Suomen kommunistisen puoleen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo toimi “taistolaisten” eli puolueen Moskovalle lojaaliuuttaan vannoneen opposition johtajana. Taustalla Vladimir Leninin muotokuva. LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN
Tämä kolahti: Lauri Hokkasen teos on silmiä avaava tilitys siitä, mihin totuudelta silmät sulkeva opillisuus voi johtaa
Usko Neuvostoliittoon toi taistolaisille elämän tarkoituksen, peitti todellisuuden ja sai näkemään Prahan miehittäneet panssarit rauhan aseina.
Takana on lähdeluetteloineen lähes 500-sivuinen kirja ja mielessä mykistynyt hiljaisuus. Olen lukenut kymmeniä kirjoja niin fasismin, kommunismin kuin muidenkin aatteiden ihmiskunnalle aiheuttamista tuhoista. Tämä kirja onnistui yllättämään.
Se paljastaa nimittäin karulla tavalla sen, miten syvälle ihminen voi vajota itsepetokseen pyrkiessään johonkin hyvään. Se myös näyttää entisen aatteen soturin silmin, miten sosialismin idea kääntyi todellisuudessa irvikuvakseen. Lisäksi se näyttää, miten paljon Suomessa itänaapuria pelättiin ja mihin kaikkeen pelko johti.
Kenen joukoissa seisoin – taistolaiset ja valtioterrorismin perintö (Docenco 2021) on tärkeä teos. Lauri Hokkanen kertoo siinä, kuinka partioaate vaihtui 18-vuotiaana unelmaan ammattivallankumouksellisen elämänurasta. Hän katsoi voivansa aloittaa henkilökohtaisen elämänsä vasta vallankumouksen jälkeen.
Taistolaisuus oli kuin uskonlahko
Vaikka Lauri Hokkanen perusti perheen, hän eli elämästään 15 vuotta valintansa mukaisesti. Hän oli 1970-luvulla mukana Suomen kommunistisen puolueen taistolaisen vähemmistön, puolueorganisaation ja nuorisoliikkeen poliittisessa johdossa. Kun hän alkoi kyseenalaistaa aatetta, hänet leimattiin CIA:n agentiksi, kerettiläiseksi ja oman pesän likaajaksi ja erotettiin Helsingin puoluesihteerin tehtävästä.
Nyt hän kuvailee omaa ja aikalaistensa aatetta vertaamalla sitä uskonlahkoon. Niitä yhdistää hänen mukaansa sisäänpäinkääntyneisyys, vahva keskinäinen solidaarisuus, ulkoisen uhan ja vaikutuksen torjunta ja viholliskuva kerettiläisistä kavaltajina.
Suurempi kokonaisuus, johon sulauduimme, määräsi elämämme tarkoituksen ja minuuden.
Hokkanen kirjoittaa: ”Suhteemme Neuvostoliittoon ja sen ideologiaan oli uskonnollinen. Meille tuo ulkopuolinen suurempi voima oli totalitaristinen kommunismi ja sen suuri auktoriteetti Moskovan puoluejohto.” Toisessa kohdassa hän jatkaa: ”Meidän ei tarvinnut myöskään olla enää epävarmoja tai kysyä, kuka minä olen. Meillä oli tarkoitus. Suurempi kokonaisuus, johon sulauduimme, määräsi elämämme tarkoituksen ja minuuden.” Ja vielä: ”Uskoin – en ottanut selvää – että Neuvostoliitto oli sosialistinen, koska se niin sanoi ja koska pidin sosialistista teoriaa hyvänä ja oikeudenmukaisena.”
Asiat olivat niin kuin Lenin ja marxismi-leninismin perimmäinen tulkki Neuvostoliiton kommunistinen puolue sanoivat. Hokkanen sanoo, että jo yksinkertainen itsekriittinen kysymys olisi voinut avata silmiä: ”Miksi Neuvostoliiton kansalaiset eivät voineet vapaasti matkustaa Suomeen ja kertoa sosialistisesta elämäntavastaan niissä lukemattomissa kapakoissa, joissa kaljalasin ääressä sosialismia pohdiskelimme?”
Agit Prop -yhtye Vanhan ylioppilastalon portailla, 6. marraskuuta 1974. Suositun yhtyeen nimi tuli sanoista agitaatio ja propaganda.
Reaalisosialismin todellisuus oli kaikkea muuta kuin se onnela, jota puolue vakuutti sen olevan. Hokkasen kirja osoittaa, että esimerkiksi Stalinin vainoista ja niiden suomalaisuhreista kyllä tiedettiin Kommunistisessa puolueessa ja sen taistolaisessa vähemmistössä. Taistolaisuuden nimi, jota he eivät itse käyttäneet, tuli SKP:n varapuheenjohtajasta Taisto Sinisalosta. ”Luokkakantaiseksi” itseään kutsuneen liikkeen aktiiveille sen ehkä tärkein hahmo oli Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen.
Jokisen oma isä teloitettiin Sandarmohissa Neuvosto-Karjalassa Stalinin vainoissa vuonna 1938. Syyttömänä totta kai, kuten muutkin uhrit. Jokinen tiesi isänsä kohtalosta. Silti hän kehotti nuoria taistolaisia seuraamaan Otto Wille Kuusisen osoittamaa tietä. Kuusinen oli Neuvostoliiton politbyroon jäsen ja toimi talvisodan aikana Terijoen nukkehallituksen pääministerinä. Talvisodan aloitti Jokisen mukaan tietenkin Suomi.
”Kaikkialla maailmassa sirppi ja moukari rakentavat rauhaa”
SKP:n pitkäaikaisen pääsihteerin Ville Pessin vaimo teki itsemurhan gulagissa, vankileirijärjestelmässä, jossa Stalinin kuollessa vuonna 1953 oli 2,7 miljoonaa ihmistä. Tästä huolimatta Pessi siirsi vastuun pois Stalinin harteilta sanomalla Työkansan sanomien haastattelussa: ”Stalinin heikkouksia hyväkseen käyttäen Neuvostoliiton valtiokoneistoon tunkeutuneet luokkaviholliset ovat mm. aiheuttaneet tuhansien syyttömien ihmisten vangitsemisen ja tuhoutumisen.” Vika ei määritelmällisesti voinut olla järjestelmässä, sehän oli tieteellinen ja lopullinen totuus.
Vuonna 1968 Neuvostoliiton ja viiden muun Varsovan liiton maan panssarit miehittivät liittolaismaan Tšekkoslovakian. Prahan kevään ihmiskasvoinen sosialismi murskattiin.
Vaikka Suomessa tämä kirvoitti vastalauseita myös vasemmistossa, monien mielipide muuttui nopeasti. Esimerkiksi Prahan panssareiden kriitikosta kirjailija Matti Rossista tuli Moskovan fanaattinen ystävä, joka ylisti Neuvostoliiton voimaa ja väkivaltaa. Tiedonantajan lukijoille hän kirjoitti: ”Kaikkialla maailmassa sirppi ja moukari rakentavat rauhaa.” Eli kuten George Orwell kirjassaan 1984 kuvasi, totalitarismissa sota on rauhaa.
Neuvostiliiton ja liittolaismaiden panssarit turvasivat taistolaisten mukaan rauhaa, kun ne miehittivät Tsekkoslovakian. Kuvassa neuvostoliittolainen panssarivaunu Prahassa.
Tällaista maailmankuvaa tukivat monet sen ajan taiteilijat. He puhalsivat Hokkasen mukaan agitaatiolla ja propagandalla poliittisesti harmaaseen liikkeeseen punahehkuisen hengen, antoivat luokkataistelulle hengellisen sisällön. Tarvittiin tunteen paloa.
Neuvostoliiton pelosta Suomessa oltiin 1970-luvulla rähmällään itään ja neuvostovastaisuuden leiman pelossa harva poliitikko uskalsi aukaista suunsa. Lauri Hokkanen kertoo, että lähes 200 000 suomalaista osallistui Leninin juhlavuoden yli kahteentuhanteen tapahtumaan. Suomessa juhlittiin laajasti ”suurta humanistia”, jonka omat kädet olivat veriset ja joka nosti Stalinin seuraajakseen.
Taistolaiset toimivat Neuvostoliiton puolesta niin kommunistisen puolueen kautta kuin eri järjestöissäkin. Tätä kaikkea tehtiin Neuvostoliiton ideologisella ja rahallisella tuella.
Mitä tästä kannattaa oppia? Sen, että maailmaa paremmaksi muuttavan kannattaa varoa, ettei toimillaan muuta sitä pahemmaksi. Kuten Hokkanen kirjoittaa, kannattaa varoa helppoja ratkaisuja, sillä niitä ei monimutkaisiin ongelmiin todellisuudessa ole.
Toimittajan fiilikset:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Johanna Vehkoo osoittaa kirjassaan oikeusjärjestelmämme aukot
Hyvä elämäKunnianloukkaussyytteet ovat Suomessa sattumanvaraisia eikä poliittista trollausta tunnisteta. Kohta selviää, ymmärtääkö Korkein oikeus, millaisessa maailmassa elämme.
