Suonpää: Lyhyt oppimäärä kirkon seksuaalieettisestä opetuksesta – rippikoulujen sisältöä ei tiedä kukaan
Piispat pitäisi velvoittaa osallistumaan rippikouluun, koska ei kirjoja lukemalla enää pääse kartalle siitä, mitä rippikouluopetus on.
Seurakuntavaalien alla käyty keskustelu kristillisten järjestöjen Kutsuvat sitä rakkaudeksi -kirjasesta on ollut jokseenkin sekavaa. Kirjanen ei arkkipiispa Tapio Luoman mukaan ole ”kirkossa käyttöön hyväksyttyä rippikoulumateriaalia”, mutta Mikkelin piispan Seppo Häkkinen mukaan ”edustaa kirkon seksuaalieettistä opetusta” ja sitä on ”piristävää lukea”. Hätäisempi lukija voisi luulla piispojen olevan erimielisiä asiassa. Näin ei kuitenkaan ole. Piispat ovat, kuten piispoilla on tapana olla, molemmat oikeassa. Kuulostaako sekavalta tai ristiriitaiselta? Sitä kirkon seksuaalieettinen opetus ensisijaisesti on, sekavaa ja ristiriitaista. Ehkä tätä olisi kuitenkin hyvä vähän selventää.
Onko kirjaa käytetty rippikoulussa?
On, ainakin yhdellä rippileirillä, yhdessä seurakunnassa. Kirjanen ilmestyi vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, joten ei sitä edes ehtinytkään kovin monella rippileirillä käyttää. Viitisenkymmentä tuhatta nuorta on käynyt tänä vuonna rippikoulun ja muutamalle kymmenelle kirjanen on jaettu. Useammalle nuorelle on rippikoulussa tänä vuonna jaettu kondomi. Seurakunnassa, jossa kirjasta jaettiin, kirkkoherra ei asiasta tiennyt. Sen toki tiesi, että jos on jaettu, ei se tämän seurakunnan opetuksen kanssa ristiriidassa olisi – näin siellä on aina ennenkin rippikouluissa opetettu.
Onko Kutsuvat sitä rakkaudeksi kirkon linjan mukainen?
On. Tästä ei ole pienintäkään epäselvyyttä, vaikka moni kirkon liberaali muuta toivookin. Kirjanen ei ole ristiriidassa niiden kannanottojen kanssa, joita kirkolliskokous ja piispainkokous ovat antaneet. Piispa Seppo Häkkinen tietää kyllä, mitä puhuu. Tätä on kirkon opetus silloin, kun mennään tehtyjen päätösten mukaan.
Onko kirjanen rippikoulumateriaalia?
Ei, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Piispainkokous tarkastaa ja hyväksyy rippikoulussa käytettävät oppikirjat, ei mitä tahansa muuta materiaalia, jota joku nuorisotyöntekijä oppituntia elävöittääkseen päättää käyttää. Kutsuvat sitä rakkaudeksi ei ole rippikoulun oppikirja. Oppikirjat eivät, Luojan kiitos, keskity genitaalialueelle vaan rippikoulussa opetetaan myös sellaisista asioista, joista kirkko jotakin tietää.
Mitä rippikoulussa saa opettaa seksuaalisuudesta?
Ihan mitä tahansa, paitsi samaa sukupuolta olevien parien kirkkohäitä. Rippikoulussa saa ihan vapaasti opettaa, että seksi kuuluu vain avioliittoon ja avioliittoon vihitään kaksi eri sukupuolta. Samoin saa opettaa, että avoliitto on kätevä osa nykyaikaa ja homoseksuaalinenkin rakkaus kaunista ja ylevää. Ei tähän kukaan puutu. Perussääntö on, että kirkon opetus ei saa olla kirkon opin kanssa ristiriidassa, mutta koska opetuksen pitäisi myös tukea nuoren kasvua ja kehitystä, kirkon virallista linjaa painotetaan aika vähän.
Mitä rippikouluissa yleensä opetetaan?
Kukaan ei tiedä. Tämä on se oleellisin asia tässä jupakassa. Paljon oleellisempi kuin se, jaetaanko nuorille seksivastaisia traktaatteja tai haureuden syntiin kannustavaa välineistöä, kuten kondomeja tai käsipyyhkeitä. Kirkossa keskustelu seksuaalisuudesta on keskittynyt siihen, onko luomiskertomus ja perinteinen vihkikaava mahdollista sovittaa yhteen todellisuuden kanssa. Kirkko on seksikeskeinen, mutta kovin epäseksuaalisella, suorastaan puisevalla ja paperinmakuisella tavalla.
Kirkossa ei yksinkertaisesti tiedetä, mitä rippikouluissa tapahtuu eivätkä työntekijät edes tiedä, mitä siellä saisi tapahtua. Ei olekaan suuri ihme, jos seurakuntalaiselle jää vähän epäselväksi, mitä mieltä kirkko on hellästä läheisyydestä. Tämä olisi kuitenkin helppo ratkaista. Lopetetaan rippikoulukirjojen tarkastus ja lähetetään piispat töihin rippileireille.
Oppikirjojen ennakkosensuurin tarkoitus on valvoa rippikouluissa annettavaa opetusta. Nykyisin oppikirjoja käytetään kuitenkin yhä vähemmän, arviolta vain puolet rippikoululaisista näkeekään rippikoulun oppikirjaa. Oppikirjojen tarkastaminen on melko turhaa, jos puolet rippikouluista ei käytä kirjaa ollenkaan ja loputkin opettavat esimerkiksi seksuaalietiikkaa erillisistä vihkosista. Ei kirjoja lukemalla enää pääse kartalle siitä, mitä rippikouluopetus on.
Jos jokainen piispa velvoitettaisiin osallistumaan yhdelle rippileirille, vaikkapa kesäteologin tai nuorisotyöntekijäharjoittelijan roolissa, koko valvontaongelma poistuisi hetkessä. Ja veikkaanpa, että piispat voisivat nuorilta oppiakin yhtä ja toista, esimerkiksi seksuaalisuudesta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Katekismuksen käsitys seksuaalisuudesta on niin ahdas ja tunkkainen, ettei sitä voi käyttää rippikoulussa
PuheenvuorotSeksi vaatii turvallisuutta ja luottamusta, mutta ei välttämättä pyrkimystä parisuhteeseen.
