että Lutherille on käynyt samoin kuin Jeesukselle: heidän nimissään ajetaan milloin mitäkin.
Jo Luther oli aikanaan huolestunut sellaisesta yksipuolisesta tulkinnasta, että armo vapauttaisi pois rukouksesta, kirkossa käymisestä ja kilvoittelusta.
– Pitäisi tunnustaa heidän toiseutensa, eikä väkisin alistaa heitä nykyajan muotivirtauksiin. Lutherista ei oikein saa uskottavaa kasvissyönnin, monikulttuurisuuden tai uusien avioliittokäsitysten esitaistelijaa.
Jolkkonen itse näkee polttavaa uudistustarvetta esimerkiksi siinä, kuinka kirkon työ järjestetään niin, että seurakuntalaiset saadaan mukaan kantamaan vastuuta.
– Lihavina vuosina meille syntyi aika työntekijäkeskeinen kirkko. Samalla niin kutsuttu yhteinen pappeus ohentui. Sitä on nyt pakko elvyttää, ja se on meille ihan terve läksy. Esimerkiksi diakoniassa vain mielikuvitus on rajana sille, mitä vapaaehtoiset voivat tehdä. Meidän pitäisi myös vahvistaa seurakuntalaisten osallistumista jumalanpalvelusten suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Jeesusta ja Martti Lutheria ei pitäisi pakottaa nykyajan muotteihin, toteaa piispa Jari Jolkkonen.
Seksiongelmat eivät ole luterilaisuuden syytä
Reformaation merkkivuosi ei tavallisten suomalaisten elämässä paljon näy. Jolkkosen mukaan sitä kannattaisi viettää vaikka käymällä kirkossa.
– Jumalanpalvelus on kuitenkin hengellisen elämän keskus. Ei sitä ihminen paljon muuta tarvitse.
Piispa suosittelee myös omiin hengellisiin juuriin perehtymistä – ne ovat paljon kauempana kuin moni luulee. Esimerkiksi luterilainen messu on rakenteeltaan peräisin 200-luvun alusta.
– Jos vertaan messua vaikka Pietarinkirkossa Roomassa ja Rautavaaran kirkossa omassa hiippakunnassani, niissä ei juuri ole eroa. Meillä vain on enemmän virsiä ja vähemmän suitsutusta.
Muutenkin käsitystä luterilaisuudesta voisi tarkistaa ja päivittää.
– Ainakin itse olen lapsesta asti tottunut kuulemaan, kuinka luterilaisuus on syypää kaikkiin suomalaisten vaivoihin: epätoivoon, jurottamiseen ja seksiongelmiin. Mutta voisi nähdä, että luterilaisuus on tuonut meille paljon hyvää, josta on syytä olla ylpeä.
Ylpeydenaiheista Jolkkonen ottaa ensimmäisenä koulutuksen. Se oli jo Lutherille itselleenkin sydämen asia ja hän ajoi yleisten koulujen perustamista sekä tytöille että pojille.
– Luterilaisuus on aina puolustanut myös maallisen kutsumuksen arvoa, oman kielen merkitystä ja köyhien auttamista, Jolkkonen lisää.
Naispappeudesta ei luovuta
Luther tuli perustaneeksi uuden kirkon ja käynnistäneeksi kristikunnan jakautumisen, vaikka hänen tarkoituksenaan oli vain puuttua väärinkäytöksiin ja vääristymiin katolisessa kirkossa. Jolkkosen mukaan Lutheria voikin pitää reformikatolilaisena, jonka juuret olivat tiukasti keskiajan teologisessa ja hengellisessä maaperässä.
– Meillä Suomessa tämä jatkuvuus opissa, jumalanpalveluksessa ja hengellisessä elämässä on haluttu säilyttää. Toisin kuin Saksassa meillä ei ole ollut tarvetta erottautua katolisuudesta. On riittänyt, että karsitaan epäkohdat, mutta kunnioitetaan vanhan kirkon perintöä mahdollisimman pitkälle, Jolkkonen arvioi.
Lutherille on käynyt samoin kuin Jeesukselle: heidän nimissään ajetaan milloin mitäkin.
Kun kerran olemme niin lähellä ja nykyinen katolinen kirkkokin on hyvin erilainen kuin se, jota Luther kritisoi, emmekö voisi palata takaisin katoliseen kirkkoon?
Jolkkonen huomauttaa, että erojakin on.
– Kirkkomme on riippuvaisempi valtiosta kuin katolinen kirkko. Naispappeudesta emme luovu, vaikka emme sitä tyrkytäkään. Eettisissä kysymyksissä olemme aika joustavia, joidenkin mielestä joskus epäselviäkin. Katolisen kirkon kanta napsahtaa pöytään nopeammin.
Eikä Jolkkonen muutenkaan usko niin sanottuun paluun ekumeniaan, jossa ajatellaan, että joku kirkkokunta palaisi äitinsä helmaan.
– Se synnyttää ajatuksen sulautumisesta ja on myös kirkkopoliittisesti epärealistinen. Sen sijaan uskon siihen, että voimme itsenäisinä kasvaa kohti näkyvää ykseyttä. Meillä on katolisen kirkon kanssa sama käsitys kasteesta ja ehtoollisesta, mutta emme vielä tunnusta toistemme virkaa eli pappeutta ja piispuutta kaikilta osin.
Jolkkonen lisää, että Suomessa on kuitenkin tässä suhteessa päästy pitkälle. Syksyllä julkaistaan Suomen luterilaisten ja katolilaisten yhteinen julistus kirkosta, ehtoollisesta ja kirkon virasta.
– Toivomme, että se olisi vahva askel myös viran tunnustamiseen ja johtaisi myöhemmin myös ehtoollisyhteyteen.
Kasvupotentiaalia Afrikassa ja Aasiassa
Luterilaisuus syntyi Euroopassa, mutta juuri täällä luterilaiset kirkot kärsivät nykyisin jäsenkadosta. Jolkkonen näkee syyksi Itä-Euroopassa kommunismin perinnön ja Länsi-Euroopassa taas individualismin ja maallistumisen. Sen sijaan Afrikassa ja Aasiassa luterilaiset kirkot kasvavat voimakkaasti. Luterilaisuuden kasvupotentiaali onkin Jolkkosen mukaan siellä.
– Kasvu tuo Afrikan ja Aasian kirkoille itsetuntoa ja teologista itsenäisyyttä, eivätkä ne enää suostu myötäilemään eurooppalaisten luterilaisten liberaaleja äänenpainoja. Luterilaisuus on esimerkiksi Afrikassa identiteetiltään vahvempaa kuin Euroopassa, ja köyhissä kirkoissa yhteinen pappeus on voimissaan, Jolkkonen kuvailee.
– Afrikkalainen kristillisyys on usein karismaattista ja konservatiivista – jos tätä tylsää leimasanaa halutaan käyttää. Ympäristökysymykset, feminismi ja monikulturismi eivät siellä kirkkoja useinkaan kiinnosta. Sen sijaan ne haluavat panostaa koulutukseen ja köyhien auttamiseen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kirkosta tulee suuri olemalla merkityksellinen” – Luterilaisen maailmanliiton ex-pääsihteeri Martin Junge kehottaa katsomaan tulevaan, ei menneeseen
AjankohtaistaKoko maailma ei ole maallistunut eikä maallistumista pidä syyttää kaikesta pahasta. Kirkon pitää laskeutua sinne, missä ihmiset ovat, Martin Junge sanoi kirkolliskokouksessa.
.jpg)