null Suonpää: Koulussa ei enää opeteta, että mestitsi on ihmisen ja intiaanin jälkeläinen

Kolumnisti Puheenvuorot

Suonpää: Koulussa ei enää opeteta, että mestitsi on ihmisen ja intiaanin jälkeläinen

On turha hermostua siitä, että rakastettu Laura Ingalls Wilder poistettiin lastenkirjapalkinnon nimestä. Pieni talo preerialla -kirjaa sensuroitiin intiaanikuvauksestaan jo vuonna 1952.

”Mestitsi on ihmisen ja intiaanin jälkeläinen.” Noin minulla lukee yläasteaikaisessa kouluvihossa. Olen kopioinut tekstin taululta, ja nyt jälkikäteen se totta vieköön vaikuttaa hiukan rasistiselta.

Kyse oli biologian tai maantiedon tunnista, jossa opeteltiin ihmisrotuja. En muista, sanottiinko niitä vielä roduiksi, mutta minulle tehtiin koulussa varsin selväksi, että ihmiset voidaan luokitella muutamaan pääryhmään, joiden välimuodoille on sitten omat nimensä. Intiaanin ja mustaihoisen jälkeläinen oli sambo, mustan ja valkoisen mulatti. Tämä oli oppitunnin tärkein kohta, erityinen tärppihetki. Nämä kannatti opetella ulkoa, sillä näitä kysyttäisiin kokeessa.

Ihmiset ja intiaanit tulivat mieleeni tämän viikon somekohusta. Taas on tasa-arvo mennyt kuulemma liian pitkälle ja kirjarovioita sytytellään. "Nyt sai tuomion lastenkirjailija Laura Ingalls Wilder", kirjoitti Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinkin Twitterissä.

Kyse oli Helsingin Sanomien uutisesta, jossa kerrottiin amerikkalaisen kirjallisuusyhdistyksen päättäneen muuttaa vuosittain jaettavan kirjailijapalkinnon nimeä. Ensimmäinen American Library Associationin lastenkirjapalkinto oli myönnetty Pieni talo preerialla -kirjasarjasta tutulle, rakastetulle ja ihaillulle kirjailijalle Laura Ingalls Wilderille 50-luvun puolivälissä. Siitä alkaen palkinto on tunnettu hänen nimellään, Laura Ingalls Wilder Medal. Palkinto on kuitenkin jatkossa lasten kirjallisuusperinnön palkinto, Children's Literature Legacy Award.

Syyksi päätökselle ilmoitettiin, että vaikka Wilderin kirjat ovat merkittäviä, ne ovat oman aikansa tuote, ja me elämme nyt vähän erilaista aikaa. 1800-luvun uudisasukasperheessä varttuneen Wilderin näkemykset Amerikan alkuperäisväestöstä ovat hiukan vanhentuneet, onhan noiden kirjojen kirjoittamisesta kulunut jo kohta sata vuotta – ja Wilderin lapsuudesta sataviisikymmentä. Siinä ajassa ehtii maailmassa tapahtua paljon.

Tuntuu melko oudolta, että osa meistä haluaisi edelleen takertua sadan vuoden takaisiin asenteisiin.

Kysyin tänään lapsiltani, ovatko sanat "mestitsi", "mulatti" ja "sambo" heille tuttuja.

Mitä rakastetuille Wilderin kirjoille nyt tapahtuu? Ei mitään.

Kirjallisuuspalkinnon nimeä muutettiin, mutta toisin kuin moni ehti hätääntyä, kirjoja ei sensuroitu eikä historiaa vaadittu muutettavaksi. Näitä kirjoja saa lukea, painaa ja rakastaakin aivan kuten aiemmin. Nykyisin me vain ymmärrämme, paremmin kuin sata vuotta sitten, että Amerikan alkuperäisasukkaita kohdeltiin todella julmasti. Nykyisin ei enää puhuta erikseen intiaaneista ja ihmisistä. Tämän dramaattisemmasta asiasta ei ole kyse.

Kirjaa Pieni Talo Preerialla korjattiin itse asiassa hitusen jo kauan sitten. "[S]iellä ei ollut ihmisiä. Vain intiaaneja asui siellä", kuvattiin kirjassa villiä Kansasia. Kustantaja ymmärsi jo vuonna 1952, ettei tämä ollut ihan asiallista tekstiä lastenkirjaan, ja kohtaa muokattiin.

Jos nyt tuntuu, että Wilderin teksteihin kajoaminen kertoo tasa-arvon menneen liian pitkälle, asiasta kohistaan melko myöhässä. Se juna meni jo 65 vuotta sitten.

Kysyin tänään lapsiltani, ovatko sanat "mestitsi", "mulatti" ja "sambo" heille tuttuja. Ilmeisesti luettelo ei enää kuulu peruskoulun oppimäärään edes Tyrväällä – ja hyvä niin. Ihmisestä on aika paljon tärkeämpääkin opittavaa kuin se, miten meitä voidaan luokitella, meihin ja niihin muihin, erilaisiin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.