Samuel Salovuoren toipuminen masennuksesta on ollut matka, joka alkoi tutustumisella omiin tunteisiin.
Samuel Salovuori ei pitänyt masennusdiagnoosiaan oikeana – siitä alkoi pitkä matka, joka on johtanut hyvään elämään
Sairastuttuaan nuoruudessaan masennukseen Samuel Salovuori huomasi, etteivät edes suuret filosofit vastaa elämän merkitystä koskevaan kysymykseen hänen puolestaan.
Samuel Salovuori seisoi Töölössä sijaitsevan lääkärikeskuksen edessä ja yritti ymmärtää, mitä hänelle oli tapahtumassa. Hetkeä aikaisemmin lääkäri oli kertonut, että Salovuori sairasti masennusta.
Salovuoren kädessä oli nippu papereita, jotka olivat täynnä lääketieteellisiä lyhenteitä ja syykoodeja. Hän ei uskonut, että diagnoosi osui oikeaan.
– Tulin keskiluokkaisesta perheestä, olin aina pärjännyt hyvin koulussa ja luonteeni oli sosiaalinen. Siihen kuvaan ei masennus mielestäni mahtunut. Oli pitkä prosessi kohdata ja hyväksyä se, että voin huonosti.
Hämmentyneestä hetkestä Töölönlahden rannalla on nyt kymmenen vuotta. Siitä alkoi pitkä matka, jonka pohjalta syntyi keväällä ilmestynyt kirja Merkityksellisyyden voima – kirja masennuksesta toipuvalle (Kirjapaja).
Nyt Salovuori toteaa, että masennus ei useimmiten näy ulospäin, eikä masennuksesta kärsivä tavallisesti erotu muista katukuvassa, työpaikalla tai kuntosalilla.
Olen mennyt toipumisessani pitkää ja hidasta tietä, mutta se on ollut minun kohdallani toimiva tapa.
Masennusta sairastaa 7,4 prosenttia kaikista suomalaisista ja 9,6 prosenttia yli 30-vuotiaista. OECD:n arvion mukaan pitkäaikaista masennusta sairastavista suomalaisista puolet on työelämässä.
Salovuori ei halua kertoa toipumisen supersankaritarinaa. Kirjassaan hän jakaa myös turhautumisen tunteita, joita koki oman toipumisensa alkuvaiheissa.
– Sairastuttuani masennukseen ajattelin, että toipuminen tarkoittaa vain oireiden katoamista. Vastaus ei kuitenkaan ollut siinä suunnassa. Olen mennyt toipumisessani pitkää ja hidasta tietä, mutta se on ollut minun kohdallani toimiva tapa.
Tunneyhteyden puuttuminen toisiin tuntui vaikeimmalta
Ensimmäinen masennuksesta kielivä oire oli voimakas ahdistus, jolle ei ollut selitystä. Samuel Salovuori kärsi myös unettomuudesta ja koki elämänsä ilottomaksi.
– Minun oli vaikea saada tunnetason yhteyttä toisiin ihmisiin. Kokemus etäällä olemisesta ei väistynyt, vaikka toinen ihminen oli avoin ja halusi kuunnella minua. Kestin unettomuuden, mutta kokemus yhteyden puuttumisesta tuntui kaikkein vaikeimmalta, Salovuori kertoo.
Salovuori oli aloittanut yliopistossa historian opinnot, ja asiat olivat päällisin puolin kohdallaan, mutta jotakin tuntui puuttuvan. Oman elämän ajatteleminen herätti mielikuvan, jossa hän seisoi autiolla hiekkarannalla auringon laskiessa.
Elämä oli edessä, mutta tuntui kuin kaikki olisi loppumassa.
– Tunne-elämäni oli minulle mysteeri, ja minulla oli vain pintapuolinen käsitys siitä, millainen ihminen olen. En tiennyt, mitkä asiat olivat minulle merkityksellisiä.
Toipuminen alkoi konkreettisista päätöksistä. Mielenterveyttä ymmärtävien läheisten neuvosta Salovuori aloitti psykoterapian. Hän piti myös taukoa historian opinnoista ja valmistautui filosofian pääsykokeisiin. Aikaisempi opiskelualan valinta oli tapahtunut kavereiden vanavedessä.
– Kun sain hyväksymiskirjeen filosofian opiskelijaksi, koin ensimmäisen kerran, että nyt edessäni avautuu jotakin omaa, minulle tarkoitettua. Se antoi voimaa ja toivoa, ja pitkään vaivannut unettomuus alkoi hellittää.
Elämän merkitystä ei voi antaa ihmisen ulkopuolelta
Lukion jälkeen heränneet kysymykset elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä askarruttivat Samuel Salovuorta. Hän etsi vastauksia filosofiasta, erityisesti Søren Kierkegaardin, Martin Heideggerin ja muutaman muun eksistentiaalifilosofin teksteistä.
– Joku muukin kuin minä oli huomannut, ettei elämän merkitys ole itsestään selvä asia, vaan ihmisyyteen kuuluva suuri kysymys.
– Mutta nämä suuret filosofit sanoivat, ettei kukaan voi antaa ihmisen elämälle merkitystä tai tarkoitusta ulkopuolelta. Minun oli kohdattava sellaisia peruskysymyksiä kuin kuka olen ja miksi minua ahdistaa, Salovuori sanoo.
Monelle toipuminen masennuksesta on myös itseksi tulemisen matka.
Psykoterapian aikana Salovuori alkoi ymmärtää kokemusmaailmaansa. Masennuksen taustalta löytyi monisyinen kasautuma. Menneisyydestä nousi esiin tapahtumia, jotka olivat estäneet häntä näkemästä tulevaisuutta.
– Tunteista tuli ymmärrettäviä ja tajusin, että niillä on syynsä. Vähitellen opin yhdistämään tunteita niiden alkuperäisiin syihin. Ymmärsin, etteivät tunteet ole taakka tai rasite, vaan lahja. Ne tekevät minusta minut, eikä elämä ilman niitä ole kokonaista.
– Merkityksellisyyden kokemusta ei voi kaataa ihmiseen ulkoapäin, vaan toinen ihminen voi olla korkeintaan kätilönä, Samuel Salovuori sanoo.
Merkityksellisyyden kokemus vie omien voimavarojen luokse
Suuntautumisesta kohti itselle merkityksellisiä asioita tuli tärkeä osa Samuel Salovuoren toipumista. Sama kokemus näkyy hänen keräämissään masennuksesta toipuvien kertomuksissa. Kirjassaan Salovuori tuo esiin myös tutkimustietoa siitä, miten merkityksellisyyden kokemus suojaa ja edistää mielenterveyttä ja lieventää masennusoireita.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin psykiatrisissa palveluissa ja päihdepalveluissa kokemus elämän merkityksellisyydestä nähdään toipumisen keskeisenä osana. Tätä kansainvälisesti levinnyttä ajattelutapaa kutsutaan toipumisorientaatioksi.
– Vaikka masennus on lääketieteellisesti todennettava sairaus, monelle toipuminen siitä on myös itseksi tulemisen matka, jossa kokemus elämän merkityksellisyydestä vahvistuu ja elämään löytyy syvempiä arvoja.
Merkityksellisyyden kokemus on Salovuoren mukaan yksinkertaisimmillaan sitä, että tässä hetkessä on jotakin, mikä kutsuu toimimaan. Kokemus on yhteydessä siihen, että ihminen kokee oman olemassaolonsa hyvänä asiana. Kysymys elämän merkityksestä viittaa myös johonkin itseä suurempaan.
Salovuoren mukaan merkityksellisten asioiden löytäminen voi auttaa omien kätkettyjen voimavarojen tunnistamisessa. Vastaavasti itseään kuuntelemalla voi huomata voimavaroja kuluttavia asioita.
Salovuori muistuttaa kuitenkin, että masennus on monisyinen sairaus, joka ei selity vain yhdellä asialla.
– Merkityksellisyyden kokemus on iso asia, jota ei voi toipumisessa ohittaa. Sen menettäminen ei kuitenkaan ole ainoa syy masennukseen, eikä merkityksellisyyden lisääntyminen ole ainoa toipumista selittävä asia.
Masennuksesta toipumisen vuosina Sotungin luontoalueet tulivat Samuel Salovuorelle tutuiksi.
Masennuksesta voi avautua myös jotakin hyvää
Mielenterveystyössä on viime vuosikymmeninä alettu puhua posttraumaattisesta kasvusta. Siinä elämänkriisi tai traumaattinen tapahtuma saa ihmisen muokkaamaan käsityksiään elämästä ja maailmasta niin, että merkityksellisyyden kokemus vahvistuu.
Tutkimusten mukaan tällainen kasvu voi muuttaa elämäntavoitteita, lisätä tyytyväisyyttä ja antaa syvyyttä ihmissuhteisiin.
Ajatus posttraumaattisesta kasvusta jakaa tutkijoiden mielipiteitä, ja Samuel Salovuori korostaa, ettei se ole toipumisen välttämätön edellytys. Moni pärjää masennuksen kanssa tai toipuu siitä ilman tuollaista prosessia.
– Kukaan ei voi luvata masennuksesta kärsivälle, että sairastumisesta avautuisi jotakin hyvää. Voimme kuitenkin olla avoimia sille mahdollisuudelle.
Kun Salovuori huomasi, että hänessä alkoi tapahtua toipumista, kokemus oli vahva. Yhteys toisiin ihmisiin avautui uudella tavalla, ja hän huomasi innostuvansa asioista. Aution hiekkarannan ja laskevan auringon tilalle on tullut mielikuva eteenpäin liikkuvasta junasta.
Toipuminen herätti myös halun oppia enemmän mielenterveydestä ja antaa hyvää eteenpäin. Saatuaan filosofian tutkinnon valmiiksi Salovuori on työskennellyt Mieli ry:ssä mielenterveystyön asiantuntijana.
– Toipumisen mahdollisuudesta kertominen on antanut elämääni merkitystä. En enää sure sitä, että masennuin. Sen kautta olen löytänyt hyvän elämän, vaikka se onkin erilainen kuin nuorena kuvittelin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
22 vinkkiä synkkyyttä vastaan
Hyvä elämäElina Hirvosen romaanissa listataan luovia keinoja masennuksen torjumiseen. Testaa tarvittaessa.
