null Kommentti: Tapaus Sadinmaa pani miettimään, onko kirkko työpaikka muiden joukossa

Kommentti: Tapaus Sadinmaa pani miettimään, onko kirkko työpaikka muiden joukossa

Työelämässä vaaditaan usein lojaliteettia, puolin ja toisin. Mitä se tarkoittaa kirkossa?

Sanottakoon heti alkuun: en ole ollut Kai Sadinmaan kanssa yhtä puhelinhaastattelua enempää tekemisissä enkä tunne häntä, vaan olen seurannut hänen pappisuransa käänteitä lähinnä median välityksellä, kuten moni muukin. En myöskään ole pappi, en edes teologi. Ymmärrän sekä heitä, jotka toivoivat Sadinmaan saavan pitää pappisvirkansa, että heitä, jotka olivat päinvastaista mieltä. Hänen tapauksensa sai kuitenkin miettimään kaikenlaista, kuten kirkkoa työnantajana ja omia motiivejani olla sen palveluksessa.

Kai Sadinmaa menetti tällä viikolla pappisvirkansa Helsingin tuomiokapitulin yksimielisellä päätöksellä. Olipa lopputuloksesta mitä mieltä tahansa, tyylipisteitä prosessista ei voi jakaa. Ulospäin se näytti monen silmissä Sadinmaan ja piispa Teemu Laajasalon arvovaltakiistalta, vaikka kyse oli muustakin eikä piispa tehnyt päätöstä yksin.

Tapauksen käsittely näytti huutavan kohtaamista ja kuuntelemista, mutta oli kaikkea muuta. Lopputulos oli kirjallisia selontekoja ja selvitys pöytäkirjaan, jonka lukeminen tuntuu vaativan korkeampaa perehtyneisyyttä teologiaan ja kirkolliseen byrokratiaan.

Kun ihminen ei tiedä, mitä jostakin asiasta pitäisi ajatella, helppo ratkaisu on miettiä asiaa omalle kohdalleen. Kuinka minun olisi käynyt, jos olisin irtisanoutunut esihenkilöistäni julkisesti ja moittinut kollegoita ja työnantajaa? Kehottanut kollegoita irtisanoutumaan päätoimittaja Heinimäen toimituksellisesta johtajuudesta jonkin erimielisyyden tähden? Miten tällaisessa tilanteessa toimittaisiin kunnassa, entä yritysmaailmassa?

Tässä vaiheessa moni huutaa, ettei kirkkoa voi rinnastaa osakeyhtiöön. Jäsenen näkökulmasta kirkko (toivottavasti) onkin osa maailmanlaajuista kristittyjen yhteisöä, mutta entä kun siltä on ottanut vastaan oikeuden harjoittaa pappisvirkaa tai muuten allekirjoittanut työsopimuksen? Syntyykö silloin jonkinlainen lojaliteetti, puolin ja toisin? Edustaako silloin enää vain itseään?

Siellä missä kaksi kristittyä, varsinkin pappia, kokoontuu keskenään, siellä on pian teologinen kiista ja todennäköisesti uusi jumalanpalvelusyhteisö.

Työpaikoilla on sääntönsä ja hierarkiansa. Pappien valta ja sen myötä tuleva vastuu kirkossa on aina ollut omaa luokkaansa. Minun, henkilöstöpäällikön tai kanttorin näkemykset Lutherin vanhurskauttamisopista eivät kiinnosta ketään, mutta papit, nuo uskomme puhtaudesta vastaavat pantakaulat, voivat siihen yhä varautua.

Siellä missä kaksi kristittyä, varsinkin pappia, kokoontuu keskenään, siellä on pian teologinen kiista ja todennäköisesti uusi jumalanpalvelusyhteisö. Silti monenlaiset änkyrät, oman hengellisen kutsumuksensa toteuttajat ja vastarannankiisket ovat saaneet aiemmin pitää pappisvirkansa. Raja menee silti aina jossain. Tällä kertaa rajat löysi Sadinmaa.

Tapaus Sadinmaan esiin nostattamista kysymyksistä mielenkiintoisin ei kuitenkaan mielestäni liity pappisvirkaan eikä edes kirkkoon työnantajana. Minusta kiinnostavinta on se, miksi itse kukin meistä kirkolta palkkansa saavista haluaa ammattitaidollaan palvella juuri kirkkoa, varsinkin Kai Sadinmaa, joka tuntuu löytävän siitä lähinnä paljon mätää. Huomaan ajattelevani, että sillä on ehkä jotakin tekemistä uskon, toivon ja rakkauden kanssa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi