Rekolan Pyhän Andreaan kirkolla tulipalo ja ilkivaltaa – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi
Itä-Uudenmaan poliisi toivoo ihmisiltä havaintoja kirkon lähellä tiistaina 30. toukokuuta iltayhdeksän maissa liikkuneista henkilöistä.
Rekolan kirkolla oli tiistai-iltana 30. toukokuuta tulipalo, jota poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi. Kirkko joutui samalla myös ilkivallan kohteeksi, sen ikkunoita oli rikottu. Tekijä oli tiettävästi aikaisemmin paukuttanut kirkon ovia.
Kirkon tontilla olevan asunnon asukas oli havainnut ilkivallan ja soittanut seurakunnan pääsuntion paikalle. Pääsuntio huomasi paikalle tultuaan, että kirkon seinässä kiinni oleva varastorakennus palaa.
Asukas oli aloittanut alkusammutustyöt ennen palo- ja pelastusviranomaisten saapumista paikalle, ja palo saatiin nopeasti taltutettua.
Poliisi sai tiedon ilkivallasta ja tulipalosta iltayhdeksän jälkeen. Rekolan seurakunnan vt. kirkkoherran Jussi Kosken mukaan itse kirkkorakennus oli paikalle soitettua pääsuntiota lukuunottamatta tuolloin tyhjillään.
Kirkon takaosassa oleva sisäänkäynti vaurioitui tulipalon vuoksi. Asukkaan ja pääsuntion valppaus sekä kirkon turvajärjestelyt ja pelastusviranomaisten nopea toiminta estivät laajemman vahingon syntymisen. Seurakunnan toiminta kirkolla jatkuu normaalisti.
– Tunnelmat ovat yhtä aikaa tyrmistyneet ja kiitolliset. Tällaisella hetkellä haluan erityisesti kiittää asukasta ja henkilökuntaa valppaudesta ja pätevästä sekä ripeästä toiminnasta. Uskomme heidät ja myös vahingontekijän rukouksiimme, Koski sanoo.
Tapahtumilla on silminnäkijä ja kirkolla kameravalvonta. Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteen mukaan tekijä on noin kolmikymppinen, 165–175 cm pitkä mies. Hänellä oli tapahtumahetkellä yllään tummat housut, tumma huppari, jonka alla paita, jossa valkoisella teksti ”RUN THC”. Jalassaan epäillyllä tekijällä oli tummat paljasjalkakengät.
– Poliisi selvittää parhaillaan epäillyn tekijän henkilöllisyyttä. Olemme kiinnostuneita kaikista Kustaantiellä Rekolan kirkon läheisyyteen iltayhdeksän aikaan liittyvistä silminnäkijähavainnoista. Kaikki epäillyn tekijän henkilöllisyyden selvittämiseen auttavat tiedot ovat meille arvokkaita. Tiedot pyydämme ilmoittamaan poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, rikoskomisario Matti Latvala sanoo.
Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeellä tuhotyö.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvän Paimenen kirkkoon Pakilassa murtauduttiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä
AjankohtaistaTiettävästi mitään ei ole varastettu.