Sydänten piispa ja Sielujen puolustaja – mitä Irja Askola ja Eero Huovinen kertovat uusissa kirjoissa toisistaan, Jumalasta ja kuolemasta?
Syksyn uutuuskirjoissa on peräti kaksi eläkkeellä olevan Helsingin piispan muistelmateosta. Eero Huovinen toimi Helsingin piispana vuosina 1991–2010 ja hänen seuraajansa Irja Askola vuosina 2010–17. Laitoimme tuoreet kirjat ja piispojen ajatukset vertailuun.
Askola Huovisesta ja Huovinen Askolasta
Askola: ”Jouduin myös toteamaan, että kuten arkkihiippakunnassa on kaksi piispaa, joskus tuntui, että Helsingissäkin meitä oli kaksi: Huovinen ei eläkkeelle päästyään malttanut päästää irti vallasta.”
Huovinen: ”Muutos piispanvaihdoksen yhteydessä on aina ymmärrettävää, mutta jotain menetetään, jos edeltäjä ja seuraaja eivät voi vaihtaa kokemuksiaan. – – Helsingissä Irja Askola piti yllä hyvää keskusteluyhteyttä edeltäjäänsä, mistä olin hänelle kiitollinen.”
Kirkon jäsenyys
Askola: ”Kastetta ei tarvitse lunastaa eikä maksaa korkoineen takaisin. Se on ikuinen passi sydämessä, sen myötä olet Jumalan suojelema ja rakastama.”
Huovinen: ”Kun olen kulkenut tämän kaupungin katuja tai pitäjien raitteja, olen halunnut pitää mielessä, että vastaan tulee paljon Jumalan kansaa. – – Katselen ihmisten kasvoja siinä uskossa ja toivossa, että he kaikki ovat kirkon jäseniä, joko nykyisiä, entisiä tai tulevia, Jumalalle rakkaita.”
Kirkko
Askola: ”Kirkolla on instituutiona pitkä laahus tuomitsevuudesta ja vaikenemisesta. Tälläkin hetkellä kirkolla – varsinkin sen ylimmällä johdolla – on virkamiehen kasvot. Ne valvovat laillisuutta ja kirkkolain toteutumista, mutta itse hengellisyys näkyy vain paikallisseurakunnassa.”
Huovinen: ”Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että kirkko on uskonnollinen yhteisö, sieluja varten. Sen omaleimaisuus merkitsee, että Jumala, armo ja usko ovat ne keskeiset asiat, joista on pidettävä kiinni.”
Usko
Askola: ”Usko elää arjessani, rukoilen päivän mittaan ja toivon, että minusta heijastuisi se, että olen Jeesuksen seuraaja. Usein se voi heijastua ilman sanoja tai ainakin ilman uskonnollisia sanoja.”
Huovinen: ”Jumalan salaisuuksia ei voi käsittää järjellä eikä ihmisen luontaisilla kyvyillä. Mutta uskon silmät voivat nähdä enemmän kuin ruumiin silmät. Niin kuin rakastunut näkee kohteestaan enemmän kuin muut, niin myös usko näkee maailmassa Jumalan jälkiä.”
Jumala
Askola: ”Jumalaa ei myöskään tarvitse määritellä. Riittää, että hän on. Se on hänen tärkein ominaisuutensa. Mekin saamme olla, juuri siinä tilanteessa kuin olemme, ilman ehtoja, tietynlaisia teologisia sanoja ja opinkohtien osaamista.”
Huovinen: ”Jos haluaa olla Jumalan asialla, on oltava kaikkien asialla. – – Jumalan tahto on universaali. Hänen valtansa on globaali ja kosminen, kaikkeen todellisuuteen ulottuva. Mikään ei ole Häneltä salassa, mitään Hän ei unohda, ketään Hän ei hylkää.”
Eläkkeelle jääminen
Askola: ”Vasta ensimmäisen eläkepäivän aamuna 1.11.2017 havahduin siihen, että en ole ehtinyt yhtään käsitellä saamiani tikariniskuja. Se oli kova läksy. Minulta meni ainakin kolme kuukautta totaalisen voimattomuuden tilassa. Mietin, että tässäkö tämä kaikki oli, tuleeko almanakkaani enää mitään merkintöjä.”
Huovinen: ”Terve itsekriittisyys muuntui usein masennukseksi. Varsinkin öisin olin vakuuttunut siitä, että mitään jälkeä ei töistäni jäänyt. Usko ja rakkaus eivät saarnojeni jälkeen lisääntyneet. Asiat olivat jääneet kesken.”
Kuolema
Askola: ”Kuolema on minulle mysteeri, salaisuus. Sen haluan myös pysyvän sellaisena. Oletan, että kun siirryn tuonpuoleisuuteen, enkeli odottaa portin vieressä ja sanoo: tervetuloa kotiin.”
Huovinen: ”En tiedä, pelkäänkö enemmän kuolemisen hetkiä vai itse kuolemaa. Vastustajan eli Saatanan kanssa kasvotusten joutumisesta on joka tapauksessa kysymys. Miten jaksan tuon viimeisen taistelun? Mihin panen toivoni silloin, kun minut lasketaan arkkuun?”
Eero Huovinen: Sielujen puolustaja – Piispana Helsingissä. WSOY 2022.
Heli Pruuki: Sydänten piispa Irja Askola. Tammi 2022.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Jumala on keskeneräisten ihmisten Jumala”, sanoo eläkkeellä oleva piispa Irja Askola
HengellisyysSeitsemänkymppinen piispa emerita on huomannut elämän haurauden ja rajallisuuden. Hän on myös yhä vahvemmin kokenut, että tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä on vain ohut verho.
