Keskiaikaisen Maarian kirkon edustalla kuvattu tuleva arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, että meillä on asuttavanamme vain tämä yksi maapallo, josta on syytä pitää nykyistä parempaa huolta.
Tuleva arkkipiispa Tapio Luoma jännittää tulevia tehtäviään, tapaa tieteilijöitä ja sanoo, että Jumala tarkastelee meitä
Espoon piispa Tapio Luoma asetetaan kesäkuun alussa arkkipiispaksi. Hän pohtii tulevaa tehtäväänsä ja maailmaa suhteiden kautta: mitä olemme suhteessa toisiimme, luontoon ja Jumalaan.
On kirkolliskokousviikko. Arkkipiispa Kari Mäkinen luovuttaa viikon päätteeksi myös kirkolliskokouksen puheenjohtajan tehtävät seuraajalleen Tapio Luomalle. Nyt Luoma on kokouksessa vielä Espoon piispana ja istuu kirkolliskokouksen eturivissä muiden piispojen kanssa.
Arkkipiispa kukittaa seuraajansa jo kokouksen alussa, jäähyväispuheensa päätteeksi. Sen jälkeen Luoma, joka on hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja puhemiesneuvoston jäsen, uppoutuu kokousrutiiniin. Hän istuu täysistunnossa ja valiokunnassa, yrittää ehtiä syömään ja keskustelee lukemattomien ihmisten kanssa.
Turun kristillisen opiston käytävillä hänet pysäytetään vähän väliä. Arkkipiispana pysäyttelijöitä tulee olemaan vielä enemmän. Luoma kertoo, että kirkolliskokouksen puheenjohtajuus on yksi niistä arkkipiispan lukuisista tehtävistä, jotka häntä jännittävät. Kirkolliskokoukseen palataan vielä tässä haastattelussa, jonka Luoma Kirkko ja kaupungille kirkolliskokouksen tauoilla antoi.
Voimme kristittyinä vapaasti hyväksyä luonnontieteen tulokset. Niihin perehtyminen on vahvistanut uskoani Jumalaan.
Sanotaan tässä vaiheessa sen verran, että myös kirkolliskokouksessa on Luoman mukaan kyse suhteista. Suhteiden, relaatioiden kautta Luoma asioita mielellään tarkastelee.
Hänen Oxfordin yliopiston julkaisusarjassa vuonna 2002 julkaistun väitöskirjansa aihekin oli suhde, nimittäin teologian ja luonnontieteiden suhde. Tätä suhdetta hän ei ole piispavuosinaan hylännyt, vaan tapaa aktiivisesti joukkoa luonnontieteilijöitä.
Luomalla on suhde myös Espooseen, jonka jättäminen kuuden vuoden piispuuden jälkeen tuntuu haikealta. Hän kertoo oppineensa Espoossa ”piispana olemista”.
– Espoon aikana olen saanut tuntumaa kirkon työhön hyvin moniarvoisessa toimintaympäristössä. Uskon, että siitä on jatkossa hyötyä. Olen myös havainnut, miten lukuisat seurakuntalaiset työskentelevät seurakuntansa hyväksi ja kantavat huolta kirkostamme. Niin täällä kuin eri puolilla maata, sanoo Luoma.
Luoma muuttaa vaimonsa kanssa Espoosta arkkipiispan virkataloon lähelle Turun tuomiokirkkoa. Turku on tullut hänelle tutuksi kirkolliskokouksen kautta, siellä hän on istunut jo ennen piispuuttaan. Vuonna 1962 syntyneen Luoman kolme lasta ovat jo pitkään asuneet omillaan.
Meillä ei ole tiedossa muuta planeettaa, maailmaa tai todellisuutta, jossa elämä voisi jatkua.
Mikä riittää, että olemme tyytyväisiä?
Arkkipiispan tehtävään kuuluu paitsi kirkko, myös maailma ja yhteiskunta, jossa kirkko toimii. Luoman mukaan Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat tippuneet hyvinvoinnin kärryiltä. Kirkon on tärkeää seisoa heidän tukenaan ja puhua heidän puolestaan.
Luoma lisää, että kirkon pitää toimia yhteiskunnan eheyden hyväksi aikana, jolloin demokraattisen järjestelmän toimivuus ja jopa itse järjestelmä on kyseenalaistettu. Ihmisten osallisuuden kokemuksen vahvistaminen on yhteiskunnan eheyden rakentamiselle tärkeää – ettei jää ulkopuolelle, vaan tulee kuulluksi.
– Kuitenkin kun verrataan Suomen ja läntisen Euroopan tilannetta kehittyviin maihin vaikkapa Afrikassa ja Aasiassa, niin yleisesti ottaen aineellinen yltäkylläisyys on täällä korkealla tasolla. Olemme monilla mittareilla yksi maailman vauraimmista maista ja tietyillä mittareilla mitattuna jopa onnellisimmaksi arvioitu maa, Luoma muistuttaa.
Hänen mukaansa luterilaisella kirkolla on ollut iso rooli hyvinvointiyhteiskunnan synnyttämisessä. Ihminen on aina pyrkinyt onnellisuuteen, ja kirkollakin on tässä sanansa sanottavana. Onnellisuus on hieno asia, mutta Luoma puhuisi mieluummin tyytyväisyydestä.
– Kyse on siitä, mikä riittää ja milloin olisimme tyytyväisiä. Tyytyväisyyden ja onnellisuuden ero on minusta aika merkittävä. Kohtuus, vastavuoroisuus ja niiden kautta mielletty yhteisöllisyys ovat minusta sellaisia asioita, joita kirkon on hyvä pitää esillä
Luoma muistuttaa, että aineellinen hyvinvointi on kasautunut aika pienelle osalle ihmiskuntaa, eikä maapallo kestä sitä, että rikkaissa länsimaissa ilmenee yhä uusia tarpeita, jotka pitää tyydyttää.
– Meillä ei ole tiedossa muuta planeettaa, maailmaa tai todellisuutta, jossa elämä voisi jatkua. Siksi meidän pitää havahtua tämän ainutlaatuisen pallon hyvinvointiin.
Onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä ei Luoman mielestä tärkeintä ole tavara. Olennaisinta ovat ihmissuhteet. Jos ne toimivat, moni murhe tuntuu pienemmältä ja päinvastoin. Tavaran edelle Luoma nostaa myös suhteen ympäröivään luontoon, toisiin elollisiin olentoihin.
Jumala ei ole meidän näpeissämme
Kirkkoisä Augustinus sanoi 400-luvulla, että ihmisen sydän on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa. Tämä on tietysti se perimmäinen, ihmisen onnellisuuteen liittyvä asia, josta kirkko puhuu. Luoman mukaan kristinuskossa ei pohjimmiltaan ole kyse opinkappaleista, dogmeista.
Oppi auttaa sanoittamaan ihmisen ja Jumalan suhdetta, mutta sanat seuraavat tätä suhdetta, ei toisin päin. Raamattu on hänelle tärkeä, päivittäisessä käytössä kuluva Jumalasta, ihmisestä ja heidän kohtaamisestaan kertova kirja. Mutta se ei ole Jumala.
– Kristityksi tullaan kohtaamalla Jumala ja hänen armonsa Jeesuksessa. Suhde Jumalaan ei ole meidän määrättävissämme. Kun me yleensä olemme subjekteja, jotka tarkkailemme objekteja eli ulkopuolista maailmaa, niin Jumala ei olekaan meidän näpeissämme. Hän ei ole objekti, jota voisimme tarkastella kaukoputkella tai mikroskoopilla.
Luoman mukaan suhde on päinvastainen: me olemme Jumalan tarkastelun kohteena.
– Silloin on oleellista, jaksammeko me luottaa ja uskoa siihen, että Jumala katsoo meitä rakastavasti. Niin kristinusko meille opettaa, sanoo Luoma.
Luoma toteaa, että häntä on pitkään puhutellut ikonimaalauksen teologia.
– Ikonin idea ei ole siinä, että me katsomme ikonia. Ikonien erikoinen perspektiivi johtuu siitä, että siinä ajatellaan pyhän katsovan meitä ikonista. Ikonin edessä olemme Jumalan rakastavan katseen kohteena.
Tapio Luoma on perehtynyt tieteen ja uskon väliseen vuoropuheluun. Hän teki Oxfordin yliopiston julkaisusarjassa julkaistun väitöskirjansa luonnontieteen ja teologian suhteesta.
Jumalaa ei voi typistää havainnoinnin kohteeksi
Kun ihminen pohtii Jumalaa, hän luo Jumalasta mielikuvan. Se on eri asia kuin Jumala. Ateismi kieltää oman mielikuvansa Jumalasta, mutta ateismi on kuitenkin helpompi keskustelukumppani kristinuskolle kuin uskonnottomuus. Se luo asetelman, että toisilla on uskonto ja toisilla ei.
– Kristinuskon kannalta oleellista ei kuitenkaan ole, onko minulla uskonto, vaan onko Jumalalla minulle jotain sanottavaa ja jos on, kuinka hän minua johdattaa. On eri asia sanoa, että minulla on uskonto, kuin että uskon Jumalaan.
Miten kirkko voi tavoittaa ihmisiä aikana, jolloin koko kysymys Jumalan olemassaolosta ja johdatuksesta on monelle samantekevä? Netflixin tarjonta kiinnostaa enemmän.
– Seurakunnissa tehdään työtä asian eteen koko ajan, ja kirkko on mukana muun muassa sosiaalisessa mediassa. Mutta oleellisempaa kuin keinot, on miettiä sitä, mitä me haluamme ihmisille sanoa. Suurin haaste on löytää sanoja, joilla voi uskottavasti kuvata nykyihmisen ajatuksia, tuntoja, kaipausta ja suuntautumista tulevaisuuteen ja nostaa esille uskon näkökohtia siitä, miten Jumala meidät elämässä kohtaa.
Yksi uskoon liitetty mielikuva on, että se on vastakkainen tieteelliselle maailmankuvalle.
– Missään tapauksessa näin ei ole. Voimme kristittyinä vapaasti hyväksyä luonnontieteen tulokset. Niihin perehtyminen on itse asiassa merkittävästi vahvistanut uskoani Jumalaan, Luoma sanoo.
Hän ei usko, että Jumalan olemassaoloa voidaan koskaan todistaa esimerkiksi kokeellisin menetelmin. Eikä hän itse välittäisikään turvautua sellaiseen Jumalaan, joka voitaisiin typistää ihmisen havainnoinnin ja havaintovälineiden kohteeksi.
Jumala on jotain muuta, hän on itse olemassaolon perusta. Niinpä kieltäessämme Jumalan kiellämme samalla jotain myös itsestämme.
– Toisaalta Jumalan olemattomuuttakaan ei voi todistaa tavalla, joka ehdottomasti vakuuttaisi, huomauttaa Luoma.
Tieteen ja uskonnon vuoropuhelua kannattaa ja pitää Luoman mielestä kuitenkin käydä. Hän on jo useamman vuoden ajan ollut mukana luonnontieteilijöiden ja teologien keskusteluryhmässä.
– Olemme siellä pohtineet ajankohtaisia asioita omien tieteenalojemme näkökulmista. Vuorovaikutus on ollut innostavaa ja hedelmällistä. Olemme pureutuneet muun muassa ilmastokysymyksiin ja julkaisimme asiasta pari vuotta sitten kannanoton.
Luoman mukaan maailma on yhteinen, ja tiedon ja ymmärryksen kasvattaminen siitä noudattaa samankaltaista prosessia olipa kyse sitten tieteestä tai uskosta.
– Uskossa on aina oltava mukana tietoa, eikä tieto taas ole mahdollista ilman uskoa. Tiedon perinteinen määritelmä toteaakin sen olevan hyvin perusteltu tosi uskomus. Uskon ja tieteen vuoropuhelua tarvitaan jo yksin sen takia, että osaisimme oikealla tavalla pitää huolta asuttavaksemme annetusta planeetasta, kiteyttää Luoma.
Olen itse perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla, mutta jos kirkolliskokous päättää toisin, noudatan sitä.
Kirkolliskokous etsii yhdessä oikeaa tietä
Palataan vielä kirkolliskokoukseen ja siihen, millä tavalla ajatus suhteista liittyy "kirkon parlamentiksi" kutsuttuun toimielimeen. Ensinnäkin Luoman mukaan se on elin, jonka toimintaan liittyy demokraattisia pelisääntöjä, kuten äänestyspäätökset ja edustajien valinta vaaleilla.
Kirkolliskokous on hänestä kuitenkin jotain vielä enemmän kuin kirkon parlamentti. Kirkolliskokous on synodi, kirkonkokous, joka tulee kreikan sanoista syn hodos eli yhteinen tie.
– Siellä yhteisen ja erityisen pappeuden perusteella valitut edustajat päättävät kirkon suunnasta ja rukoilevat työhönsä Jumalan johdatusta. Siksi olen esimerkiksi tässä avioliittokysymyksessä vedonnut kirkon kantaan ja kirkolliskokouksen toimivaltaan. En piiloutuakseni kenenkään selän taa, vaan koska tämä on elin, jonka tehtävä on tässä ajassa yhdessä kysyä Jumalan tahtoa ja tehdä päätöksiä.
– Olen itse perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla, mutta jos kirkolliskokous päättää toisin, noudatan sitä, sanoo Luoma.
Luoman mukaan joidenkin asioiden kypsyminen kirkossa kestää aikansa. Sinä aikana, kun asioista keskustellaan, kiistellään ja jopa riidellään, on oleellista muistaa, että yhteyden perusta on Kristus.
– Se tarkoittaa, että olemme jo yhtä. Ei sitä pidä pelästyä, että ollaan asioista eri mieltä. Koko ihmisten välisen kommunikaation ja erilaisten kokoontumisten idea on, että ajattelemme asioista eri tavoin ja yhdessä etsimme parhaita ratkaisuja. Teemu Laajasalo puhui asiasta hyvin kirkolliskokouksen avausmessussa. Ykseys on tehtävä, jonka Jeesus omilleen antoi.
– Kirkolliskokous kaikkine keskusteluineen on meidän hengellistä harjoitustamme, jossa yritämme kuulla paitsi toisiamme, myös sitä, mikä tässä kaikessa on Jumalan ääni.
Muokattu 18.5. ingressiä: Luomaa ei vihitä arkkipiispaksi, vaan asetetaan arkkipiispaksi.
Jaa tämä artikkeli:
