Skeittaaja Samuli Heino seurakuntavaaleista: "Vaaleissa pitää äänestää, olipa mikä tahansa vaali!"
Heino ehdottaa kirkolle skeittiripareita.
1. Samuli Heino, kasvosi näkyvät vaalijulisteissa, vaikket ole ehdokkaana. Kerro hieman itsestäsi.
– Olen 44-vuotias haagalainen perheenisä. Suuri intohimoni on skeittaus. Lähdin 15-vuotiaana maailmalle skeittaamaan muutama sata dollaria taskussa ja huomasin jo silloin, että apu löytyy skeittiyhteisöstä.
– Vuosien mittaan harrastuksesta on tullut duuni. Se on antanut minulle kaiken, myös työpaikan Ranskassa, missä asuimme perheeni kanssa kymmenen vuotta. Vastasin erään skeittifirman markkinoinnista ja myynnistä. Nyt työskentelen mainostoimistossa, jonka pomoon tutustuin jo 90-luvulla San Fransiscon kaduilla. Olen myös viemässä lajia olympialaisiin.
– Roikun edelleen skeittiskenessä kynsin hampain mukana, koska yhteisö. Suorittaminen on kuitenkin loppunut. Aiemmin saatoin hinkata yhtä temppua koko päivän ja sain kicksit siitä, mutta nyt parasta on sosiaalinen kanssakäyminen.
2. Miten päädyit seurakuntavaalien mainoskasvoksi?
– Rakkaan kummipoikani äiti on kirkolla töissä. Kesällä vietämme aina viikon heidän mökillään. Minulla on tapana laulaa rippikoululauluja aamiais- tai lounaspöydässä.
3. Millainen on sinun ihannekirkkosi?
– Ihmisen on hyvä kuulua johonkin yhteisöön, perheeseen, kirkkoon tai muuhun. Omalle hyvinvoinnille on A ja O löytää paikka, missä on sielunveljiä tai -siskoja ja yhteisö.
– Itse en hengaa kirkossa kovin paljon, mutta joulukirkossa käydään joka vuosi koko perheen voimin kuulemassa Jeesuksen tarinaa. Silti toiminta liippaa minua monella tavalla, esimerkiksi päiväkerhon, riparin ja ristiäisten tai häiden kautta.
– Olen ehdottanutkin kummilapseni äidin kautta, että kirkko voisi kokeilla skeittiriparia. Onhan muitakin erikoisripareita. Joku ramppi leiripaikassa riittäisi alkuun. Skeittaus ei ole sidottu paikkaan, ikään tai sukupuoleen, ja liikunta tekee hyvää.
– Skeittileirejä on maailmalla vaikka kuinka paljon. Voisin kuvitella, että tämmöinen houkuttaisi 15-kesäisiä tosi paljon. Kirkon pitäisi nykyaikaistaa toimintatapojaan.
4. Aiotko itse äänestää seurakuntavaaleissa? Kuinka löydät sopivan ehdokkaan?
– Vaaleissa pitää äänestää, olipa mikä tahansa vaali! Jos jätät äänestämättä, joku toinen äänestää. Silloin on jälkikäteen turha nurista.
– Vaalikonetta en ole vielä kokeillut, mutta avasin vaalikirjeet. Kaikki naamat puuttuivat esitteestä, joten etsiminen menee vaikeaksi, mutta kyllä minä jonkun löydän. Ruotsinkielinen puoli on meille tutumpi, koska vaimoni kuuluu ruotsinkieliseen seurakuntaan.
5. Millainen on iltarukouksesi?
– Iltarituaalit liittyvät aika vahvasti kolmeen poikaamme. Yritän saada heidät rauhoittumaan ja puhelimet pois. Vähän aikaa kun saan hengailla heidän kanssaan ennen nukkumaanmenoa, niin olen iloinen. Toinen tärkeä juttu on, että vihaisena ei ikinä saa mennä nukkumaan. Se on minulle opetettu ja käytännössä koettu.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys 6.–10.11. Etsi oma ehdokkaasi vaalikoneesta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ennakkoäänestys käynnistyi vilkkaammin kuin edellisissä seurakuntavaaleissa – helppous, äänestyspaikat ja halu vaikuttaa saivat äänestämään
AjankohtaistaKirkko ja kaupunki kävi jututtamassa ihmisiä Espoon, Vantaan ja Helsingin äänestyspaikoilla.