Rikinkeltaisessa taivaassa on keskeisenä kirjailija K:n (Pyry Nikkilä) ja Stella Rabellin (Annika Poijärvi) rakkaustarina.
Tämä kolahti: Kansallisteatterin Rikinkeltainen taivas kertoo eletystä elämästä haikean kauniisti
Kjell Westön romaaniin perustuva näytelmä johdattaa pohtimaan omaa nuoruuttaan ja valintojaan.
Jännitti mennä katsomaan teatteriesitystä, joka perustuu Kjell Westön koskettavaan Rikinkeltainen taivas -romaaniin. Juhana von Bagh onkin tehnyt romaanista Kansallisteatterin näyttämölle täysin omannäköisen tulkinnan. Vie hieman aikaa päästä sisään näytelmän maailmaan, mutta lopulta se tavoittaa romaanin haikean nostalgisen ja unenomaisen tunnelman.
Rikinkeltaisen taivaan päähenkilö kirjailija K (Timo Tuominen) palaa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden tapahtumiin. Punaisena lankana hänen elämässään kulkee jo lapsena alkanut ystävyys varakkaan Rabellin perheen jälkikasvun, Alexin (Juha Varis) ja hänen Stella-sisarensa (Annika Poijärvi), kanssa.
Ystävyys Stellan kanssa kasvaa nuoruusvuosina rakkaudeksi, mutta yhteiselo on ristiriitojen täyttämiä ja välillä kummallakin on toinen kumppani. Ristiriitainen suhde K:lla on myös Alexiin. Ystävyyttä koettelee jo varhaisessa vaiheessa se, kun paljastuu, että Alex on vuosikausia valehdellut isänsä bisneksistä ja että tosiasiassa tämä on mieleltään sairas ja hoidossa. Mukana kuvioissa ovat myös sisarusten onneton Clara-äiti (Pirjo Lonka), ankara Poa-isoisä (Johannes Purovaara) sekä kaveripiiriin kuuluvat Linda (Pirjo Lonka) ja Kride (Johannes Purovaara).
K on saanut menestystä kirjoittamalla yhteisestä menneisyydestä kirjan Sepänpuiston uneksija, mutta hän ei ole tyytyväinen siloiseen ja suorastaan valheelliseen lopputulokseen. Nyt hän haluaa selvittää kaiken pohjamutia myöten.
Rikinkeltainen taivas seuraa uskollisesti kirjan tapahtumia, mutta näyttämöllä ne nähdään viitteellisessä lavastuksessa tanssin ja performanssin siivittämänä.
Kirjailija joutuu peilaamaan omaa totuuttaan muiden totuuksiin.
Kirjailija K seuraa menneisyyttään enimmäkseen sivustakatsojana. Hän näkee, miten nuori K (Pyry Nikkilä) kasvaa pikkupojasta aikuiseksi mieheksi. Kuten useimmilla, hänelläkin on ollut elämässä juovuttavaa rakkautta ja katkeria menetyksiä.
Kirjailija joutuu peilaamaan omaa totuuttaan muiden totuuksiin. Hän hämmästyy, miten muistikuvat välillä pettävät, ettei kaikki tapahtunutkaan niin kuin hän oli muistanut. Hurjimpiin tapauksiin kuuluu se, ettei K muistanut aikoinaan lyöneensä ystäväänsä Krideä. Hän ei myöskään myönnä tajunneensa sitä, että papiksi opiskellut Kride on biseksuaali ja että tämä on ollut nuorena rakastunut K:hon.
Rikinkeltainen taivas johdattaa pohtimaan omaa nuoruuttaan ja valintojaan. Voi vain ihmetellä, muistaako oikeasti kaiken menneisyydestään vai pettääkö muisti, ovatko asiat hämärtyneet ja vääristyneet vuosien mittaan. Samalla voi K:n tavoin kysyä, millainen ihminen minä olin nuorena ja millainen minusta on tullut?
Juhana von Baghin ohjauksessa Timo Tuominen ja koko näyttelijätiimi pelaavat yhteen hienosti. Michael Baranin dramatisointi, Jyrki Karttusen koreografia ja Kati Lukan lavastus puolestaan tukevat oivallisesti von Baghin ohjaustyötä.
Toimittajan fiilikset:
Rikinkeltaisen taivaan kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 4.12.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Venäjän propagandakoneisto ei kaihda keinoja mustamaalatessaan vastustajiaan – Jessikka Aron kirjassa on trillerimäistä tuntua
Hyvä elämäToimittaja Jessikka Aro tuntee nahoissaan infosodan, jonka uhreista hän kirjoittaa. Bonnier-palkitusta jutusta alkoi Venäjän ja sille myötämielisten käynnistämä vaino.
