Suonpää: Johanna Korhosen motiivi ei ole salainen

Suonpää: Johanna Korhosen motiivi ei ole salainen

Johanna Korhosen motiivi ruotia Teemu Laajasalon asioita on selvä: hän on vaaleista lähtien ollut sitä mieltä, että piispaksi valittiin väärä henkilö.

Viime viikolla Kuopion piispa Jari Jolkkonen twiittasi journalistin ohjeen numero 12. Se on erinomaisen hyvä ja tärkeä ohje. Viime aikoina se on ollut varsin ajankohtainenkin. Joulukuun puolivälissä Helsingin Sanomat julkaisi otteita salaisia asiakirjoja osana puolustusvoimien viestikoekeskusta käsittelevää artikkelia, ja viime viikolla lööppejä on täytetty kirkon taloushallinnolla. Molemmissa tapauksissa tietolähteen motiiveista tuli osa kertomusta.

Helsingin Sanomien viestikoekeskusjutun julkaisemisesta asti on salaisten tietojen vuotajaa etsitty kissojen, koirien ja poliisin voimin. Toimittajan kotiin tehtiin Suomen oloissa erittäin poikkeuksellinen kotietsintä, sillä viranomaiset haluavat ihan tosissaan selvittää, kuka tietoja oli lehdelle antanut – ja miksi. Jutun lukijatkin ovat jo kuukauden verran arvuutelleet tietovuodon motiivia.

Kirkollisessa keskustelussa journalistin ohje tuli ajankohtaiseksi viime viikolla, kun useat lehdet uutisoivat Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen Helsingin piispalle esittämistä kysymyksistä. Tuomiokapituliin lähetetty kysymyslista oli julkinen, eli vuodosta ei varsinaisesti ollut kyse, mutta jostakin toimittajat tämänkin juttuvinkin saivat, ja siksi Korhosen motiivit ovat osa keskustelua. Osa kysyy, oliko Korhosella salattuja motiiveja. Osalle riittää jo epäilys siitä, että Korhosella ylipäänsä oli motiivi. Jotain epäilyttäväähän siinä näyttäisi olevan, että on motiivi.

Toimittajien tehtävä on epäillä saamiaan tietoja ja varmistaa ne, jotta yleisön ei tarvitsisi arvailla tietolähteen motiivin merkitystä.

Selvyyden vuoksi. Tietolähteellä on aina motiivi. Jokaisella, joka antaa haastattelun tai lähettää toimittajille tietoja, on siihen syy. Ei motiivin olemassaolo itsessään ole mikään synti. Joku haluaa lehden kirjoittavan yhteiskunnallisesta epäkohdasta, toinen lehden tiedottavan tärkeäksi kokemastaan asiasta. Useimmat tietolähteet antavat tietoa hyvää hyvyyttään, ihan jo sen vuoksi, että uskovat tiedonvälityksen ja journalismin olevan lähtökohtaisesti hyviä asioita – ja jotkut puhuvat vahingoittaakseen toisia ihmisiä.

Korhosen tapauksessa motiivi ei edes ollut mitenkään salainen, eikä sen selvittäminen ollut toimittajille työlästä. Johanna Korhonen on piispanvaalista alkaen ollut sitä mieltä, että Helsingin piispaksi valittiin väärä henkilö. Tämän pitäisi olla aika selvää jokaiselle, joka on kirkollista keskustelua viimeisen puolen vuoden aikana seurannut.

Tietolähteillä on aina motiivi. Johanna Korhonen puhuu toimittajille, koska haluaa muutoksia kirkossa. Motiivi ei kuitenkaan vaikuta siihen, tekeekö toimittaja jutun saamistaan tiedoista. Journalistin ohjeiden ensimmäinen kohta on se tärkein:

Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Julkaisupäätöksen sijaan motiivilla on merkitystä tietojen luotettavuuden arvioinnissa. Tämä on toimittajille aivan perustyötä. Niin viestikoekeskusta kuin kirkollisia asioita käsiteltäessä toimittajien tehtävä on epäillä saamiaan tietoja ja varmistaa ne, jotta yleisön ei tarvitsisi arvailla tietolähteen motiivin merkitystä. Tätä arviointia ei voi ulkoistaa yleisölle. Yleisöllä on oikeus saada tietoja, joihin se voi luottaa.

Tunteet käyvät kuumina, eikä totuudelle näytä juuri jäävän tilaa sosiaalisen median päällehuutamisessa. Se ei ehkä kiinnostakaan yhtä paljon kuin tämän näytelmän päähenkilöt. Keskustelu motiiveista ohittaa itse asian. Asiahan oli tällä kertaa lopulta kuitenkin aika yksinkertainen. Kirkon luottamushenkilö, joka oli pettynyt Helsingin piispanvaalin tulokseen ja jo aiemmin kritisoinut vastavalittua piispaa, jatkoi kritiikkiään ja kysymyksiään. Nyt asioita sitten selvitetään ja nyt asiat kaiketi selviävät. On kovin vaikea nähdä, mitä keskusteluun osallistuvien henkilöiden motiivien julkinen arviointi lopulta selventäisi.

Motiivi tämän kolumnin kirjoittamisellekaan ei, muuten, ole erityisen ylevä. Tälläkin viikolla kolumnistin perimmäinen motiivi oli päästä vain vähän pätemään.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi