null Kun crossfitiä valmentava Heidi Salminen sairasti koronan, moni rukoili hänen puolestaan – ”Korona ei tarttunut keneenkään”

– Tulee mitä on tullakseen, miettii Heidi Salminen. Sylissä on Elli-koira.

– Tulee mitä on tullakseen, miettii Heidi Salminen. Sylissä on Elli-koira.

Kun crossfitiä valmentava Heidi Salminen sairasti koronan, moni rukoili hänen puolestaan – ”Korona ei tarttunut keneenkään”

Heidi Salminen rukoilee usein lenkkeillessään Elli-koiransa kanssa. Iltaisin saattaa riittää ”tack och amen”.

”Äidinkieleni on ruotsi, joten minulla on ollut vähän paineita, kun joku on pyytänyt rukoilemaan puolestaan suomen kielellä ­ääneen. Olen ajatellut, että enhän minä osaa valita sanoja! Oma rukoilemiseni kun on enemmänkin ajatuksia ja juttelua Jumalalle.

Kaikkein mieluiten ilmaisen itseäni liikkeillä ja maalaamalla kuvia. Ne ovat minulle helpompia kuin ääneen lausutut sanat.

Työssäni maalaan koteihin lähetettäviä tervehdyksiä, ja niihin liittyy aina syvällinen ajatus. Maalatessani rukoilen koko Vantaan ja maailman puolesta. Hetki on samalla oma pieni retriitti.

Joskus töissä jokin asia voi olla tosi hankala ja kaikki keinot käytetty. Silloin ei voi tehdä muuta kuin rukoilla toisen puolesta.

Valmennan ja treenaan crossfitiä. Kilpailuissa kymmenen sekuntia ennen kellon käynnistymistä ehdin rukoilla oman jaksamiseni ja kanssa­kilpailijoiden puolesta. Lopuksi sanon nopeas­ti ­aamen, ja kisa alkaa. Usein riittää: Kära Gud, ge mig krafter. Rakas Jumala, anna minulle ­voimia.

Silloin tällöin viestittelemme ja näemme salilla, mutta rukousyhteys pitää.

Useimmiten rukoilen silloin, kun olen Elli-koiran kanssa lenkillä. Juttelen Jumalan kanssa siinä kävellessämme, varsinkin, jos mielessäni on huolia.

Aamiaispöydässä istuessani puhun mielessäni Jumalalle, kun tiedän, että edessä on haastava viikko lapsille, miehelle ja itsellenikin.

Nukkumaan mennessä rukoukseni on aina Isä meidän. Se rauhoittaa minua. Saatan nukahtaa kesken rukouksen, koska se on niin tuttu ja turvallinen. Jos olen illalla tosi väsynyt, rukoukseni voi olla vain pieni huokaisu ja tack och amen.

Minulla on ystävä, jonka kanssa ­rukoilemme toistemme puolesta. Meillä on sellainen ­diili. Ystäväni ja hänen perheensä ovat ­rukouksissani ­aina mukana, vaikka emme muuten paljon pidä­kään yhteyttä. Silloin tällöin viestittelemme ja näemme salilla, mutta rukousyhteys pitää. Sitä ei ole ääneen sovittu, vaan tapa jäi päälle silloin, kun olimme enemmän tekemisissä. Sanoimme toisillemme, että ”Muista sit rukoilla mun puolesta” ja ”Joo, joo, muistan”.

Silloin, kun juttelen Jumalan kanssa pidempään, kiedon rukoukseeni mukaan kaikki lähimmät sukulaiset ja ystävät. Ajatukseni menevät moneen suuntaan ja eri puolille Suomea.

Tuleva pelotti, koska tauti on niin iso ja tuntematon.

Tammikuussa 2021 minulle iski hirveä päänsärky, ja pää tuntui muutenkin oudolta. Olin erikoisen väsynyt ja aivastelin paljon. Kävin korona­testissä.

Oli aamuyö, kun katsoin testitulosviestin puhelimestani. Se oli positiivinen. Taisin silloin sanoa Jumalalle, että just så, vai niin.

Mutta ajattelin, että eiköhän tästäkin selvitä.

Olin sairastaessani paljon rukouksessa. Rukoilin, että saisin viisautta siihen, että kaikki tulisi käytännössä järkevästi hoidettua, ja että lapset ja mies pysyisivät terveinä.

Rukoilin myös, että ne, joiden kanssa olin ollut sairaudesta tietämättäni lyhyesti tekemisissä, pysyisivät terveinä. Tuleva pelotti, koska tauti on niin iso ja tuntematon.

Onneksi kaikki lähipiirissäni pysyivät terveinä. Korona ei tarttunut keneenkään.

Vaikka minulla oli sairastaessani vain lieviä oireita, mietin, jääkö treenaaminen nyt tähän. Olen kuitenkin tavoitteellinen urheilija. ­Mutta treenit lähtivät sairastamisen jälkeen hienosti käyntiin ja hapenottokykynikin on hyvä. Tietysti aloitin tosi rauhallisesti, enkä vedä täyttä häkää vieläkään.

Mietin sitäkin, miltä kroppani näyttää kymmenen vuoden päästä, kun ei tiedetä, mitä pitkä­aikaisvaikutuksia korona mahdollisesti aiheuttaa. Mutta toisaalta ajattelen, että se tulee, mitä on tullakseen. Jumala on mukana siinäkin.

– Kun sain tietää, että puolestani rukoillaan, liikutuin ja minulle tuli helpottunut olo siitä, ­etten ole yksin, Heidi Salminen kertoo.

– Kun sain tietää, että puolestani rukoillaan, liikutuin ja minulle tuli helpottunut olo siitä, ­etten ole yksin, Heidi Salminen kertoo.

Kun sairastuin, meillä oli perheen kanssa meneillään muuttoviikko. Kerroin Instagramissa muuttohommista ja koronasta. Sain ystäviltä, tuttavilta ja työkaverilta viestejä, että he rukoilevat puolestani.

Olin kuullut, että koronassa ”kunnon oireet” alkavat kymmenen päivän jälkeen. Kun kymmenen päivää oli mennyt, olin kotona kädet ­ristissä. Viestitin silloin myös kaverilleni, että voitko laittaa nyt vähän ylimääräistä rukousta menemään, ettei tulisi ihan hirveitä oireita. Eikä onneksi ­tullut.

Kun sain tietää, että puolestani rukoillaan, liikutuin ja minulle tuli helpottunut olo siitä, ­etten ole yksin. Tieto rukouksista auttoi jaksamaan. Rukousten lisäksi sain muutakin kannustusta, kun monet toivottivat minulle kaikkea hyvää ja tsemppiä.

Toisen puolesta rukoilemisesta en kuitenkaan pidä kauheasti ääntä enkä toitota sitä. Se tulee spontaanisti, kun juuri tänään joku ihminen on ajatuksissani ja liitän hänet Jumalan rakkauteen ja erityiseen huolenpitoon.

Rukoileminen on kulkenut minulla aina matkassa mukana. Ei ole ollut aikoja, etten olisi rukoillut. Nuorena tosin rukoilin vähemmän kuin nykyään.

Minua ei ole opetettu rukoilemaan. Muistan, kun pienenä roudasin jonkin mummilta lahjaksi saadun rukouskirjan kotona ruokapöytään. Olin löytänyt sen kirjahyllystä, ja mielestäni meidän piti rukoilla siitä ruokarukous. Se jäi siihen ­yhteen kertaan.

Kun olin nuori ja itkin murheita yksin omassa huoneessani, turvauduin mielessäni korkeamman apuun, sillä 1980-luvulla perheissä ei juurikaan puhuttu. Ehkä Jumala on puhutellut minua pienestä läh­tien omalla tavallaan.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi