Suonpää: Likaista peliä piispanvaaleissa

Suonpää: Likaista peliä piispanvaaleissa

On älyllisesti epärehellistä kuvitella, ettei sukupuolella olisi merkitystä uutta piispa valittaessa. Joissakin asioissa on kuitenkin päästy eteenpäin sitten viime vaalien.

Helsingin piispanvaalin ensimmäinen kierros alkaa olla ohi. Muutaman tunnin kuluttua saattaa olla koko vaalikin, sikäli selvältä tämä touhu on pitkään näyttänyt. Loppusuoran häämöttäessä on sosiaalisen median kirkkokuplani ollut täynnä kauhistelua likaisesta vaalipelistä. Kahden naisehdokkaan tukijoukot kuulemma pilkkaavat ja parjaavat miesehdokasta, kirkollinen kenttä on tänään miesvihaa täynnä.

Muutamissa vaalitilaisuuksissa on puhuttu ehdokkaiden sukupuolesta ja mielipiteistä. Se on tuntunut julmalta, eihän ehdokas voi kummallekaan mitään. Piispaksi pitäisi valita pätevin eikä se, joka on oikeaa sukupuolta tai mieltä.

Sukupuolella tosiaan on väliä. Joku äänestää Teemu Laajasaloa sen takia, että hän on mies – tai Kaisamari Hintikkaa tai Jaana Hallamaata sen vuoksi, että he eivät ole. Kukaan ei tietenkään tunnusta sukupuolta ensisijaiseksi kriteeriksi, mutta olisi älyllisesti epärehellistä kuvitella, että asialla ei ole merkitystä.

Ensinnäkin myös Helsingin hiippakunnassa on myös äänestäjiä, joiden mielestä nainen ei voi olla pappi eikä siksi piispakaan. Ei tässä ole mitään epäselvää. He äänestäisivät ihan ketä tahansa, joka olisi päätynyt vaalissa ainoaksi miesehdokkaaksi. Sukupuolella on heille merkitystä enemmän kuin millään muulla. Kovin suurta määrää tällaisia äänestäjiä ei ole ja perinnekerhot ovatkin vaalin ajan olleet aivan poikkeuksellisen hiljaa, pelätessään sukupuolella elämöinnin karkottavan nykyajassa eläviä äänestäjiä.

Mistä vaaleissa sitten pitäisi puhua, jos ei ehdokkaiden näkemyseroista? Sukupuolesta ja seurakuntakokemuksestako pelkästään?

Enemmän ääntä sukupuolesta ovat pitäneet ne, joiden mielestä Helsingin piispaksi pitäisi vieläkin valita nainen. Sellaisia äänestäjiä ei tietenkään ole olemassakaan, joiden mielestä vain nainen voisi toimia piispana, mutta moni äänestää nimenomaan naista, kun ei halua piispakunnan koostuvan pelkästään miehistä. Miehen kannattajista tämä tuntuu luonnollisesti epäreilulta, piispaahan nyt ollaan valitsemassa eikä piispainkokouksen jäsentä.
Pahinta on, että näissä vaaleissa on oman ehdokkaan kehumisen sijaan kyselty toisten ehdokkaiden mielipiteistä. Viimeisen kuukauden sisällä olen lukenut todella monen miehen vetoomuksia siitä, että tämä vastustajiin kohdistuvat loanheitto lopetettaisiin. Se lokakampanjointi on kuitenkin pitkälti kuviteltua. Paljon enemmän kuin kenenkään mustamaalaamista, on näissä vaaleissa ollut miesten poraamista siitä, että naisten puolesta pelataan likaista peliä.

Näissä vaaleissa on inkvisitioksi nimitetty sitä, kun ehdokkailta kysytään heidän mielipiteistään. Moni mies vaikeroi, kun Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Sari Rooman-Auschwitz on kysynyt ehdokkailta, vieläkö Helsingissä siedetään erillismessuja, joissa naiset vaikenevat seurakunnassa. Sitä paljon kaivattua kirkon ykseyttä kun olisi, jos naisille ja naisten vastustajille annettaisiin molemmille tasapuolisesti tilaa.

Mistä vaaleissa sitten pitäisi puhua, jos ei ehdokkaiden näkemyseroista? Sukupuolesta ja seurakuntakokemuksestako pelkästään?
Se nimi, muuten, kirjoitetaan oikeasti Roman-Lagerspetz. Vaalityön vertaaminen kansanmurhaan on aivan käsittämättömän typerää. Juuri tästä naisvihasta kirkossa meidän pitäisi päästä eroon – eikä holokaustin vähättelyllekään tulisi olla tilaa Kristuksen seurakunnassa. 

Kirkollinen lähimuisti ei näytä ulottuvan vuoteen 2010 saakka. Viime vaaleissa yhtä ehdokasta haukuttiin lesboksi ja koko kansakuntaa peloteltiin helvetin tulella, jos nainen päästetään piispaksi. Se oli likaista kampanjointia, ei tämänkertainen. Tämän verran on kirkko nykyisen Helsingin piispan aikana päässyt eteenpäin, pitkälti hänen ansiostaan.

Vähän suhteellisuudentajua siis, veljet. Tapahtukoon Jumalan tahto.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi