Ruuskanen: Ahdistunut kaipaa apuasi, vaikka hän vaikuttaa olevan saavuttamattomissa

Ruuskanen: Ahdistunut kaipaa apuasi, vaikka hän vaikuttaa olevan saavuttamattomissa

Ahdistus voi ilmetä ilman näkyvää vihjettä niin lapsilla kuin aikuisillakin. Tuolloin läheisten toiminta on ratkaisevan tärkeää.

Jättäisitkö lapsen yksin pimeään, kun hän näkee painajaista? Jättäisitkö lohduttamatta lasta, joka yhtäkkiä puhkeaa hillittömään itkuun? Hylkäisitkö lapsen, joka vapisee tai pelkää, vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunut? 

Entä mitä teet, kun läheisesi yhtäkkiä putoaa ahdistukseen, ilman mitään näkyvää syytä? Joutuu selittämättömän nopeasti tunnetiloihin, joita hän ei voi kontrolloida. Jämähtää puheen ja järjen tuolle puolen.

Ahdistuksen ydin on siinä, että uhka nousee oman mielen sisäpuolelta eikä jostain ulkopuolelta. Siksi sitä ei pääse minnekään pakoon. Ja siksi, jos mahdollista, ketään ei pitäisi jättää sen kanssa yksin.

Psykiatri, tutkija ja kirjailija Friedemann Schaub kuvailee ahdistusta seuraavasti: ”Pelko ja ahdistus kietoutuvat mielen ympärille kuin pimeä ja läpitunkematon pilvi. Ne voivat ilmestyä kuin tyhjästä, niin äkisti, että tuntuu kuin olisi joutunut väijytyksen uhriksi.” Hänen mukaansa ”ahdistus voi jopa tuntua joltain vieraalta oliolta eikä niinkään oman mielen synnyttämältä tunteelta.”

Ahdistuksesta kärsivän läheiset tuntevat usein avuttomuutta ja voimattomuutta. He haluaisivat usein auttaa, mutta eivät kykene tai uskalla.  Ahdistunut voi sanoa, yksinkertaisesti ”Mene pois” ”Et voi auttaa minua” tai makaavat mykkänä ja saavuttamattomissa. Mutta niin tekevät jotkut lapsetkin. Keskellä hätäänsä he saattavat huutaa vanhemmalle ”Mene pois” ja silti toivoa samanaikaisesti, että joku jäisi heidän luoksensa ja ottaisi pahan olon pois.

Eräs ystäväni kertoi, että ahdistuskohtauksen kourissa hän kyllä haluaisi vaimonsa jäävän, mutta samanaikaisesti pelkäisi, että tämä pitäisi häntä sen jälkeen heikkona ja vastenmielisenä. Hänen ajatuksensa oli, että hänen täytyy itse koota itsensä ja sietää paha olonsa. Niin kuin hänen oli pitänyt lapsenakin tehdä. Hän muisti seisseensä vanhempiensa pimeässä makuuhuoneessa nähtyään painajaista, anellen pääsyä heidän viereensä, mutta tulleensa tylysti torjutuksi kerta toisensa jälkeen. Lapsena opittu läksy oli mennyt perille.  

On todella tärkeää oppia selviämään yksin vaikeiden tunteiden kanssa, mutta jos lähettyvillä on rakastava ja turvallinen läheinen, niin avun vastaanottaminen häneltä on vähintään yhtä tärkeää.

Joitakin rauhoittaa tyynnyttävä kosketus, kuten käsivarren silittäminen. Joillekin on tärkeää rauhoittavat sanat: ”Ei hätää, sinä selviät, minä olen tässä.” ”Tälläkin ahdistuksella on alku ja loppu.”

Mitä sitten aikuinen, ahdistukseen pudonnut ihminen, voisi tarvita?

Vastaus löytyy jälleen lapsuudesta. Jokainen muistaa varmaan tilanteen, jossa omaan hätään on suhtauduttu lohduttaen ja tyynnytellen. Samaa tarvitsemme aikuisenakin. Emme halua lähellemme ihmistä, joka ahdistuu kanssamme tai yrittää kuumeisesti keksiä ratkaisua tai pahimmillaan syyttää siitä itseään. Haluamme jonkun, joka kykenee kannattelemaan tuskaamme kompastumatta siihen itse. Eli ei pelokasta läheisyyttä vaan tyynnyttävää läsnäoloa. Lohduttajan ei tarvitse ratkaista ahdistusta, eikä saada sitä loppumaan. Hänen täytyy kyetä vain olemaan jollain tavalla läsnä joko katseen, puheen tai kosketuksen kautta.

Tällaista voisi kutsua vaikka viileäksi läsnäoloksi. Siihen voi kuulua rauhoittava ja hyväksyvä katse. Joitakin rauhoittaa tyynnyttävä kosketus, kuten käsivarren silittäminen. Joillekin on tärkeää rauhoittavat sanat: ”Ei hätää, sinä selviät, minä olen tässä.” ”Tälläkin ahdistuksella on alku ja loppu.”

Sitten on ihmisiä, joille tällainenkin läheisyys on liian uhkaavaa. Heille tärkeintä on se, että joku on saatavilla, vaikkei ihan vieressä. Muistatko kun sairastit lapsena ja makasit kuumeisena ja kuuntelit muualta kotoa kantautuvia tavallisia ääniä? Sama voi auttaa aikuisenakin. Toisesta todellisuudesta tuleva rauhoittava tavallinen arjen äänimaailma laannuttaa päässä pauhaavaa myrskyä. Se tyynnyttää kertomalla, että jossain lähellä kaikki on ihan hyvin, ja kun tämä päättyy, niin sinä pääset siitä osalliseksi.


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi