Ravintolat suljetaan, joten huippukokki Henri Alén kumppaneineen suuntaa tarmonsa heikompiosaisten auttamiseen
Huippukokit kokkaavat koronasulun aikana ruokaa heikompiosaisille. Diakonissalaitoksen D-asemat toimittavat avun heille, jotka sitä kipeimmin kaipaavat. Tempaus alkaa 10.3.
Huippukokki Henri Alén käynnisti Twitterissä auttamisbuumin ravintola-alan 8.3 alkavan uuden sulun aikaan. Hän lupasi valmistaa tuhat annosta ”herrojen herkkuja” kaikkein heikoimmassa asemassa oleville kaupunkilaisille.
– Kokkaamme kolmen viikon ajan ruokaa niille, jotka todella sitä tarvitsevat elääkseen, ei vain nautinnon vuoksi – ihmisille, jotka ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa maskin ostaminen on panostus, ja joiden aamut eivät ala etäpalaverissa tai lämpimässä kodissa, sanoo Henri Alén ravintola Murusta.
Kokit Henri Alén ja Timo Linnamäki ja sommelier Samuil Angelov kokkaavat ruokaa koko kolmen viikon sulun ajan. Kymmenet yritykset ovat jo antaneet lahjoituksina ruokaa, pakkauksia ja maskeja tempausta varten.
– Ravintolasulku on vakava asia ja koronatilanne on paha. Meillä on paljon haasteita, mutta silti meillä ovat asiat paljon paremmin kuin monella muulla, sanoo Murun omistaja ja sommelier Samuil Angelov.
Yksi ruoka-annosten jakelukanavista on Diakonissalaitos, jonka D-asemat saavat yhteensä 500 annosta ruokaa kerran viikossa. Diakonissalaitos on mukana niiden ihmisten arjessa, joilla on erityisen vaikeaa, esimerkiksi asunnottomien, syrjittyjen ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa.
Diakonissalaitoksen D-asemat Kontulassa, Kannelmäessä ja Kalliossa ovat asukkaiden kohtaamispaikkoja. Annokset jaetaan koronaturvallisesti. D-asemien työntekijät vastaavat jakelusta niin, että kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat saavat ne.
Diakonissalaitos juhlii keskiviikkona 10.3. Auroran nimipäivää. Tuolloin kehotetaan yrityksiä ja ihmisiä mukaan tekemään hyvää toiselle ja lahjoittamaan heikommassa asemassa oleville aivan, kuten 150-vuotiaan Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin aikanaan 1800-luvulla.
Henri Alénin käynnistämä tempaus on saamassa vastakaikua myös Tampereella ja Turussa, joissa jotkut ravintolat ovat olleet siitä kiinnostuneita.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ravintoloitsija Henri Alénin järjestämä asunnottomien ”Michelin-juhla” ei ollut mikään soppajono – ”Tällaiset tilanteet tekevät hetkeksi elämästä elämisen arvoista”, sanoo asiakas Martti Pelttari
Ajankohtaista Hyvä elämäKun Helsingissä jaettiin pohjoismaisia Michelin-tähtiä, ruokaeliitti kokoontui Savoy-teatteriin, ruokafanit Senaatintorille ja asunnottomat Pasilaan. Asunnottomille oli tarjolla itsekin yhden Michelin-tähden makuun päässeen ravintoloitsija Henri Alénin järjestämät pidot.