Leipäjonojen piti olla väliaikainen apu 90-luvun lamasta kärsiville, mutta 30 vuoden aikana ruoka-apua hakevien jonot ovat vain kasvaneet. Kuva Myllypuron elintarvikejakelusta maaliskuussa 2021.
Leipäjonot muuttuivat väliaikaisesta hätäavusta ekologiseksi innovaatioksi – uusi tutkimus selvittää, miten niistä voitaisiin luopua
Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitetään, millainen olisi yhteiskunta, jossa seurakuntien ja järjestöjen jakamaa ruoka-apua ei enää tarvita.
Suomi ajautui 1990-luvulla syvään lamaan, jonka seurauksena yhä useampi joutui turvautumaan hyväntekeväisyysjärjestöjen ja kirkon jakamaan ruoka-apuun.
Katukuvaan ilmestyneiden pitkien leipäjonojen piti olla väliaikaisia, mutta toisin kävi: ruoka-apua hakevien jonot ovat 30 vuodessa vain kasvaneet. Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Anna Sofia Salosen mukaan ruoka-aputoiminta on vuosien varrella hiljaisesti hyväksytty hyvinvointivaltion osaksi.
Salonen lisää, että viime vuosina ruoka-avun yhteiskunnallinen oikeuttaminen on myös muuttunut: väliaikainen hätäapu on kehystetty uudelleen sosiaaliseksi ja ekologiseksi innovaatioksi.
– 1990-luvulla käydyssä julkisessa keskustelussa ruoka-apu nähtiin hetkellisenä hätäapuna. Viime vuosina väliaikaisuudesta ei ole kuitenkaan enää puhuttu. Sen sijaan ruoka-apua on alettu pitää ratkaisuna ruokahävikkiongelmaan ja köyhyyteen.
Esimerkiksi Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on kirjaus ruoka-avun rahoituksen vakinaistamiseksi. Tavoitteena on ohjata järjestöjä ja kuntia tiiviimpään yhteistyöhön hävikkiruoan vähentämiseksi ja ruoka-aputoiminnan kehittämiseksi.
Anna Sofia Salosen mielestä köyhien ihmisten muuttaminen ruokahävikin vähentämisen välineiksi ei ole kestävä ratkaisu.
Köyhyyden ja ruokahävikin kytkentä on kyseenalainen
Anna Sofia Salosen mielestä on moraalisesti kestämätöntä esittää, että kaksi isoa yhteiskunnallista ongelmaa voidaan ratkaista niputtamalla ne yhteen.
– Niputuksen taustalla on ajatus, että hävikkiperustainen ruoka-apu muuttaa ruokahävikin köyhien auttamisen resurssiksi ja köyhät ihmiset hävikin vähentämisen välineiksi. Tällaisen ratkaisun vaarana on se, että vakavat yhteiskunnalliset ongelmat vakiinnutetaan ja sementoidaan pysyväksi olotilaksi sen sijaan, että niiden rakenteellisia syitä yritettäisiin ratkaista, Salonen sanoo.
Toiminta perustuu siihen, että asuinalueella on joku, joka huolehtii vähäosaisten ruokaturvasta hyvän tahdon perusteella.
- Milja Pollari
Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Milja Pollari pitää ristiriitaisena sitä, että hallitus ohjaa nimellisen määrän rahaa hyväntekeväisyystoimintaan samalla kun heikommissa asemissa olevien tukia leikataan pois.
– Tällä tavalla ihmisiltä viedään päätösvalta omaan talouteen ja heidät ajetaan ruoka-apujonoihin. On myös huomionarvoista, että ruoka-apua ei jaeta tasa-arvoisesti kaikille. Toiminta perustuu siihen, että ihmisten asuinalueella on joku, joka huolehtii vähäosaisten ruokaturvasta hyvän tahdon perusteella.
Salonen johtaa Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Utopioita ruokajonosta: Aineellisen avun toisenlaiset tulevaisuudet. Pollari on hankkeessa tutkijana. Monialainen tutkimusryhmä kartoittaa ruoka-avun menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä selvittää leipäjonoille vaihtoehtoisia tulevaisuudennäkymiä.
Utopia kysyy, millainen yhteiskunta voisi olla
Tutkijat ovat aloittaneet työnsä haastattelemalla ruoka-avun eri osapuolia. Nykytilanteen kartoittamisen lisäksi heitä kutsutaan pohtimaan, millainen olisi ruoka-avun hyvä tulevaisuus ja onko apu tullut jäädäkseen, vai voisiko sen kuvitella tarpeettomaksi nykyisessä laajuudessaan.
– Tarkoitus ei ole pelkästään kertoa sitä, mikä meillä on tällä hetkellä pielessä, vaan synnyttää nykyhetken pohjalta keskustelua siitä, mikä voisi olla paremmin ja millaisia erilaisia tulevaisuuksia meillä voisi ruoka-avun suhteen olla tarjolla, Anna Sofia Salonen sanoo.
Tämän hetken uutisotsikot syöttävät ihmisille dystopioita eli tulevaisuuden kauhukuvia ilmastonmuutoksesta, sotien leviämisestä ja ruokakriisistä, mutta Salosen johtaman tutkimushankkeen nimessä on sana utopia. Hankkeessa utopialla tarkoitetaan tutkimusmetodia, jolla saadaan ymmärrystä eri lähtökohdissa olevien ihmisten tavoista ymmärtää hyvä tulevaisuus.
Tavoitteenamme ei ole esittää jotain unelmahöttöä, vaan selvittää tutkimuksen avulla vaihtoehtoisia mahdollisuuksia olla ja elää toisin.
- Anna Sofia Salonen
Tulevaisuuteen suuntaava ajattelu, puhe ja toiminta kertovat tutkijoille tulevaisuudenkuvien lisäksi tämän hetken haasteista ja mahdollisuuksista sekä kuvittelumme rajoista.
– Vaikka utopia-sana voi monen mielestä viitata epärealistiseen ajatteluun, tavoitteenamme ei ole esittää lopputuloksena jotain unelmahöttöä, vaan selvittää tutkimuksen avulla vaihtoehtoisia mahdollisuuksia olla ja elää toisin, Salonen kertoo.
– Haastatteluiden pohjalta pääsemme yhdessä pohtimaan, millainen on se yhteiskunta, jossa tällaista ruoka-aputoimintaa ei tarvittaisi ollenkaan, Milja Pollari sanoo.
Milja Pollarin mielestä on ristiriitaista, että hallitus ohjaa rahaa hyväntekeväisyystoimintaan samalla kun heikossa asemassa olevien tukia leikataan.
Ruoka-avun asiakkaat arvostavat läpinäkyvyyttä, tasa-arvoisuutta ja kuuntelemista
Utopioita ruokajonoista -tutkimushanke jatkuu vuoteen 2025 saakka, ja tarkempia tuloksia saadaan hankkeen loppupuolella. Anna Sofia Salosen mukaan alustavat tulokset kertovat, että ruoka-avun saajissa on henkilöitä, jotka eivät kykene kuvittelemaan tulevaisuuttaan yhtä päivää pidemmälle, koska jokapäiväinen selviytyminen vie heidän voimavaransa.
– Siinä tilanteessa on vaikea sanoittaa tulevaisuuden näkymiä tai maalailla erilaisia ehdotuksia kokonaistilanteen parantamiseksi, hän sanoo.
– Alustavien havaintojen perusteella ruoka-avun asiakkaat näkevät toiminnan inhimillisimmäksi etenkin silloin, kun toiminta on läpinäkyvää ja asiakkaat kokevat olonsa kunnioitetuiksi ja tasa-arvoisesti kohdelluiksi. Tämä havainto suuntaa huomion arkisiin kuuntelemisen, kohtaamisen ja toivon ylläpitämisen hetkiin.
Utopioita ruokajonoista -tutkimushankkeen toteuttaa Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osasto.
Kun kirkko aloitti ruoka-avun jakamisen 1990-luvun lamavuosina, toiminta herätti diakoniatyöntekijöiden piirissä voimakasta vastustusta. Kirkko ei halunnut rakentaa soppatykkien yhteiskuntaa, jossa vähäosaisten turva perustuu armopaloihin. Lue lisää täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Aloittaessaan ruoka-avun jakamisen 90-luvun lamavuosina kirkko päätti, että sen pitää yrittää vaikuttaa politiikkaan
AjankohtaistaKirkko vastasi 1990-luvun lamaan uusilla diakonian muodoilla ja poliittisella vaikuttamisella. Nyt se hakee rooliaan taantuman ja vähäosaisiin kohdistuvien leikkausten keskellä.
